Ihana inspiraatiohaaste!

Voi mikä ihana sunnuntai minulla oli. Sain herätä aamuun jossa yhä oli ihana valkeus ja ripaus pakkasta, ei paljon mutta juuri sen verran, että ilmassa oli tervetullutta talven tuoksua ja taikaa. Ja oi, sain mennä Tampereelle perheeni kanssa, piipahtaa Tallipihallekin ja astua Suklaapuodista ulos juuri sillä hetkellä kun satoi suuria, kauniita lumihiutaleita. Sain ostaa kirjakaupasta ihania kirjoja, sekä itselleni että lahjoiksi tonttumuorin kääröihin. Sain syödä pehmeän, pähkinäisen korvapuustin ja juoda kupillisen hyvää teetä. Ja voi, sain sanoja. Paljon kauniita, koskettavia ja hämmentäviä sanoja. Koko ihanassa päivässä tämä oli sentään ihaninta: sanojen valo ja lämpö.

Sanat ovat toisinaan

kuin sydämenmuotoinen kynttilä:

yhtä kauniita, yhtä lämpimiä.

Tuntui, että olen sanaton. Kesti aikansa keräillä tuo ihana lahja, kyetä vastaamaan sen antajille. Olen yhä edelleen hyvin hämmentynyt: minun pieni, vasta menneen kesän kynnyksellä syntynyt kamarini on saanut ilon ja ihmeen ja kunnian tulla valituksi kolmen suuresti arvostamani kirjallisuudenystävän innoittajaksi. Viime viikolla näin Leena Lumin blogissa tämän ihanan, ihanan haasteen, jonka joku lämminsydäminen, kauniiden sanojen voimaa ymmärtävä ihminen on jossakin keksinyt laittaa liikkeelle: haasteen, jonka tarkoituksena on nimetä kolme itseä inspiroivaa blogia, joihin haaste samalla siirtyy. Leena oli valinnut juuri sellaiset blogit, joista minullakin olisi ollut kauniita sanoja sanottavana... Ja voi, nyt tämä tulikin sitten minulle. Sekä Kaisa Reetta, Omppu että Valkoinen Kirahvi antoivat minulle tämän sunnuntain ihanan sanalahjan. Niin, todellakin: Kaisa Reetta, Omppu ja Valkoinen Kirahvi, joiden omat kirjoitukset ovat koko lapsenkenkäisen mutta sitäkin innostuneemman askellukseni ajan olleet omia inspiroijiani ja ihastukseni kohteita.

Haastetta ei voine takaisin tuupata, mutta mikään ei estä vastaamasta kiitoksiin. 
Siispä haluan ensin osoittaa sanani näille ihanille haastajilleni:

Kaisa Reetassa on sydämellisyyttä ja viisautta, metsien henkeä ja sivistyksen kauneutta. Hän kirjoittaa kauniisti, hienosti ja syvällisesti ja ymmärtää hitauden pehmeän lempeyden. Kaisa Reetan kirjoitukset ovat tosin hankalia siksi, että ne saavat lukupinoni keikkumaan, vaikka kuinka koetan pitää sen kohtuullisena... Hänen kirjoituksensa näyttävät kaikki uudet maailmat niin kiehtovina, että väistämättä tuntee jäävänsä paitsi jostakin hienosta ja tärkeästä, ellei niihin astu. Kaisa Reetan kommentit ovat nekin aina yhtä ihania ja iloitsen siitä, että hän jaksaa lukea ja kommentoida minunkin tursuilevia kirjoituksiani. Kaisa Reetta, sinä olet blogimaailman ihanin ja lämpimin sydän, joka jaat ympärillesi lämpöä ja kauniita ajatuksia, kiitos sinulle siitä <3

Ja voi, Omppu! Ompun blogista huokuu aina niin ihana, hurmaavan kuriton älykkyys. Omppu ei mairittele vaan sanoo mitä tahtoo. Ja kyllä, jokainen Ompun kirjoitus on taidetta, usein riemukkaan revittelevää ja kokeilevaa. Omppu lukee laadukasta ja älykästä kirjallisuutta, ja viihdyn hänen kirjoituksissaan poikkeuksetta, kuten hän toivoakseni tietääkin. Luultavaa on, että en tule lukemaan likimainkaan kaikkia niitä kirjoja joista hän blogissaan kirjoittaa, mutta tämä ei olekaan asian ydin. Ja toisaalta, Omppu jos kuka innoittaa minut varmasti tarttumaan sellaisiinkin kirjoihin, joita en ehkä muuten olisi tohtinut kohdata... Kiitos Omppu kaikista mieltäni avartavista kirjoituksistasi! Saat minut ajattelemaan kerta toisensa jälkeen ja innoitat keskustelemaan, toisinaan melkeinpä addiktoituneesti. Ihailen ajatteluasi ja sitä rohkeutta, jolla kirjoitat. Arvostan suuresti myös niitä sanojasi, joita kommenteissasi minulle annat <3

