Oh, Miss Matty!

”On kerrassaan miellyttävää syödä päivällistä poikamiehen seurassa”, 
Matty-neiti sanoi, kun asetuimme istumaan konttorihuoneeseen. ”Toivottavasti tämä ei ole sopimatonta; niin monet miellyttävät asiat ovat sopimattomia!”

Ei, Matty-neiti, ei se varmastikaan ole ollenkaan sopimatonta...
Sovitaan niin, että se on ainoastaan miellyttävää.

Pienessä Cranfordin kaupungissa 1800-luvun alkupuolella eletään omalla hyväksikatsotulla tavalla, ehkä vähän hassusti ja vanhanaikaisesti mutta samalla myös somasti ja viehättävästi. Siellä asuu naisia, niin, kyllä vain, sanotaanpa niinkin että se on amatsonien valtakunta. Asukaskuntaan kuuluvat muun muassa neiti Deborah Jenkyns ja neiti Pole, rouvat Forrester ja Jamieson, ja voi niin, ihanista ihanin Matty: epäitsekäs ja mutkaton, vähän arka
mutta aina yhtä kultainen.

ja mitä astronomiaan tuli, hän oli yksityisessä, luottamuksellisessa keskustelussa kertonut minulle, ettei hän ikinä voinut oikein uskoa, että maa liikkui lakkaamatta, ja ettei hän halunnutkaan siihen uskoa, sillä sellaisen ajatteleminenkin teki hänet väsyneeksi ja pyöröpäiseksi.

Kuule Matty, tiedätkö että nykymaailmassakin on kaikenlaista joka saa ihmisen pään pyörälle... Joskus minusta tuntuu, että minun pääni on pyörällä kaiken aikaa. Ehkä juuri siksi hakeudunkin niin mielelläni ajassa taaksepäin... (Arvaa mikä minulla silti on? Tietokone! Uskotko että se siirtää tietoa ihan itsestään? Ne puhuvat kai jostain biteistä ja kilotavuista, en minä oikein tiedä...)

ja pieni määrä herkkäuskoisuutta on suureksi avuksi elämässä – se on parempaa kuin ainainen epäileminen ja vaikeuksien ja ikävyyksien 
hakeminen kaikkialta.

Voi niin, Matty-neiti. On varmasti parempi uskoa herkemmin hyvään ja olla luottavainen kuin aina vain epäillä. Ei niin, että antaa kävellä päältään, mutta niin että uskaltaa eikä aina ajattele toisista pahaa.

mutta minua rasittaa kovasti kuvitella, mitä tekisin, jos se tai tämä asia tapahtuisi; ja luulenkin, että mieluummin odotan ja katson, mitä tapahtuu; ja olen aivan varma, että saan silloin avun ja osaan päättää, kunhan en vain huolehdi ja hätäile liikaa etukäteen.

Kyllä sinä olet sitten viisas. Voi kun minäkin olisin. Päätän että olen. Opettelen. Yritän. Kerään mieleeni nämäkin sanasi ja muistutan niillä itseäni aina
kun taas turhaan hermoilen.

– en tarkoita, että minun elämäni on ollut murheellinen,

se on vain ollut niin erilainen kuin odotin.

Ja miten sinä tuonkin sanot niin hienosti. Kyllä vaan tämä elämä on jännää. Mutta mukavaa myös, eikö vain. Ei sitä aina tiedä, mitä se tullessaan tuo, mutta kyllä on sentään hienoa että saa elää. Olen muuten tässä hiljattain lukenut taas Eeva Kilpeä – niin, et tunne häntä, hän on runoilija täältä ajan takaa – ja hän sanoo niin hienosti, että elämä on erikoinen kokemus. Kyllä vain. Luulen, että sinä olisit ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa.

Mary, joka sinusta – ja niin, teistä muistakin – minulle kertoi, sanoo lopuksi että

Me kaikki rakastamme Matty-neitiä, ja jotenkin minusta tuntuu, että olemme parempia ihmisiä, kun Matty-neiti on lähellä.

Ja sellainen sinä kyllä ihan oikeasti olet. Ihana ja herttainen, valat uskoa siihen että maailmassa on ihmisiä joissa sykkii lämmin ja hyväntahtoinen sydän.

PS. Tiedätkö, kun luen sinusta, saat kaiken aikaa Judi Denchin kasvot... Ei, et tunne häntäkään, hän on näyttelijätär ja täältä minun ajastani hänkin. En tiedä, mitä itse ajattelisit, mutta minusta hänen kasvonsa ovat sinulle koko lailla oikeat...

**********

Niin: Elizabeth Gaskellin Cranfordin naiset (1851–1853) on ihan oikea hyvänmielen kirja. Ei voi olla tulematta hyvä mieli, kun näistä naisista lukee. Juu, he ovat kovin tarkkoja siitä miten sopii käyttäytyä ja ehkä he ovat meistä vähän hassujakin, mutta samalla he ovat kerta kaikkiaan valloittavia, Matty-neiti etenkin. Suosittelen teosta lämpimästi vaikka kesäisen lempeään päivään. Somasti hellivä on myös teoksen (ja Gaskellin muun tuotannon) pohjalta tehty tv-sarja.