Pidän suitsukkeen
tuoksusta kirkoissa.
Pidän sametista ja
plyysistä.
Pidän lounaista
puutarhassa.
Pidän Éric Satiesta.
OSTA SATIEN KOKO TUOTANTO.
Pelkään lintuja
(varsinkin puluja).
Kirjoita muistiin
muitakin pelon aiheita.
Kirjakauppias ja naisen käsilaukku. Käsilaukussa punainen muistikirja
ja Modianon romaani sekä hajuvesipullo, valokuvia, pesulakuitti ja avaimenperä,
ei lompakkoa eikä kännykkää, ei nimeä. Niin: pieniin yksityiskohtiin
kiteytyvä elämänhistoria, joka kaipaa ihmistä jolle se kuuluu.
Pelkään
punamuurahaisia.
Pelkään kun katson
pankkitilini tietoja ja klikkaan kohdasta ”Saldo”.
Pelkään jos puhelin
soi varhain aamulla.
Pelkään mennä
metroon silloin kun se on ahtamalla täynnä.
Pelkään aikaa joka
kuluu.
Pelkään tuulettimia,
ja tiedän kyllä miksi.
Ja niin, sattumuksia tai sitten kohtalo, tietenkin, ja sen
saa ehkä jokainen (jälleen kerran) itse päättää. Yhtäällä sairaalavuode,
verenpurkauma ja kooma, toisaalla yksinäisyyden motivoimia
harrastelijatutkimuksia... Romanttisen tähtipölyn kehystämä hurmaava
salapoliisileikki!
... ja iho kalpea,
hän oli kaunis, satoi... kasvot olivat märät... hänellä on todella kaunis hymy,
hän ei ole kovin pitkä, ja oikeassa suupielessä on kauneuspilkku, hän käyttää
huulipunaa...
Tämä Antoine Laurainin ihastuttava teos tarttui
kirjastosta käteeni ihan omia aikojaan (niin kirjat toisinaan tekevät, niin
kuin me kaikki tiedämme) ja ihanaa niin, sillä se oli pian mitä
parhainta seuraa vilttiin ja teekuppihöyryyn kääriytyneelle flunssavirujalle... Mutta ei, ei tarvitse olla nuhanenä teoksesta nauttiakseen. Hitunen romanttisuutta
sen sijaan kyllä vaaditaan ja uskoa siihen, että elämässä saattaa tapahtua asioita,
jotka kovasti muistuttavat vaaleanpunaisia ja (ihan oikeasti!) kultareunaisia
pilviä.
Chloé nappasi
viinilasin pöydältä ja otti kulauksen. Oletko rakastunut? hän kysyi oltuaan
hetken hiljaa. Rakastunut keneen? vastasi Laurent ja nosti kattilankantta.
Punaisen muistikirjan naiseen. Älä höpsi, haluan vain palauttaa laukun hänelle,
tuo lautaset.
Oi kyllä: Punaisen
muistikirjan nainen jättää mieleen tervetullutta ja terveellistä keveyttä,
mielikuvan hellivästä tarinasta ja tekstistä, joka on kaunista, vaivatonta ja
ihmiseen näkevää. Tämän enempää en tällä kertaa anna itseni kirjoittaa,
sillä tämä on niitä kirjoja, joista ei pidä lörpötellä liikaa. Niitä, joista pitäisi
osata sanoa vain ne muutamat taiten asetellut sanat jotka houkuttavat lukemaan
mutta eivät kerro yhtään liikaa... Niinpä pyyhin pois myös viimeisen sitaatin,
jonka tahtoisin tähän kirjoittaa. Toivon, että joku kiinnostuu. Sillä – niin – vaikka romanttinen kertomus on
tietenkin tälläkin kertaa myös ennalta-arvattava, se on silti myös juuri niin ihanan ainutlaatuinen kuin romanttiset kertomukset kaikesta huolimatta ovat, ja siksi se pitää saada kokea ihan itse. Suosittelen lämpimästi romantikoille, jotka pitävät kauniisti
kirjoitetuista ja sopivasti viisaistakin tarinoista ♥
*****
Antoine Laurain: Punaisen
muistikirjan nainen. Suomennos Lotta Toivanen. Romaani, 190 s. WSOY, 2015.
Ranskankielinen alkuteos La Femme au
Carnet Rouge, 2014.
