Kesämaanantai

Jasmiinipensaassa ensimmäiset nuput ovat avautuneet kukkaan, ne ovat tänä vuonna aikaisessa, ihastuttavat ja hämmästyttävät. Euroopan poliittisella taivaalla tuulee: EU ei ole ongelmaton, mutta onko ongelmatonta myöskään se, että se alkaa repeillä. Aamun lehti on täynnä alennusmyyntimainoksia, minua väsyttää ajatuskin mutta onneksi meillä ei tarvita mitään minkä perään pitäisi rientää. Räpsyttelen unihiekkaa silmistäni, otan lisää teetä ja herättelen itseäni juhannusviikonlopun jälkeiseen kesäarkeen, koetan lämmitellä ajatuksia suuntautumaan niihin askareisiin joihin niiden olisi taas keskityttävä.

Mietiskelen, että olisi kirjoja joista kirjoittaa ja että myöhemmin tällä viikolla niistä jostakin ehkä kirjoitankin. Pauliina Vanhatalon esikoisromaani toi kesäpäiviini pilviä jotka vangitsivat alleen, muistutti taas miten kipeää on olla nuori ja siitäkin miten ihminen aina vain on yhtäältä niin rakkaudentarpeinen ja toisaalta niin vallanhaluinen. Myös Volter Kilven rakastunut David huudahtelee minussa yksinpuhelujaan, asettelee itseään paikalleen vuosisadanvaihteen kirjallisessa maailmassa. Ja Eevaakin haluan siteerata vielä ja taas.

Tälle päivälle on luvattu sateista. Olo on kummallinen, samaan aikaan levollinen ja levoton, uninen ja toiminnanhaluinen. Pian on heinäkuu ja tuntuu siltä että aika kiirehtii mutta etenee kuitenkin juuri siihen tahtiin kuin sen pitääkin, kuljettaa elämää mukanaan.