Minä naitan sinulle tyttäreni kunnialliseksi
emännäksi, jolle kuuluu puoli vuodetta, lukot ja avaimet ja kolmannes
irtaimistosta, jonka Te omistatte tai voitte tulla omistamaan, ja kaikki se
oikeus, joka on Uplannin lain mukainen ja jonka Pyhä Erik antoi; nimeen Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen.
(Kuningas Kristoferin maanlaki, Naimiskaari, 8.
luku.)
Tiesitkö, että joskus
ennen vanhaan esiaviollinen sukupuolielämä oli kelpo tapa valmistautua
avioliittoon? Tai että kirkollinen
vihkiminen määrättiin Suomessa pakolliseksi niinkin myöhään kuin vuonna 1734? Että
katolinen kirkko sanoi jo liki tuhatkunta vuotta sitten, että tärkeintä
avioliiton solmimisessa on paitsi kirkollinen vihkiminen myös morsiamen ja
sulhasen oma suostumus? Että vaikka avioliitot perustuivatkin pitkään perheiden
ja sukujen sopimukseen, puolisot saattoivat silti myös ihan oikeasti pitää
toisistaan, ehkäpä rakastaakin? Että eivät ne entisaikojenkaan ihmiset kaikessa
käytännöllisyydessään sentään tunteettomia olleet vaan kuohuivat
rakkaudentunteissaan siinä missä mekin, modernin romanttisen rakkauden ja
sielunkumppanuuden ylistäjät ja ylistäjättäret? Ja niin, entäpä sen, että 1700-luvulla
tiedemiehetkin pitivät halutonta naista kerta kaikkiaan sairaana, vaikka
1800-luvulla haluttomuus olikin äkkiä hyveellisen naisen ehdoton ominaisuus?
Tämä teos,
Kirsi Vainio-Korhosen ja Anu Lahtisen Lemmen
ilot ja sydämen salat – suomalaisen rakkauden historiaa (2015), kertoo sen
ja paljon muuta. Lukijalle selviää myös kaikenlaisia hauskoja rakkauden historian yksityiskohtia: mm. se, milloin sydämestä tuli romanttisen
rakkauden symboli ja mihin perustuu se vanha sanonta vispilänkaupasta. Tekisi niin
mieleni kertoa tämän sisällöstä paljon muutakin hykerryttävää, mutta enpäs nyt kerrokaan vaan laitan sormet somasti sutturalle ja jätän kiltisti lopun kerrottavan kirjan tekijöille. (Mutta tämä on kyllä ihan pakko: tiesitkö,
että säädylliset naiset eivät vielä 1700-luvulla käyttäneet kevytkenkäisten
sirkusnaisten suosimia alushousuja? Kyllä me olemme hurjia me jälkipolvet.)
Teos on ajalliselta rajaukseltaan laaja ja kattaa monta vuosisataa keskiajalta nykypäivään, mutta pääpaino on ajassa ennen 1800-luvun puoliväliä. Mukaan mahtuu siten
mm. ritariromantiikan kaikuja, kurkistuksia 1700-luvun
säätyläisten eroottiseen iloitteluun ja 1800-luvun porvarillisiin ja
siveisiin perheidylleihin. Mielenkiintoista
aaltoliikettä se on tämä rakkaudenkin historia, lue vaikka.
Niin:
Suomessa on lähes tuhat vuotta vaihdettu
mielipiteitä rakkaudesta, seksuaalisuudesta, avioliitosta ja vihkimisestä.
Osapuolina siinä keskustelussa ovat olleet Ruotsin kruunu, Suomen valtiovalta,
katolinen ja luterilainen kirkko ja kansa vanhoine tapoineen.
katolinen ja luterilainen kirkko ja kansa vanhoine tapoineen.
Saapa nähdä,
miten keskustelu jatkuu. Uusia keskustelunkäänteitä odotellessaan voi tosiaan vaikka lukaista tämän,
yleisesityksen siitä mitä on tapahtunut tähän asti. Lähteinä teoksessa on käytetty
mm. kirjeitä, päiväkirjoja, avioerodokumentteja, runoja ja kansanperinnettä, joten
elävällä elämällä edetään. Elävyyttä ja elämäntuntua teokselle antavat myös oikeat
tarinat oikeista rakastavaisista.
Lemmen
ilot ja sydämen salat on kepeälukuinen, mutta samalla
myös vahvasti asiantäyteinen opus rakkauden historiasta.
Aiheeltaan laajahkona se ei toki pureudu syvimpiin syvyyksiin, mutta nimenomaan
yleisesityksenä se on oikein oivallinen. Lähdeviitteet ja -luettelo ohjaavat
lukijan myös eteenpäin, jos aiheesta sattuu enemmänkin innostumaan. Hankalia
käsitteitä ja mutkikasta kieltä teoksessa ei näy, vaan päinvastoin mukavan
leppoisasti ja paikoin sopivan iloittelevastikin etenevää raikasta kerrontaa.
Erityiskiitoksen
tämä teos ansaitsee kauneudestaan: esteetikon silmä lepää teoksen teemaan
hienosti sopivassa ulkoasussa, joka tekee siitä myös viimeistellyn ja ajatellun
tuntuisen.
**********
Kirsi
Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen:
Lemmen ilot ja sydämen salat – suomalaisen
rakkauden historiaa.
Graafinen suunnittelu Anna Makkonen. 265
s. WSOY 2015.
Kiitos
kustantajalle arvostelukappaleesta.