maanantai 16. helmikuuta 2015

Helmivaloa!



Ulkona on valoa. Minun mielessäni on. Juuri nyt tuntuu etäiseltä, että olen niin usein murehtinut valon paluuta, sitä kuinka vaativaa se on. Talviuni on usein tuntunut loppuvan liian aikaisin ja valo tahtovan jotakin liikaa, vetävän ihmisen irti itsestään ja pesästään. Nyt huomaan kuitenkin ajattelevani, että vaativa on ehkä vain ihminen itse. Että valo ei vaadi mitään, vaan ainoastaan ihminen. Jos pintojen tahrat kirkastuvatkin, ne voi kohdata elämän jälkinä, pyyhkiä pois sitten kun jaksaa tai antaa olla. Valo vain antaa eikä vaadi, se tulee ja kutittelee silmäripsiä, puhaltelee kirkastuvia ajatuksia. Ja kyllä, kun on läpi syksyn ja talven saanut tuuditella itseään hämärän lempeässä kehdossa, on sittenkin ehkä jo ihanaa avata silmät. Niin, juuri tätä on vuodenkierron riemu: sitä, että se kiertää. 

Ja minä olen hereillä ainakin juuri nyt. Saattaa olla, että menen vielä hetkeksi nukkumaan, mutta nyt, juuri nyt, minä katselen tätä valoisaa maailmaa, sinisen taivaan ja valkeiden hankien ihanaa hohdetta. Ajattelen, että ne saavat maailman hehkumaan.








Pöydälläni ovat vuoden ensimmäiset tulppaanit. Ostin ne päivänä, joka oli kaunis. Kaikki nämä päivät ovat. Minussa kuplii ja kihertää, onko se sitä kevään verta... Sitä, joka yltää sormenpäihin ja suupieliin, korvanlehtiin ja kantapäihin. Saa hymyilemään ja hypähtämään.

Valo paistaa myös korkeisiin kirjapinoihin. Lueskelen kaikenlaista, eikä kaikki tänne asti ehkä ylläkään. Mieli raksuttaa ja rakentelee, annan sen miettiä mietteitään ja etsiä mahdollisuuksiaan. Se hymyilee, mieleni, kun saa liikahdella ja ottaa omatahtisia askeleitaan.

Niin: hämärä on suojeleva, se kätkee ja hellii, mutta ei ihminen kai jaksaisi loputonta hämärää. En minäkään, syksyn ja talven pesäilijä. Nyt illat vielä pimenevät ja aamupakkanen puree ehkä nenänpäätä ja minä viihdyn kyllä tässä vielä. Mutta oi, myös tämä valo ja sen sylissä ilakoivat kevätkeijut saavat minut jo naurahtelemaan.

Olen onnellinen vuodenkierrosta ja siitä että saan hyppiä siinä, juuri sellaisena kuin olen. Iloita ja toisinaan tuskastuakin. Päivät soljuvat eteenpäin, ja minä soljun niiden mukana, vaikka ehkä omaan tahtiini ja toisinaan hieman viiveellä. Mutta ehkäpä joinakin hetkinä olen sittenkin vähän niin kuin Mymmeli, hypähtelen olemassaoloni riemua ja viihdyn maailmassa joka minulla on. Miten Mymmeli sen marraskuussa ajattelikaan: Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen eikä mikään ole helpompaa. Minä ajattelen sen tänään: ihana, hehkuva maailma ympärillä ja sydämessäoi niin, voiko ihminen muuta kuin viihtyä. Ei, ei voi, ei ainakaan tänään. Tänään on viihtymisen päivä ja ehkä myös tämän päivän jälkeen. Joskus on hypähdeltävä vain. Liikahdeltava. Rakenneltava.


