"Luulen, että tulen pitämään sinusta oikein paljon..."

Albert Edelfelt: Hyvät ystävät, 1881
(Kuvalähde Wikimedia Commons)

- Marilla, hän kysyi sitten, luuletko, että koskaan saan 
sydänystävää täällä Avonleassa?

- Saat mitä?

- Sydänystävää - oikein läheistä ystävää - sukulaissielua, jolle voi uskoa salaisimmat tunteensa. Sellaista ystävää olen ikävöinyt koko elämäni ajan. En ole koskaan uskaltanut toivoa, että löytäisin hänet. Mutta nyt on jo niin monta ihanaa unelmaani toteutunut, että ehkä tämänkin käy samoin. Luuletko?

- Diana Barry asuu Mäntymäessä, ja hän on jokseenkin sinun ikäisesi. Hän on hyvin herttainen tyttö. Ehkäpä saat hänestä leikkitoverin, kun hän palaa kotiin.

***

- Voi, Diana, sanoi Anna viimein ja alensi äänensä melkein kuiskaukseksi, luuletko... luuletko että voit pitää minusta edes hiukan, niin paljon, että meistä voi tulla ystävät.

Diana nauroi. Diana nauroi aina ennen kuin sanoi jotain.

- Varmasti luulen, hän sanoi epäröimättä. - Olen hirveän iloinen, että sinä asut Vihervaarassa. Tulee oikein hauskaa, kun on joku jonka kanssa leikkiä. Täällä lähistöllä ei ole asunut yhtään tyttöä, ja sisareni ovat vielä pieniä.

- Vannotko olevasi minun ystäväni aina ja ikuisesti? kysyi Anna innokkaasti.

Diana näytti kauhistuneelta.

- Vannominen on hirveän rumaa, hän sanoi moittivasti.

- Äh, ei - ei sellainen vannominen, jota minä tarkoitan. 
Vannomista on kahta lajia, tiedäthän.

[----]

- Ojennamme toisillemme kätemme, kas näin, sanoi Anna vakavasti. - Sen pitäisi oikeastaan tapahtua juoksevan veden yli. Kuvitellaan että tämä hiekkakäytävä on juokseva vesi. Nyt minä sanelen valan. Minä lupaan ja vannon juhlallisesti olevani uskollinen parhaalle ystävälleni Diana Barrylle niin kauan kuin aurinko ja kuu kiertävät rataansa. Sano nyt sinä samoin 
ja pane minun nimeni omasi tilalle.

Diana toisti valan hihittäen aluksi ja lopuksi. Sitten hän sanoi:

- Sinä olet metka tyttö, Anna. Olin kyllä kuullut ennenkin, että sinä olet merkillinen. Mutta luulen, että tulen pitämään sinusta oikein paljon.

(L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet, 1908. Suomennos Hilja Vesala.)

Oi Anna, Dianan tapaan minäkin tulin pitämään sinusta oikein paljon  ♥

Ja näin ystävänpäivänä on tietenkin oikein ihanaa muistaa myös
rakkaita kirjallisia sukulaissielujaan

- niitä, jotka pysyvät aina mukana, hetkestä hetkeen...

Lämmin ystävänpäiväajatus rakkaalle Annalle ja kaikille kamariini piipahtaville!