Kahdeksas joulukuuta vuonna 1865 Hämeenlinnassa oli
pakkasta mutta ei lunta, ainakin jos Tapani Baggen Janne-kertojaan on
uskomista. Mutta jos ei ollutkaan lunta, niin olipa ainakin syntymä: poika
tuli! Ja tulikin sitten semmoinen poika, josta tuli aikanaan aika iso, noin
niin kuin kansallisessakin ja taiteellisessa mielessä. Se oli Janne-poika se.
Tai no, Johan Kristian Julius Sibelius, myöhemmin Jean, mutta poikasena ja
myöhemminkin myös ihan vaan se Janne.
- kiitos
kirjastolle -
Tapani Baggen kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Hämeenlinnan Janne (2015) juhlistaa osaltaan kansallissäveltäjämme juhlavuotta ja
hyvä niin – on hienoa, että merkkihenkilöistä kirjoitetaan myös lapsille ja kyllä,
sopiihan tietysti muistaa sekin, ettei lastenkirjallisuus ole kiellettyä
aikuisiltakaan, päinvastoin. Muistutanpa, että Sibeliuksen kunniaksi on tänä vuonna on
ilmestynyt myös Katri Kirkkopellon satumaisen kaunis Soiva metsä,
josta ovat kirjoittaneet ainakin Paula ja Leena,
kurkatkaapa. Marian kirjoituksessa on mukana myös tämä, Hämeenlinnan Janne.
Hämeenlinnan Janne on monipuolinen, elämää, historiaa ja
Savolaisen hurmaavia kuvia sisältävä tarina-, tieto- ja kuvakirja,
jolla on varmasti annettavaa sekä eri-ikäisille lapsille että aikuisillekin.
Pienemmälle lapselle voi lukea vaikka vain tarinan Janne-pojan kasvusta,
isompaa (ja aikuista) kiinnostavat ehkä myös historiasta kertovat tietolaatikot.
Ja Savolaisen samaan aikaan sekä esteettisen nostalgiset että
hykerryttävän hauskat kuvat ihastuttavat varmaan kaikkia ikään katsomatta.
Kirja kertoo muun muassa sen, kuinka pieni Janne istui taffelipianon alla
ja yhdisteli säveliä räsymaton raitoihin: kaikessa
soi musiikki. Se kertoo myös sen, miten isä oli lääkäri mutta kuoli, kun Janne-poika
ei ollut vielä kolmenkaan. Isältä jäi
kitara, viulu ja velkoja, ja Jannen perhe muutti mummolaan. Siellä Janne sitten soitti
pianoa ennen kuin ylsikään, varvisteli niin että se jotenkin onnistui. Kouluakin
Janne kävi, mutta ei aina osannut keskittyä vaan joutui pöydän alle häpeämään.
Erääseen opettajattareensa, Lucina Hagmaniin, Janne taisi vähän rakastuakin,
lupasipa mennä tämän kanssa peräti naimisiin. Vaan toisin kävi, ihana Aino vei
sitten aikanaan voiton opettajattaresta.
Kirja kertoo myös, kuinka musiikkiharrastus kasvoi ja jatkui, vaikka ramppikuume vaivasikin. Ja
senkin, että Jannen kaveripiiri oli sellainen mukavan monikulttuurinen, puhuttiinhan Hämeenlinnassakin silloin ainakin kolmea kieltä, suomen
lisäksi ruotsia ja venäjää. Enkä nyt millään malta olla huomauttamatta, että näinäkin aikoina on hyvä muistaa, ettei
isänmaanrakkauden ja avoimuuden tarvitse sulkea toisiaan pois.
Mutta miten lienee, pelastiko Janne tosiaan laulajatar
Luccan sen satakiloisen monnin nielusta vai kuinka se piireihin pääsy myöhemmin
oikein sujui? Niin, saattaa olla, että jossakin kohdassa tarinaa kukoistaa myös semmoinen
metka kalavale. Mutta se ainakin on totta, että Jannesta tuli kuin tulikin Jean,
maailmalla tunnetuin ja esitetyin
suomalainen säveltäjä. Että eipä mitään, vaikka ne latinat ja lakiopinnot
eivät oikein sujuneet. Tästä pienestä pojasta, joka näki ne räsymaton raidat sävelinä,
kasvoi apteekki- ja lakimiehen sijaan melkoinen musiikkimies.
Niin. Olihan siinä vilpertissä sitten isona vikansakin,
eikä Ainolla aina ollut turhan helppoa. Mutta jospa tänään muistellaan
vain Jannen hyviä tekoja, sitä kuinka hän tallensi maamme taiteellisen
kultakauden säveliinsä... Miten siinä kultaisessa ajassa onkaan niin ihmeellistä
tenhoa, unia ja unelmia. Kyllä niistä ajoista sopii aina jokunen kirjakin kirjoittaa.
Hyvää Jean
Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää!
**********
Tapani Bagge &
Salla Savolainen:
Hämeenlinnan Janne
– Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius.
41 s. Tammi 2015.