Ihanaa valovoimaa,

helmikuun helmeileviä säteitä <3




12 kommenttia:

  1. Kaunis teksti! Minä en toivoisi, että tulisi vielä kevät - valon aika. Haluaisin kunnollisen talven, kun meillä on ollut silloin tällöin pakkasta, silloin tällöin plussaa, Ja pimeät tähti-illat ovat niin kauniita! Mutta kun nyt katson ulos, myös auringonvalokin näyttää niin ihanalta ja kirkkaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi Pearl Clover ja mukavaa kun olet löytänyt tänne kamariini - osasin minäkin nyt suunnistaa sinne iltatähden tuikkeeseen :)

      Ja ei, ei kevät aivan vielä tulekaan... Vielä on talvi ja ihanat, pimeät talvi-illat. Minä olen syys- ja talvi-ihminen, mutta tuntuu, että on sittenkin hyvä tarttua myös valoon ja kevätkeijujen kuiskutuksiin...

      Täällä on tänä vuonna ollut ihana talvi, on ollut lunta ja pikkuisen pakkasia. Paukkupakkaset ovat kyllä jääneet vähälle ja välillä on ollut myös suojaa, mutta ihana lumi on pysynyt... Luulen, että siksikin on helpompaa ottaa kevät vastaan - jos kunnollista talvea ei ole ollut, vuodenkierrosta jää puuttumaan jotakin hyvin tärkeää. Kevään kohtaaminen vaatii taakseen talven.

      Juuri nyt on taas ihanaa talvi-illan tuntua, päivän heleä valo on mennyt nukkumaan... Tähtien tuiketta sinulle <3

      Poista
    2. Kiitos, ja ihanaa, että kävit blogissani :) Minullekin vaatii talven, sitten saa kyllä kevät tulla!

      Poista
    3. Niin, kuljetaan hetki kerrallaan... Ensin nämä ihanat hämyisät illat ja sitten kevään suloiset tuoksut <3

      Poista
  2. Minä rakastan tätä valoa, koulusta on aivan ihanaa lähteä joka iltapäivä kun aurinko paistaa! Odotan jo farkkutakkikelejä, kevät on ehdottomasti lempivuodenaikani. Parin viikon päästä on jo maaliskuu ja minä lasken maaliskuun jo kevääseen, eli kevät on kohta, jee ihanaa!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Ellen <3 Maaliskuu on kevään ensiaskel, kevättalven pyrähdys kohti kevättä... Minä astun kevättä kohti aina hieman hitaasti, mutta minullekin kevät alkaa silti maaliskuussa - maaliskuu on sellaista talven hiljaista hyvästelyä ja kevään tervehtimistä...

      Kevätvaloa sinulle <3

      Poista
  3. Ihastuttava, ja suorastaan valoa sädehtivä ja voimaannuttava kirjoitus, josta tuli hyvälle mielelle. Kiitos ihana Katja. ♥

    Kevät ja valo tulevat joka vuosi jotenkin yhtä varkain. Teen yötyötä ja talvisin en näe päivänvaloa kuin vapaapäivinäni, työpäivinä menen nukkumaan kun valoisa aika alkaa ja herään, kun alkaa jo olla pimeää. Ja nyt alkaa olla jo sellainen aika, että saan nauttia herättyäni vielä iltapäivävalon viime rippeistä. Kevättä kohti ollaan tosiaan menossa, ja se on mahtavaa. :)

    Olen syksyn lapsi, mutta olen silti aina rakastanut myös kevättä: valoa, tulppaaneja, lumikelloja ja niitä ihania maaliskuun iltoja, kun ilmassa tuoksuu kevät ja illassa on sellainen lempeä valoisa hämy vaikka olisi vielä paljon luntakin. Minulla on myös hassu kevättraditio: minulle tulee joka vuosi samoihin aikoihin valtava kaipuu ja tarve soittaa J. Karjalaisen erästä albumia, jota kuuntelin lähes tauotta sinä keväänä, kun olin juuri saanut ajokortin. Se levy liittyy aina mielessäni kevääseen ja valostuviin iltoihin, nuoruuteenkin. Ah! ♥

    Ja ah tälle kirjoituksellesi vielä. Sanoissasi on jotain ihmeellistä taikaa - kuten huomaat, ne saavat aina mieleni rönsyilemään ja muistoja tulvimaan mieleen. ♥ Minulla on mielessä lisää asiaa tuohon Mazzarellaankin, mutta palaan siihen pian...