Ja Valkoinen Kirahvi, kainuulainen sielunsisareni! Hän kirjoittaa ihanan runsaita, syviä ja ajatustentäyteisiä kirjoituksia, puhuu lastenkirjallisuuden puolesta ja keksii iloksemme ihania haasteita yksi toisensa jälkeen. Omassa lyhyessä mutta ihanassa blogihistoriassani olen saanut osallistua jo Limerikki- ja Kirsi Kunnas-haasteisiin, oi ihanaa runouden iloa! Valkoisessa Kirahvissa on myös sellaista aitoutta ja lahjomattomuutta, tiettyä tinkimättömyyttä ja ymmärrystä, jota pidän arvossa. Tiedäthän siis, sinä kultainen Kirahvi, että myös sinun blogisi on minun suuri innoittajani – ihailen kerta toisensa jälkeen sinun kirjoitustesi syvää runsautta ja mielesi virvoittavaa virkeyttä! Kiitos sinulle hienoista kirjoituksistasi ja oi, myös siitä että sinussa humisevat Kainuun ihanat metsät – sillä kyllä vain, humisevat ne, vaikka Helsinki onkin kaapannut sinut kainaloonsa: minä kuulen kyllä kuinka metsät sinussa soivat <3

<3<3<3<3<3<3

Ja sanon vielä: jos kuka tahansa teistä ei olisi antanut tätä haastetta minulle, hän olisi saanut sen minulta. Mutta oikeastaan te kaikki myös päästitte minut pälkähästä tai ainakin helpotitte tätä seuraavaa askelta, joka kaikessa ihanuudessaan on myös hankala. Nyt sain nimittäin antaa sanani jo teille, ja minulla on silti vielä kaikki kolme valintaa jäljellä! Onkin aika antaa tämä ihana haaste eteenpäin.

Me kaikki tiedämme, että blogimaailmamme on kirjallisuuden ilosanomaa tulvillaan. Tunnustan, että tunsin halukkuutta tukeutua humanistiseen anarkistimatematiikkaani (tiedättehän, siihen missä ei olla niin turhan tarkkoja eikä eksakteja vaan kolmesta voi ihan hyvin tulla vaikka kuusi tai yhdeksän tai mitä nyt milloinkin). Lopulta päädyin kuitenkin rajaamaan valintani kuuliaisesti kolmeen, koska edes anarkismi ei sittenkään ratkaisisi kaikkia valitsemisen pulmia. Tiettyjä kriteereitä minullakin on tässä ollut, mm. se että koetin valita toistaiseksi haastamattomia bloggaajia. Pääpaino on kuitenkin tavalla tai toisella ollut siinä, että kaikki nämä valitsemani blogit todella innostavat ja ihastuttavat minua.  

Ja nyt, juuri nyt, on ihana aika sanoa nämä sanat:

 
 

Rooibos kirjoittaa parasta mahdollista kirjoittajablogia, jossa Rooibos kirjoittaa. Tunnen häntä kohtaan suurta sielujen sympatiaa ja arvostan hänen rehellistä ja mutkatonta tapaansa kirjoittaa kirjoittamisestaan. Usein on kuin omia tuntojaan lukisi. Rooibos jakaa ihanasti kirjoittamista koskevat tuntemuksensa ilosta turhautumiseen ja sitäpä kirjoittaminen juuri on: uskoa ja epäuskoa, onnistumisen tunteita ja tuskastumista, virkeyttä ja väsymistä, loputonta vuoristorataa josta ei silti ehkä tahdokaan pois koska mieli niin tässä pyörityksessä viihtyy. Rooibos kysyy: "Jos en kirjoita, niin mitä minä sitten teen?" ja siinäpä onkin kysymys paikallaan. Kirjoittamisen lomassa Rooiboksen blogissa kulkee myös muu elämäntuntu. Ihana blogi! Vinkin tästä Rooiboksen blogista antoi minulle taannoin Maria, kiitos hänelle siitä. Ja kiitos sinulle Rooibos, kaikesta mitä kirjoitat <3

