Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukuviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukuviikko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Lukuviikon ajatuksia lapsista ja kirjoista


Kuka minä olisin ilman kirjoja? Ilman Annaa, Emiliaa, Iristä, Lottaa, Lauraa, Saaraa? Ilman satuja prinsessoista ja keijukaisista ja haltiattarista ja kaikista muista ihanista olennoista? Ilman iltahämärissä kuunneltuja tarinoita ja lukutaitoa ja lapsuuden kirjastoreissuja ja ensimmäisiä liian pitkiksi venyneitä lukuiltoja ja kaikkia rakkaita kirjoja, joita olen lukenut lapsena, nuorena, nyt? Niin, en ainakaan minä. Ehkä en näitä kirjoja lukematta kirjoittaisi. Ehkä en tekisi asioita joita teen. Ehkä en haaveilisi asioista joista haaveilen. Ehkä en etsisi askeleilleni sitä suuntaa jota etsin. Ehkä en ajattelisi niin kuin ajattelen. 

Leikki, jossa riisuisin itseni kirjallisista kerroksistani, tuntuu mahdottomalta: miten paljon olenkaan kirjallisuudelle velkaa, miten merkittävän osan minuuttani. Varmasti meillä kaikilla kirjanystävillä on omat minuuskirjamme, ne joiden kannet kantavat paitsi kirjojen omia tarinoita myös kertomuksia siitä kuinka meistä on tullut juuri niitä ihmisiä joita nyt olemme.

Lukeminen ja minuuden rakentuminen jatkuu tietenkin läpi elämän. Myös aikuisena tulee toisinaan kohdanneeksi kirjoja, jotka jättävät poikkeuksellisen suuren jäljen, ehkä muuttavat jotakin mielessä ja sydämessä. Juuri lapsuuden ja nuoruuden lukukokemukset ovat kuitenkin usein kaikkein voimakkaimpia ja merkittävimpiä – ne ovat erityisellä tavalla uusia, avaavia, liikahduttavia. Minuus on vasta nupullaan ja siksi niin valmis ottamaan vastaan, janoamaan samaistumisia joiden kautta määritellä omaa olemassaoloaan. Varhaiset lukukokemukset luovat pohjan sekä tulevalle lukijuudelle että osaltaan myös juuri sille elämänmittaiselle identiteettityölle, jota me ihmiset suhteessa itseemme ja maailmaan kaiken aikaa teemme. Se, että saamme lapsena ja nuorena kuunnella ja lukea kirjoja, on ihmiseksi kasvamisen ihanaa rikkautta.

Tällä viikolla 20.–26.4. vietetään jälleen Lukukeskuksen vuosittain järjestämää Lukuviikkoa, jonka tarkoituksena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Viikkoa vietetään kouluissa, kirjastoissa ja – kyllä vain – myös blogistaniassa. Ompun ideoiman tempauksen innoittamana minäkin päätin sanoa muutaman sanasen lastenkirjallisuuden ja tämän tärkeän viikon kunniaksi. Lastenkirjallisuuden ja lapsille lukemisen puolesta on toki hyvä puhua joka viikko ja joka päivä, mutta myös erityinen teemaviikko on tässäkin tarpeen: parhaimmillaan se aloittaa ehkä jotakin uutta ja ainakin se palauttaa mieleen kuinka tärkeää lasten ja nuorten lukuharrastuksen edistäminen on.





Niin: kirjallisuus opettaa lapselle häntä itseään ja maailmaa joka häntä ympäröi. Se antaa sanoja, hahmoja, kehyksiä. Se ruokkii ja ravitsee, antaa kielelle rikkautta ja mielikuvitukselle tuulta. Se antaa ihmisyyksiä, olemuksia, olemassaolon tapoja.
 
Kirjallinen maailma avautuu lapselle ääneen lukemisen kautta. Joku isompi – vanhempi, isovanhempi, isompi sisarus tai joku muu läheinen – ottaa lapsen lähelleen ja lukee, avaa lapselle kirjan maailman. Jo hyvin pieni lapsi kuuntelee tarinaa ja keskittyy katsomaan ja koskettamaan kuvia, keräämään itseensä kirjan lumoa. Tutun äänen ja kuvan rinnakkaisuus on lapselle kiehtovaa, ja hetkestä voi nauttia vaikkei luettua vielä aivan ymmärtäisikään – tärkeää on itse hetki, kirja ja yhdessäolo. Toisinaan kirjaa tekee ehkä mieli myös maistaa: miltä maistuu kiiltävä kansi, miltä rapiseva kosketuskirja. Entä miltä tuntuu, kun kirjaa selaa. Kova kirja tuntuu erilaiselta kuin pehmeälehtinen. On ihanaa, kun sivu kääntyy, omien sormien liikkeestä.

Useimmat lapset uskoakseni pitävät kirjoista. Tarvitaan vain aikuisia, jotka lukevat. Jotka ehtivät. Jotka tahtovat. Jotka kuuntelevat – sillä kyllä, myös lapsen pitää saada valita. Pieni kuvakirja ei vie kauaa, ehkä vain muutaman minuutin, mutta se antaa lapselle tärkeän hetken. Kaksi kuvakirjaa antavat jo kaksi hetkeä. Ja loru mahtuu mihin vain, vaikka sinne missä vaatteet etsivät oikeaa paikkaa tai hammasharja pyydystää pikkuisia vilistäviä peikkoja tai niin, missä syli täyttyy ihanasta ja lämpimästä lapsenpehmeydestä. Vähitellen tulee sitten niidenkin kirjojen aika, joiden väliin laitetaan kirjanmerkki: tästä jatketaan. Yhteinen iltakirja rauhoittaa parhaimmillaan molemmat, sekä lapsen että aikuisen. Kirjahetket ovat juuri niitä hienoja pieniä tuokioita, joista kasvaa suuria.

