Talvihaaste – kooste luetuista ja kiitokset Ullalle!

Sattuipa niin että minäkin, lennähtelevä ja vapaudenkaipuinen lukija, tulin tarttuneeksi haasteeseen: arvelin, että Ullan syksyllä ideoimaan Talvihaasteeseen minunkin tuivertavat tuuleni sopisivat – olisihan nyt juurikin syksy ja talvi ja joulu, nämä ihanat, ihanat ajat, joten sopivia kirjoja valikoituisi varmasti luettavakseni ihan itsestäänkin... Haasteen ideana oli lukea kirjoja, joiden nimessä olisi jotakin syksyistä, jouluista ja talvista, vähintään kaksi kirjaa joka "lajia". Lukuaikaa oli lokakuulta helmikuun loppuun.

Ullan ihana kuva!

Minun syksyni tuntui tahtovan runoja. Tämä oli ehkä merkillistäkin, koska runotuuli ei ollut viime aikoina juurikaan puhallellut... Hieman toki silloin tällöin, mutta ei niin vaativasti että olisin nyt uskonut löytäväni itseni runojen ääreltä, niin hurmaantuneena ja nälkäisenä. Mutta niin, tuulet ovat tuulia ja tietävät kyllä mitä lukija kulloinkin tarvitsee. Aloitin siis haasteeseen osallistumiseni lukemalla rakkaimman runoilijattareni, Edith Södergranin, toisen runokokoelman Syyskuun lyyra (1918) ja oi, sepä alkoikin taas puhaltaa ihanan pyörryttävää Edith-tuulta, sitä joka kantaa mukanaan ajan monia kerroksia... Uusi matkani rakkaan Edithin runoissa siis jatkuu, yhä, yhä, yhä. Myös toinen syyskirjoistani oli runoja: luin Claes Anderssonin Syksyni sumuissa rakastan sinua (2013), joka oli ollut lukulistallani jo ennestään ja sopi nyt hienosti tähän haasteeseen. Antoisa, monikerroksinen kokemus tämäkin!

Joulukirjojani olivat Charles Dickensin Joululaulu (1843) ja J. L. Runebergin Jouluilta (1841). Myös Joululaulu oli keikkunut lukupinossani jo hyvän aikaa ja erityisen vaateliaana siitä asti, kun jouluna 2013 kävimme koko perheen voimin katsomassa Tampereen Teatterin Saiturin joulun. Joululaulu oli myös ensimmäinen Dickensini (voi miten loputtoman aukkoinen kirjallisten kokemusteni kokoelma aina vain onkaan...) ja erittäin hieno elämys. Runebergin Jouluilta huhuili sekin luokseen ehkä jo kesällä, kun olin lukenut hänen ihanan Hannansa (1836) ja todennut, että tarvitsen lisää näitä hienoja runoelmia. Jouluilta ei lopulta ollut aivan Hannan veroinen, mutta hyvä kokemus silti.

Talvikirjani olivat lastenkirjallisuutta. Tai ei, eivät lastenkirjallisuutta vaan pikemminkin sitä kiehtovan kerroksellista kirjallisuutta, jolla ei ole ikää ensinkään: tällaiset teokset ovat iättömiä ja ajattomia jo itsessään, ja ikää vailla saavat olla myös niiden lukijat. Sekä Tove Janssonin Taikatalvi (1957) että Hans Christian Andersenin Lumikuningatar (1844) kutsuivat sopivasti luokseen ja asettuivat somasti myös osaksi talvista haastetta. Molemmat olivat tuttuja jo ennestään, mutta niin kuin aina, uusi lukukerta antoi tälläkin kertaa myös jotakin uutta, ehkä entistä syvempää. Sekä Taikatalvi että Lumikuningatar olivat lumoavia lukukokemuksia tulvillaan talven ihanaa taikaa ja suuria kysymyksiä kasvamisesta ja itsensä ja toisen kohtaamisesta. Ja niin, näissä molemmissa tarinoissa talvi kantaa mukanaan paljon, se kasvaa itseään ja hohdettaan suuremmaksi, sen kylmyys ja pimeys kiteytyvät myös joksikin arvaamattomaksi ja pelottavaksi. Ihmiselle, jolle talvi on pehmeä ja lempeä, se näyttäytyy kuitenkin aina myös kauniina. Ja kyllä, talvessa on taikaa: sen arvaamattomuuden kohtaaminen tekee ihmisestä (ja muumista) hivenen vahvemman ja valmiimman.

Ja kas, niinpä vain sai tämäkin tuulinen lukija sommiteltua kokonaisuuden, 

jolla osallistua ensimmäiseen lukuhaasteeseensa!

Jos olisi vielä valittava ihanin helmi näistä kuudesta hienosta lukukokemuksesta, niin valitsisin ihanan Edithin ihanan Syyskuun lyyran. Näin siksi, että Edith on – niin, Edith on. Sydän. Sielu. Runotar vailla vertaa. Mutta melkein yhtä ihanina kimmeltävät talvihohtoaan myös Lumikuningatar ja Taikatalvi. Ja niin, kyllä, hienoja lukukokemuksia olivat nämä kaikki kuusi.

Tähän ihanaan hämyaikaan on toki kuulunut myös muutamia muita kirjoja, jotka olisivat haasteeseen sopineet. Joel Haahtelan Tähtikirkkaan, lumivalkean (2013) luin jo ennen haastetuulta ja Tove Janssonin Muumilaakson marraskuun (1970) tulin myös lukeneeksi ohi haasteen. Ja lasten joulukirjoja meillä luettiin tuttuun joulunodotustapaan monta: tälläkin kertaa joulunodotukseemme kuuluivat mm. ihana kokoelma Astrid Lindgrenin Joulukertomuksia (2002) ja eräitä vanhan ajan joulutunnelmia välittäviä ihanuuksia.

Nyt on aika kiittää Ullaa tästä ihanan inspiroivasta ja tunnelmallisesta haasteesta! Saattaa toki olla, että osallistuin tähän hieman nurin kurin: en selviytyäkseni tästä kylmästä ja pimeästä ajasta vaan kääriytyäkseni siihen entistä syvemmälle... Syksy ja talvi ovat rakkaimpia vuodenaikojani – maailman kiehtovaa hämäryyttä ja mielen lempeää lepoa. Nyt on taas alkanut matka kohti valoa ja kyllä, tulkoon vain kevät jo lähemmäksi, mutta vielä on hetki aikaa viipyillä myös talven hellässä hämyssä, sen suloisesti hämärtyvissä illoissa.

PS. Ja niin, itseni tuntien totean, että tulen luultavasti seurailemaan suurinta osaa lukuhaasteista ihailuetäisyydeltä myös jatkossa, niin hienoja houkutuksia kuin idearikkaat kanssabloggaajani virittelevätkin. Toisinaan saatan kuitenkin huomata joutuneeni jonkun erityisen vastustamattoman haasteen kiehtoviin pyörteisiin... Nyt minut onkin jo napannut puhureihinsa myös Ompun Luetaan sateenkaari –haaste... Aika näyttää, tavoitanko sateenkaaren pään. Luulen kyllä, että ensimmäisen, punaisen tuulen aika on jo pian. Se on kuiskutellut minulle jo kauan, mutta joutunut vielä toistaiseksi odottelemaan...