Ja nyt sinä Maria! Sinisen linnan kirjaston Mariassa on lempeää lämpöä ja hyväntahtoisuutta, ja hänen kirjoituksissaan on kauneutta, selkeyttä ja harmoniaa. Näen hänet aina mielessäni linnanneitona, joka käyskentelee kauniin linnansa kirjastossa ja lukee ihania, kauniita kirjojaan ja luettuaan kirjoittaa kokemuksensa kauniisti muistiin... Mariankin kirjoituksissa on tosin usein se pulma, että hän saa lukupinoni pahan kerran keikkumaan... Meillä on myös tiettyjä samoja mieltymyksiä, kuten monet ihanat lastenkirjarakkaudet ja sadan vuoden takaiset ihanat klassikot... Ja oi, Marian blogilla on ehdottomasti myös kaunein kohtaamani nimi! Ja kyllä vain, myös tämä nimi viittaa kirjaan joka on minullekin rakas ja tärkeä. Kiitos Maria sinulle siitä, että olet sellainen kuin olet, ihana linnanneito <3

Ja vielä Ellen! Ellen on yläasteikäinen tyttö, joka kirjoittaa blogia Ellen lukee. Olen löytänyt hänen blogiinsa vasta aivan hiljattain ja piipahtanut siellä siksi oikeastaan vasta pari kertaa, mutta olin kyllä heti innoittunut ja ihastunut. On ihanaa, että meidän enemmän tai vähemmän vanhempien kirjallisuudenystävien keskellä on myös tällainen nuori neitonen, joka aidosti rakastaa ja kunnioittaa kirjallisuutta ja vieläpä kirjoittaa siitä niin hienosti. Ja Jane Austen ja Shakespeare ansaitsevat todellakin tulla luetuiksi aina vain! Kiitos Ellen, olet ihanaa nuoruuden valoa täällä kirjablogien maailmassa <3

<3 Seuraavat haastetut ovat siis nämä ihanat innoittajat <3

Lopuksi tahdon sanoa vielä kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että teitä ihania innoittajia on muitakin, sekä jo haastettuja että vielä haastamattomia. Meidän kaikkien kirjanystävien ihana kirjo tekee tästä blogimaailmastamme rikkaan ja ajatuksiltaan ehtymättömän aarreaitan, josta aina, yhä uudestaan ja uudestaan, löytää uutta ihanaa luettavaa – sekä uusia kirjoja että hienoja kirjoituksia. Kiitokset ja kauniit sanat kuuluvat siis oikeastaan kaikille, ihan jokaiselle.

Ja toiseksi tahdon sanoa vielä sen, että olen ajatellut tätä aika ajoin: sitä miten merkillistä on, että voi tuntea jotakin hyvin ystävyydenkaltaista ihmisiin, joita ei ole koskaan tavannut – joiden kanssa jakaa vain nämä sanat. Erityisen merkillistä tämä on minulle siksi, että olen ollut kaikenlaisten virtuaalimaailmojen suhteen melkoinen vastarannan kiiski, ajatellut ettei tällainen keinoyhteys voi olla oikeaa ja aitoa. Mutta onneksi ihminen on oppivainen olento, joka saa tunnustaa käsityksensä vääriksi ja hiljalleen ehkä siirtyä mielessään kaukaisesta kirjekyyhkyjen ajasta kohti tätä päivää... (Mutta oi, ajatus kirjekyyhkystä on kyllä kaunis. Tai ainakin oikeasta kirjeestä, ehkä kyyhkyn on sittenkin parempi lentää vapaana ihmisten tahdosta...) Nyt ajattelen, että olemme täälläkin juuri niin aitoja kuin olemme, omanlaisiamme kirjallisuuden ystäviä jokainen. Ja kas kummaa, ei tämä kamarinikaan oikeastaan tunnu ensinkään virtuaaliselta, melkein voin tuntea sen tapetin sormenpäissäni ja ajatella sen keskelle teetä ja kirjoja notkuvan pöydän... Mutta niin, sanat: eivätkö ne olekin ihmeen vahvoja, tuovat ihmisiä toistensa luo. Tuntuu kuin olisitte oikeasti ihan lähellä. Kiitos teille kaikille!

Ja vielä lämmin, onnellinen kiitos erityisesti Kaisa Reetalle, Ompulle ja Valkoiselle Kirahville heidän ihanista sanoistaan ja ennen kaikkea siitä, että sain ilon jakaa tätä ihanaa haastetta myös eteenpäin <3 Tämä on blogimaailmankaikkeuden ihanin haaste! Ihana saada ja ihana antaa eteenpäin! Toivon, että tämä yltää laajalle, aina maailman ääriin asti. Maailmaan mahtuu niin monta kaunista sanaa kuin niitä ikinä koskaan jaksetaan sanoa. Vilpitön kiitos on voima, joka pitää maailman pystyssä. Koettakaamme siis muistaa se aina ja kaikkialla.