Aina joskus mietin, millainen olisin, jos en olisi koskaan
lukenut tyttökirjoja. Jos en kantaisi mukanani Annaa, Emiliaa, pikku naisia ja pikku prinsessaa, preerioiden Lauraa, Lottaakin. On jotenkin mahdotonta
ajatella se kaikki itsestään pois, kuvitella minuus jossa näiden sankarittarien
vaikutusta ei olisi.
Uskon, että kirjallisuus vaikuttaa hyvin paljon siihen,
millaisiksi ihmisiksi tulemme – etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin
minuus on vasta nupullaan ja monella tavalla puhdas, vapaa ottamaan vastaan. Ja
toisaalta: lapsikin valitsee kyllä luettavakseen mieluiten juuri sellaisia
kirjoja joista pitää. Niinpä myös pieni Katja, jolla taisi jo olla jonkinlainen
myötäsyntyinen mieltymys menneeseen, piti erityisen paljon juuri vanhanaikaisista
tyttökirjoista, vaikkei niitä kaikkia varmaan tullutkaan kirjaston hyllyistä
löytäneeksi. Ja niin, tietysti, voihan sitäkin miettiä, mikä milloinkin onkaan
syy ja mikä seuraus... Ja tietenkin minuuden rakentuminen on kirjallisuuden vaikutuksia
monimutkaisempi prosessi, mutta silti ajattelen, että luettu vaikuttaa merkittävästi
identiteettimme ja minuuskäsitystemme hahmottumiseen.
Tällainen kirja kuin Sara Kokkosen vasta ilmestynyt Kapina ja kaipuu – Kultaiset
tyttökirjaklassikot (2015) on tyttökirjojen uskolliselle ystävälle
tietenkin mitä ihanin opus. Luin heti ilmestymisen jälkeen (ennen blogiaikaani)
myös Kokkosen suomalaisia tyttökirjoja käsitelleen Rasavillejä ja romantikkoja –
Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (2013), josta siitäkin pidin todella
paljon. Harmittelen, etten toistaiseksi vieläkään omista tuota kirjaa, sillä se,
niin kuin tämä, on juuri sellainen jonka pitäisi olla hyllyssä, valmiina
tartuttavaksi milloin vain.
Tämä teos, Kapina ja
kaipuu, esittelee nyt kymmenen ulkomaista tyttökirjailijaa: mukana ovat
Louisa May Alcott, Susan Coolidge, Frances Hodgson Burnett, Jean Webster, Lucy
Maud Montgomery, Laura Ingalls Wilder, Helen Dore Boylston, Carolyn Keene,
Martha Sandwall-Bergström ja Merri Vik. Teoksessa esitellään siis myös kaikki omat
ulkomaiset tyttökirjailijasuosikkini: Montgomery, Alcott, Burnett, Ingalls
Wilder, Vik. Kaikki esitellyt tyttökirjailijat ja -kirjat eivät toisaalta ole
minulle erityisen läheisiä, eivät kovin tuttujakaan. En koskaan lukenut esim. Neiti Etsiviä, ainakaan mahdollista
koekappaletta enempää. Viisikot
riittivät kai ruokkimaan arvoituskirjatarpeitani, muuten luin mieluiten
toisenlaisia kirjoja. Sellaisiakin tyttökirjoja joukossa on, joiden lukemisesta
en ole aivan varma: saattaa olla, että olen lukenut esim. Boylstonin Helena-sarjaa, mutta muistikuvani siitä
ovat hyvin hatarat, käytännössä olemattomat. Ehkä on niinkin, että toiset
kirjat vain jättävät toisia suuremmat jäljet.
Pidän siitä, että Kapinassa
ja kaipuussa on kunkin kirjailijan kohdalla sekä elämäkerrallista esittelyä
että lukijoiden kokemuksia heidän kirjoistaan – ja niin, tietysti siitäkin,
että oma erityissuosikkini Lucy Maud Montgomery saa siinä ruhtinaallisesti sivutilaa.