    Ihanaa kevään valoa ja kaikkea kaunista sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi ihana Sara <3 Niin, kevät ja valo tulevat aina kuin varkain, silloin kun silmäripsissä olisi vielä talviunta... Juuri siksi se tuntuu usein myös niin vaateliaalta, siltä ettei jaksaisi herätä vielä... Mutta oi, onhan se silmien avauduttua sentään ihanaa aikaa, kevät! Ja kyllä, sinulle valo on varmasti ihana vastaantulija <3

      Minäkin olen syksyn lapsi, loppusyksyn, melkein talven, ja ehkä siksikin niin kiinni syksyn ja talven pehmeässä, hämärässä ajassa. Talvesta luopuminen on aina myös raskasta, mutta niin, ehkä sitä iän myötä alkaa jo oivaltaa, että se tulee kyllä takaisin taas ja aika piankin, ensin syksy ja sitten talvi, ja että sitä ennen on hyvä pysähtyä myös meneillään olevaan hetkeen...

      Ja kyllä, kevät kantaa aina mukanaan nuoruutta - muistoja ja tanssivia askeleita ja myös sitä jotakin, joka on ehkä iätöntä ja ikiaikaista, uusia aamuja ja valoa ja elämän iloa ja onnea... Ja kyllä, se tuoksu... illaksi vielä pakastuva päivä... rasahtava jää... päivien aurinko... ja ensimmäiset orvokit... Tarttukaamme kaikkiin näihin ihaniin hetkiin!

      Ja ihanaa, että ajatuksesi rönsyilevät! Kauneutta myös sinulle, ihania valohetkiä <3

      Poista
  4. Olet ihana! Mietin vuodenajoista ihan samaa kuin sinä, mikä rikkaus ne ovatkaan. Miten tunnelmallisia marras- ja joulukuun hämäränhyssypäivät ovatkaan, ja mitä avarammilta ja upeammilta nämä helmikuun aurinkoiset päivät tuntuvatkaan. On talvi vielä ja ilmassa on lupaus keväästä. Ja sitten tulee kevät: mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän keväästä. Aiemmin ahdistuin hieman valosta ja likaisista ikkunoista, mutta nyt haistan tuoreen maan ja ihmettelen ensimmäisiä ujoa sipulikukkia. Sitä aikaa odotellessa.

    Nautitaan näistä helmihangista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaimani, niin sinäkin <3 Tiedätkö, minustakin tuntuu että tässä on joku ikäjuttu... Talvesta luopuminen on haikeaa, mutta toisaalta tietää jo että se tulee kyllä takaisin, yhä nopeammin... Ehkä tässä on myös jotakin syvällistä, sellaista että kevätsäteet herättelevät sekä kerroksia että hetkien lumoa. Kevät, niin, on siinä taikaa! Mitä ikkunoista! Tahroista! Tärkeintä ovat juuri ne ujot sipulikukat. Se, että vuosi kiertää ja elämä <3

      Lempeää askellusta kevättä kohti ja kyllä, nautitaan juuri näistä ihanista helmihetkistä <3

      Poista
  5. Kauniita, tuikkivia sanoja, jotka valaisevat tämän helmikuisen illankin, Katja! <3

    Minäkin herään helmikuussa talviunilta. Se on joka vuosi yhtä hymyilyttävä, hykerryttävä kokemus.

    Toivottavasti saamme lisää aurinkoa. Ttäällä Turussa ei ole lainkaan lunta (pieniä aurakasoja lukuun ottamatta) mutta aurinko riittää! <3

    Ihanaa viikonjatkoa sinulle, sinä kevään keiju! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa Reetta, sinun sanasi ne vasta tuikkivat <3 Helmivalo on ihmeellistä: se hehkuu kevättä jo vaikka onkin vielä talvi... Minun silmäni saattavat kyllä olla vielä uneliaat ja ehkä käännän kylkeä vielä, torkahtelen sittenkin vielä hieman... Kestää aikansa, ennen kuin maltan talviunesta kokonaan luopua - mutta on ihanaa heräillä hetkittäin, kurkistella jo valonsäteitä.

      Täällä aurinko on tänään nukkunut pilviharson takana, ehkä sekin lepää. Mutta kyllä, se tulee taas <3 Ihania päiviä sinulle, sinä keväthengetär <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!