Yhdessä lukeminen on jakamista, yhteistä askellusta tarinan maailmaan. Kaikki se, mitä tarinassa tapahtuu, koetaan yhdessä – seikkailut, salaisuudet, tunteet, oikeat ja väärät. Se on myös läheisyyttä, sitä että lapsi ja aikuinen saavat tuntea toisensa vierellään. Kehon ja mielen kokonaisvaltaista kohtaamista.

Hyvä lastenkirjallisuus on lempeän arkista, riemukkaan hassuttelevaa ja syvällisen viisasta – usein kaikkea samaan aikaan. Toisinaan se kertoo lapselle ihmisestä ja maailmasta kääntämällä kaiken myös ylösalaisin. Kielellä saa ja pitää leikkiä, kertoa hassuja tarinoita ja keksiä vaikka ikiomia uusia sanoja. Rallattaa ja riimitellä, sanoa hullutuksia. Maailman oppiminen on iloa, ja riemastunut nauru kirjan äärellä on naurujen aatelia. Toisaalta kirjan äärellä voi tuntea myös surua. Surun kohtaaminen voi tuntua raskaalta mutta joskus sekin on hyväksi: kirja näyttää turvallisesti myös sen kuinka maailmaan kuuluu surujakin ja antaa samalla mahdollisuuden keskustella. 

Tarinan äärellä hiljennytään, mutta sopivassa määrin lapsen on myös hyvä antaa keskeyttää ja kysyä. Joskus tulee sellaisia sanoja ja tilanteita, joita lapsi ei ymmärrä mutta jotka hän tahtoo oppia. Silloin kysyminen on paikallaan. Tarpeellisten kysymysten esittäminen on eri asia kuin jatkuva, rauhaton keskeyttäminen. Lasta saa ja tuleekin ohjata rauhalliseen kuuntelemiseen, mutta samalla on hyvä antaa tilaa myös niille tärkeille kysymyksille. Yksi kirjojen suurimpia rikkauksia onkin juuri se, että ne avaavat ovia keskustelulle. Aikuisen tehtävänä on myös se, keskustelu. Toisinaan tarvitaan myös toistoa. Loputtomat määrät saman kirjan toistamista kerta toisensa jälkeen – niin kauan, että lapsi on käsitellyt tarinan maailman. Joskus aikuista uuvuttaa, mutta kannattaa jaksaa. Jonakin päivänä lapsi on tarinan kanssa valmis ja on seuraavan tarinan aika.
 
Aikanaan lapsi oppii lukemaan myös itse, jokainen omaan tahtiinsa, ja lukemisesta tulee ehkä omalta tuntuva, mieleinen puuha. Silloinkin tärkeintä on ilo ja mahdollisuus, se että lapsi saa tunnustella ja tutustua, etsiä itselleen sopivaa tapaa olla kirjojen lukija ja ystävä. Se, että ei tarjota liian vaikeaa liian varhain eikä liian yksinkertaista silloin, kun lapsi kaipaa jo mutkikkaampaa. Tarkoituksenmukaisia ovat sopivasti mitoitetut uudet askeleet, jotka saavat hahmottua lapsen oman yksilöllisyyden mukaan. Lapset kehittyvät kaikessa omaan tahtiinsa, myös lukijoina. Rohkaisu, lapsen omanlaisen lukijuuden tukeminen ja lempeä kannustaminen eteenpäin ovat uskoakseni parhaita keinoja ylläpitää lukemisen iloa. Lukemisen tulee olla lapselle iloinen asia. Jotakin sellaista mistä nauttii niin että sitä tahtoo lisää.

Myös yhteisten lukuhetkien tärkeys säilyy vielä pitkään sen jälkeen, kun lapsi viihtyy kirjojen maailmoissa myös yksin. Jakamisen ja läheisyyden tarve ei pääty lukutaitoon. Eikä kaikista tietenkään tule lukutoukkia. Mutta lapsuudessa annettu malli antaa mahdollisuuden. Lapsi, joka on saanut astua tarinoiden taikaan, viihtyy siellä todennäköisemmin myös isona. Ovet, jotka kerran on avattu, on helppo avata yhä uudelleen. Yhteiset lukuhetket kantavat tulevaan ja valavat lapsiin rakkautta kirjallisuutta kohtaan. Toki elämässä voi tulla – ja tulee – sellaisiakin hetkiä, joina ei ole tarinoiden aika – joina on niin paljon muuta, ettei kirjojen syli houkuttele. Mutta kerran kylvetty rakkaus pysyy elinvoimaisena silloinkin, kun se lepää.

Lapsi tarvitsee ruokaa, lämpöä ja rakkautta. Ja tarinoita. Näillä eväillä pieni ihminen ponnistaa jo pitkälle. Isoksi ihmiseksi, jolla on sydän ja ymmärrystä, kykyä nähdä maailmassa sekä itsensä että toiset. Sellaiseksi, joka jonakin päivänä miettii ehkä sitäkin, mitkä kirjat tekivätkään hänestä juuri hänet.

 
Toivotan hyviä lukupäiviä sekä pienille että isoille lukijoille! 


Lopuksi kiitän vielä Omppua Lukuviikon esiinnostamisesta 
– osallistun kirjoituksellani siis blogimaailman lukuviikkotempaukseen,
joihin liittyvistä kirjoituksista hän kerää linkkejä tänne.