Ja Eevaa... ja Eevaa... ja Eevaa...

 Tänä aamuna olen päättänyt olla kirjoittamatta

ja istuttaa ruusun.

Kyllä, luen edelleen Eeva Kilpeä. Minulla on kirjastosta lainassa ne kootut runot, teos Perhonen ylittää tien (2000), jossa on Eevan runoja vuosilta 1972–2000.

Muisti ja haaveet: omaisuutta ajassa.

Näissä Eevan runoissa on se vika, että niitä tekee mieli siteerata yksi toisensa perään. Ne tekee mieli tatuoida sieluun. Tai ei, ne tatuoituvat sinne ihan itsestään.
Olen täynnä sanoja. Eevan ja minun ja Eevan ja minun.

On vain yksi periaate: epätäydellisyys.

Joka hyväksyy sen, jaksaa elää.

Rakastan näiden runojen konstailematonta syvyyttä. Sitä, miten asiat voi sanoa juuri näin. Suutun aina (usein) kun muistan jostakin lukeneeni, että Eevaa ei juuri ole arvostettu koska hänen runonsa ovat helppoja. Helppoja! Elämää ne ovat! Ihmisenä olemista! Mikä siinä on helppoa, elämässä, ihmisyydessä?
Onko niin, että runo joka on kirkas, ei kelpaa?

Pysyvä intohimo minussa.

Juuri näin olen halunnut elää.

Ei hukattua hetkeä, täysi tunne seurana,

olen tässä, olen nyt, en toivo mitään.

Jos, niin minä säädän runoille omat sääntöni ja arvostukseni. Minulle Eevan runot puhuvat suurta: niin, elämää ja ihmisyyttä. Elämän kunnioittamista.
Runoissa puhuu ääni, joka kanssa oma ihmisyyteni tanssii.

Entäpä jos meistä vähitellen tulee toistemme

pelkojen tai unelmien kaltaisia?

On siis tärkeää unelmoida,

etteivät pelot toteudu.

Eikö sekin ole tarkkanäköistä ja viisasta? Unelmoidaan! Siitä, että meistä ja maailmasta tulee hyviä ja kauniita! Ei pelätä. Eikö niin.

Älä ajattele, että elämä on lyhyt.

Ajattele: - Miten erikoinen kokemus.

Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,

vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.

Ja jokainen kiitävä hetki on osa elämää, kokemusta. Kaikessa lyhyydessäkin elämään mahtuu niin paljon. Niin sanon myös itselleni kaikkina niinä hetkinä, joina ehkä ajattelen että aika ei riitä, elämä ei, että tahtoisin sitä lisää. Todellisuudessa ihminen ehtii juuri sen mitä pitää. Kun vain tarttuu ja osaa myös olla itselleen armollinen.
Kiitos Eeva.

Elämä vastaa aina: tahdon.

Niin sille on vastattava myös takaisin. On mentävä elämän kanssa naimisiin. 

Rakastettava myötä- ja vastoinkäymisissä. Tahdon.

*****

Nämä runot ja runokatkelmat ovat kokoelmista Terveisin (1976) ja Ennen kuolemaa (1982). Kootut runot jatkuvat vielä. Eeva jatkuu, minä, matka, elämä, runous. Siteeraan Eevaa vielä ja vielä.

PS. Ajatustesi puhtautta varjele

ja mikäli mahdollista myös

kalenterisi koskemattomuutta.

Itsevarmuuden hetkellä ole erityisen varovainen

sillä silloin sinua ei suojele ujous eikä arkuus.