Kun kanervankirjava villasukka eräänä hyssyisenä syyshetkenä taas kutoutui
jokusen rivin valmiimmaksi, muistin äkkiä, että Katja 2 c kirjoitti aikoinaan langasta
aineen. Tämä nuori neitonen 1990-luvulta saa nyt piipahtaa kirjoituksellaan myös
täällä kamarissani, ihan vaan sellaisena langanpehmeänä kevennyksenä. Tässäpä siis alkuperäisenä
ja editoimattomana ja kaikkine hieman onnahtavine sanavalintoineenkin lukiotytön aine
nimeltä Intohimoni: lanka.
Oikeastaan lanka ja minä löysimme toisemme vasta viime talvena, eikä se todellakaan ollut mikään suunniteltu ja
tarkoituksenmukainen kohtaaminen. Minä, entinen virkkuukoukun ja sukkapuikon
innokkain pannaan julistaja, huomasinkin yllättäen ajautuneeni aivan
uudenlaiseen maailmaan, joka vei minut keskelle lankamerta ja mielihyvän
pyörteitä.
Kauppojen lankaosastot ovat minulle nykyään
mitä antoisimpia ajanviettopaikkoja. Ohikulkiessanikin käyn aina hypistelemässä
kaikenlaisia keriä, värejä ja materiaaleja. Tarkastelen myös tietävänä
valikoiman muutoksia ja pengon tarjouskoreja kuin paraskin asiantuntija. Minun
ei tarvitse olla edes ostoaikeissa saadakseni sieltä jotain mukaani – minä ikään
kuin varastan pussillisen hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä.
Lanka todellakin on yksi parhaista aistien
virittäjistä. Paitsi että se näkyy ja tuntuu, se myös tuoksuu ja kuuluu ja
varmaan maistuukin, joskaan ei kovin hyvälle. Lanka antaa suunnatonta
esteettistä nautintoa. Se on kaunista, melkein kuin satua.
Langalla on myös äärettömästi erilaisia
käyttötarkoituksia. Sitähän voi käyttää melkein mihin tahansa, perinteisten
käsitöiden ohella vaikkapa ripustimeksi ja kissan leluiksi (vain pari esimerkkiä
mainitakseni). Pelkkä langan keriminenkin on eräänlainen sovellutus – ja vieläpä
miellyttävä.
Minulle lanka on harraste jo pelkästään
lankana. Toisinaan minä ostan kerän tai pari, vien ne kotiini ja annan olla,
kunnes tuntuu hyvältä tehdä niistä jotakin. Sanoisinpa, että lanka kehittää. Se
avaa oven luovuuteen ja syvempään henkiseen hyvinvointiin tarjoamalla
mahdollisuuksia luoda yhä hienompia ja erilaisempia väriyhdistelmiä ja
kuviorakenteita. Lisäksi se rauhoittaa. Olo tuntuu aina niin hyvältä ja
helpottuneelta, kun saa vain pitää lankaa kädessään vaikka ilman mitään
erityistä tavoitettakin.
Lanka synnyttää tunteita. Se johdattaa
väkisinkin iloon tai onneen tai mihin vain. Luonnollisesti se tekee joskus myös
onnettomaksi. Kaikenlainen lanka ei aina tunnu oikealta. Mutta mikäpä tuntuisi?
Minulla on vielä pitkä matka kuljettavanani
kohti täydellistä itseymmärryksentunnetta, mutta olen sentään saanut otetuksi
ensimmäisen askeleen. Olenhan löytänyt pienen pätkän elämänlankaani.
Kas niin, kiitos Katja 2 c.
Tätä vanhaa kirjoitelmaani lukiessani mietin, taas kerran, että minkähän verran sitä
oikeastaan tässä matkan varrella pohjimmiltaan muuttuu. Samantapaisista asioista sitä taitaa pitää aina vaan, kunhan on ne omat juttunsa löytänyt, vaikka toki sitä saattaa aina jotakin uuttakin löytää.
No, laiskistunut kyllä vähän olen: nykyisin olen jokseenkin haluton luomaan kirjoneulekuvioita ja keskityn niiden sijaan yksinkertaisempiin neuleisiin, joita neuloessani voin rauhassa unohtua ajatuksiini ilman että luomukseni lähtee kulkemaan omia teitään. Helpot pitsikuviot sopivat oikein hyvin, toisinaan myös vähemmän vaateliaat palmikot. Viime aikoina olen silkkaa laiskuuttani – ei kun hups, siis meditaationhaluani – tehnyt lopulta myönnytyksen myös valmiiksi monenkirjaville langoille, joita vielä jokunen vuosi sitten olin taipuvainen pitämään huijauksena. Niin ja juu, tarkennettakoon nyt vielä tämäkin, ettei kukaan vaan saa aikaansaavuudestani väärää käsitystä: olen erikoistunut neulomisharrastuksessani ennen kaikkea villasukkiin, eli nutut ja muut suuremmat luomukset ovat muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta pysytelleet toistaiseksi (hartaan) suunnitteluasteen puolella...
No, laiskistunut kyllä vähän olen: nykyisin olen jokseenkin haluton luomaan kirjoneulekuvioita ja keskityn niiden sijaan yksinkertaisempiin neuleisiin, joita neuloessani voin rauhassa unohtua ajatuksiini ilman että luomukseni lähtee kulkemaan omia teitään. Helpot pitsikuviot sopivat oikein hyvin, toisinaan myös vähemmän vaateliaat palmikot. Viime aikoina olen silkkaa laiskuuttani – ei kun hups, siis meditaationhaluani – tehnyt lopulta myönnytyksen myös valmiiksi monenkirjaville langoille, joita vielä jokunen vuosi sitten olin taipuvainen pitämään huijauksena. Niin ja juu, tarkennettakoon nyt vielä tämäkin, ettei kukaan vaan saa aikaansaavuudestani väärää käsitystä: olen erikoistunut neulomisharrastuksessani ennen kaikkea villasukkiin, eli nutut ja muut suuremmat luomukset ovat muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta pysytelleet toistaiseksi (hartaan) suunnitteluasteen puolella...
Niin ja sehän on tietenkin selvää, että neulominen tukee myös
kirjoittamista. Omakohtaisen, kokemusperäisen tiedon nojalla vakuutan, että käsillätekemisen konkretia puhdistaa ja rauhoittaa mieltä ja tekee
siksi tilaa myös uusille ajatuksille, yhteyksille ja oivalluksille. Eläköön
lanka!