Runebergin päivä – Runoja ja Torttuja

Tänään on kansallisrunoilijamme Runebergin päivä. Se merkitsee herkullista teehetkeä, mutta myös hyvää syytä viivähtää tuokion verran herra päivänsankarin runoissa. Olen selaillut kirjastosta löytämääni teosta Runon vuodenajat, joka sisältää Runebergin pääosin nuoruudenaikaisia erillisrunoja. Tunnustan, että selailuni on ollut tarkoitushakuista: olen tavoitellut katseeni alle runoja, joissa on ihana nainen. Näin siksi, että pidän Runebergistä eniten juuri naisen ihailijana ja halusin löytää jotakin naisen kauneutta kiittävää myös nyt. Ja niin, kyllä, ehkäpä tämä johtuu myös siitä, että minusta on niin ihanaa olla nainen.

Huomaan kyllä, että Runebergin sanoissa on usein myös selkeä häive miehen ylivaltaa, isän ja aviomiehen yliotetta tyttärestä ja vaimosta, mutta ehkä otan sittenkin vapauden nähdä hänen runoissaan ennen kaikkea ihailua ja rakkautta. Pidän mielessäni myös ajatuksen siitä, että maailma oli Runebergin aikaan erilainen kuin se on nyt ja nainen oli miehisten valtojen alla. Harva mies taisi niihin aikoihin olla näissä asioissa edistyksellinen, ja ehkäpä naiset itsekin olivat usein arkoja tahtomaan muutosta. Runeberginkin runoja on siis luettava omaa aikaansa vasten. Mutta niin tai näin, Runebergin runokieli on somaa ja sulokasta, ja nainen näyttäytyy hänen runoissaan ihanana rakastamisen kohteena. 

Runoilijan merkkipäivää saa kamarissani juhlistaa

kaksi viimeistä säkeistöä runosta Naisen luominen,
jonka hän on kirjoittanut kaiketi
1820-luvun alussa, alle kahdenkymmenen ikäisenä:

Taivaan ihme Nainen! rakkaus vailla

rajaa syntys on, maan kauniiks luot

miehen suruun huvitarhan lailla

lohdutusta, viihdytystä suot.

Hän saa nähdä taivaat tuskan alta,

katsoo silmiesi selkeyteen,

elon ukkonen ei luonas malta

lyödä sydämeen.

Hyvä Henki! tuntein olet luotu,

hyveen, maltin tielle johdatat

jälleen miestä, kun on kuulla suotu

intohimon kielen leiskunnat.

Kun on puuhas aina lievitellä

toisen haavaa lääkkein, kas jo vaan

kyyneleeseen vierii elos hellä

yhteen ainoaan. –

Kyllä, huomaamme toki, että nainen on miestä varten luotu: hän on miehen lohtu ja viihdytys, hyvä henki joka tekee maailmasta kauniin, antaa intohimon liekehtiä ja lempein tuntein lääkitsee miehen kipeät haavat. Mutta kas, sehän merkitsee samalla myös sitä, että miehen olisi murheellista olla ilman naista, hyvää henkeään. Sitä, että mies tarvitsee rinnalleen tämän ihanan ihmeen. Sitä, että nainen on juuri rakastamista varten luotu. Ja rakkaus, niin – sehän on elämän suola ja sokeri, kaneli ja kardemumma...

Runebergin naisrakkaus kuuluu kyllä olleen liiankin suurta. Hänenhän kerrotaan olleen  myös melkoinen naistenmies, joka ei aina pysynyt kotosalla. Toivoisin, että hän olisi purkanut rakkautensa vain vaimoonsa ja runoihinsa, mutta – no, mitäpä minun toiveistani. Ja toki, jos annan itseni tätä ajatella, minua myös hieman suututtaa. Mutta jospa en suutahda vielä tänään, vaan vasta huomenna. Rohkenisinko kuitenkin näin juhlapäivänäkin sanoa, että tärkein oli juuri Fredrika – tuo työteliäs nainen, joka oli kotitöillä ja kestitysvelvoitteilla kuormitettu vaimo, mutta joka silti jaksoi kaiken aherruksensa jälkeen vielä itsekin kirjoittaa. Tänä vuonna aion lopultakin lukea myös Fredrika-rouvan sanoja ja kenties myös hänestä kirjoitettua. Seuraava Runeberg, johon tartun, on siis Fredrika, ei Johan Ludvig. Saattaa olla, että rouvan vuoro tulee hyvinkin pian: kirja odottaa jo.

Ja tänään ajattelen olevani juuri tuo ihana Taivaan ihme Nainen, niin kuin päivänsankari on kauniisti runoillut. Unohdan ne häiveet ja runoilijan harharetket. Lepuutan itseäni naisena olemisen ihanassa valossa ja siinä, että on sanoja, jotka tekevät naisesta niin kauniin: niin, nainen on lempeyttä ja intohimoa... Syön hitaasti tuon ihanan tortun, joka tosin ei ole Fredrika-rouvan (eikä edes Katja-rouvan) vaan leipomon tekemä. Mutta se kelpaa kyllä ihanaksi korvikkeeksi ja tärkeäksi muistutukseksi siitä, että kaikkialla tarvitaan aina hengetär. Sekä siitä, että tänään myös naisella on onnellinen vapaus valita – ostaa tortut toisinaan kaupasta ja käyttää vapautunut aika lukemiseen ja kirjoittamiseen. Ja sitä, kuinka ihanaa on olla nainen, ei tämä vapauskaan vie minnekään. Ei, sehän juuri saa tämän ihanuuden kukoistamaan kaikessa hehkussaan.

Lopuksi lainaan vielä Runebergin sanoja Nuorelle kirjailijalle. 

Omavaltaisesti lisään, että olkoot ne myös kirjailijattarelle

– ja niin, jokaiselle, joka kirjoittaa:

Jos kysytään neuvoa, suosittaisin, että kirjailija ilman katkeruutta ja vaatimuksia pitäisi taipumustaan runoiluun suopean luonnon viattomana lahjana, jolla voi ainakin häätää pois monet ikävät hetket, ehkä myös toisinaan siepata aikaisemmin vangitsemattoman sulouden lennostaan ja sitoa se sanoiksi, toisten iloksi.

Oi niin, ikävien hetkien häätelyä ja sulouden sitomista sanoiksi!

Siinäkin on kirjoittamisen ihana ilo.

Hyvää Runebergin päivää ja sanojen suloista lentoa!