Esittelyjen kautta teos tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa
kirjailijattarien elämästä ja mukana on myös listat suomennetusta tuotannosta.
Enpä ainakaan itse tiennyt esim. sitä, että Alcottin lapsuudenperhe eli jonkin
aikaa omavaraisessa utopiayhteiskunnassa (niin, jotkut ehkä arvaavatkin, että sympatiapisteeni
perheelle ovat näin ollen suuret – etenkin kun lopulta osoittautui, että tuon
”yhteiskunnan” miesväki mieluummin filosofeerasi kuin puuhasi pellolla, nimim.
eräs filosofeeraava utopisti ;)). Teoksessa tulee hienosti esiin myös se, kuinka
tyttökirjailijat sekä teoksissaan että omassa elämässään näyttivät mm. kouluttautuvan
naisen mallia: vaikka tyttökirjojen arvomaailma on tyypillisesti hyvin
perinteinen, nämä kirjailijattaret näyttivät lukijoilleen myös
toisenlaisia mahdollisuuksia, ja kirjoittavina naisina he olivat jo sinänsä
tervetullut roolimalli.
Kirjasta välittyy myös se ihana ajatus, kuinka
jokainen lukija omalla tavallaan ottaa rakkaimmat kirjansa omikseen – se, että
Anna ja Emilia ja Laura ja muut kirjasisaremme ovat meidän
kaikkien ikiomia samaan aikaan. Ja siinähän se juuri onkin, kirjallisuuden
ihmeellinen voima: kyvyssä koskettaa niin monia sydämiä. Ihanaa on sekin, että
vanhoilla rakkailla tyttökirjoilla on yhä uusia lukijoita: niin ne jatkavat
elämäänsä yhä uusille sukupolville, nämä rakkaat kirjat.
Niin. Minä(kään) en olisi minä ilman näitä rakkaita tyttökirjasiskojani. Minulle rakkain sukulaissielu on ehdottomasti Vihervaaran
ihana Anna. Harvoin kykenen nimeämään vain yhtä kirja(sarja)a, mutta
tyttökirjojen kohdalla se rakkain taitaa olla selvä. Meissä, minussa ja
Annassa, on sopivasti samanlaisuutta ja erilaisuutta – niin kuin läheisissä sisaruksissa tai hyvissä
ystävissä ainakin. Annan ohella tärkeitä kirjallisia sisariani ovat myös Uuden
Kuun Emilia, Laura, pikku naiset ja pikku prinsessa, se aina niin
hassunkurisiin kommelluksiin joutuva Lottakin. Suomalaisten tyttökirjojen
puolella minulle on erityisen rakas ihana Iris-rukka. Tiinaakin luin koko
sarjan, mutta hänestä ei tullut ihan samanlaista sisarta.
Mikä on sinun
suosikkityttökirjasi?
Ketä
tyttökirjasankaritarta ilman et ehkä olisi juuri sinä?
Ja niin: teos jättää muuten jälkeensä myös ihanan kaipuun lukea
taas näitä armaita kirjoja... Siispä silittelen tyttökirjahyllyäni ja mietin,
keneen siskoistani ensimmäiseksi tarttuisin... Annaanko, vai sittenkin johonkin
toiseen... Voisi olla hyvä hetki hellitellä itseään jollakin näistä rakkaista.
Suosittelen Kapinaa
ja kaipuuta lämpimästi kaikille tyttökirjojen ystäville! Teos on juuri niin
helposti lähestyttävä ja lämmin kuin Kokkosen aikaisempikin teos, ihanasti
tyttökirjakirjallisuuden näköinen ja oloinen. Lisäpisteet minulta saa
vielä kaunis Wendelin-kansi ♥
**********
Sara Kokkonen: Kapina
ja kaipuu – Kultaiset tyttökirjaklassikot.
279 s. Avain 2015.
Kiitos
kustantajalle arvostelukappaleesta.
