perjantai 16. tammikuuta 2015

L. M. Montgomery: Sininen linna (1926)



Rakkaus! Kuinka polttavaa, kiduttavaa, kuvaamattoman suloista se olikaan 
– tämä ruumiin ja sielun hurmio!


Toisinaan tarvitsee jotakin sinistä. Sellaista erityisen hellää hellimishoitoa, joka antaa tuuditella itseään jossakin hyvin lempeässä ja pehmeässä. Silloin on hyvä palata vaikkapa L. M. Montgomeryn (1874-1942) Siniseen linnaan (1926), jonka jo ennestään tietää ihanaksi hyväilijäksi – sellaiseksi, jonka suojissa saa tuntea sadunkaltaista syleilyä. Niin, ajoittain kyllä ajattelen, että olen hieman yksitoikkoinen lukija, joka lukee liian paljon samoja vanhoja rakkauksiaan. Ihmekös siis, etten ennätä juuri minkään uuden lukukokemuksen äärelle. Mutta toisaalta: tunnelmointi tutussa maailmassa tekee niin hyvää. Eikä tunnelmavetoista lukijaa yhtään haittaa, vaikka kertomus olisikin läpeensä tuttu ja kaikki juonenkäänteet jo moneen kertaan koettuja – ei, koska hän tunnelmoi. Ja niin, oikeastaan juuri se tuttuus onkin keskeinen osa hellivää elämystä.





Ihana antikvariaattilöytö, Kariston painos vuodelta 1978.



Kun ensimmäinen kerran astuin Siniseen linnaan, olin nuori neito. En enää pieni niin kuin Annojen ja Runotyttöjen aikaan, mutta nuori. Niin, se taisi olla aika tarkalleen puoli elämää sitten. Ja oi, toki olen viivähdellyt linnassa myös sen jälkeen – onhan tämä juuri niitä kirjoja, joihin tuntee vetoa tietynlaisina hetkinä. Ehkä sellaisina, joina kaipaa lohtua ja lupauksia. Sellaisina, joina mielessä värisee. Luulen, että tällä kertaa tarvitsin tämän siksi, että joulu oli loppumaisillaan, pehmeä hämyverho halkeili. Sininen linna sai tehtäväkseen silittää ja hoitaa, näyttää maisemia joissa maailma on kaunis ja hyvä. Voi, niin, Sininen linna on ihan oikea Rakkausromaani: romaani rakkaudesta, niin ihanasta ja romanttisesta. Sellaisesta jota ei melkein ole olemassa mutta on, koska ihmisillä on sydämet ja ehkä myös lempeät kohtalottaret.

Teos kertoo Valancy Stirlingistä, naisesta jonka elämä on ahdasta ja ankeaa, kunnes eräänä päivänä tapahtuu jotakin jonka myötä kaikki muuttuu. Kun tarina alkaa, Valancy on juuri kaksikymmentäyhdeksän vuotta täyttänyt vanhapiika – yksi niistä, joiden ei kaiketi ollut onnistunut saada miestä. Elämä on tyhjää, koti ruma ja sukulaiset rasittavia. Ja Valancy-parka on toki aikuinen, mutta edelleen äitinsä ja sukunsa ankaran komennon alla. Hänellä ei koskaan ole ollut vapautta tehdä pienintäkään omaa päätöstä ja ehkä juuri siksi elämä on tehnyt hänestä myös pelokkaan: hän pelkää äitiään ja kaikkea, jopa tukkalaitteensa muuttamista, koska toiset eivät sitä hyväksyisi. Valancy on onnettoman elämänsä onneton vanki.

Kaiken tämän surullisen ankeuden vastapainoksi Valancylla on kuitenkin Sininen linnansa, unelmien unimaja, jossa hän saa elää ihanaa elämää keskellä kaikkea ihmeellistä ja kaunista. Sinisessä linnassaan Valancy on suloinen ja suloista on myös kaikki muu. Hän on vaeltanut tässä lohdullisessa linnassaan lapsesta asti, mutta nyt, kaksikymmentäyhdeksänvuotiaana, hän on kuitenkin äkkiä turhautunut ja pettynyt myös siihen: Mutta tänä aamuna Valancy ei voinut uskoa omistavansa Sinistä linnaa. Hän ei kykenisi milloinkaan löytämään sitä jälleen. Hän oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias ja naimaton eikä herättänyt kenessäkään kiinnostusta. Mitä tekemistä hänellä siis oli Sinisen linnan keijukaismaisen linnanherrattaren kanssa? Hän poistaisi sellaiset lapselliset mielettömyydet elämästään ainaiseksi ja katselisi todellisuutta suoraan kasvoihin.

Todellisuutta hän sitten katseleekin, mutta toisenlaisena kuin on ehkä odottanut: Valancy saa kuulla, että hänellä vakava sydäntauti ja korkeintaan vuosi elinaikaa. Uutisia seuraavan unettoman yön jälkeen hän tekee kuitenkin hämmästyttävän huomion: hän, joka oli elämänsä pelännyt melkein kaikkea, ei pelännyt kuolemaa. Ajatus kuolemasta ei vangitse vaan vapauttaa ja herättää Valancyssa halun tehdä elämästään lopultakin omansa, sellaisen kuin hän itse tahtoo. Valancy ei pelkää kuolemaa, mutta tahtoo elää jäljellä olevan aikansa itselleen oikein – ja niin, olihan silti kohtuutonta, että hänen täytyi kuolla, kun hän ei ollut koskaan elänytkään.

Muistan lukeneeni jostakin kerran, että on olemassa hetki, jonka elettyään nainen voisi olla onnellinen koko elämänsä ajan. Minä en ole milloinkaan löytänyt hetkeäni, en milloinkaan, en milloinkaan. Enkä sitä koskaan löydä. Jos minulla vain olisi ollut tuo hetki, olisin halukas kuolemaan.

Niin, Valancy ei tiedä mitään rakkaudesta. Ja juuri

Se hetki, jolloin nainen huomaa, ettei hänellä ole mitään, minkä puolesta kannattaa elää, ei rakkautta, velvollisuutta, tarkoitusta eikä toivoa, on hänelle katkera kuin kuolema.
 
Mutta oi, koska kyseessä on rakkausromaani, kaikki kyllä muuttuu. Eihän rakkausromaania voisi ilman rakkautta ollakaan – rakkautta, jota ei voi tukahduttaa eikä kieltää ja ja jonka myötä vanhat asiat haihtuivat, ja kaikki tuli uudeksi. Pian tapahtuu jotakin sellaista, että

Hän ei ollut enää mitätön pieni vanhapiika Valancy Stirling, vaan nainen, täynnä rakkautta ja sen takia rikas ja merkittävä – hän oli saanut arvon omissa silmissään. Elämä ei ollut enää tyhjää ja mitätöntä, eikä kuolema voinut petoksella viedä häneltä mitään. Rakkaus oli poistanut hänen viimeisenkin pelkonsa.

Rakkauden myötä Valancylle alkaa uusi elämä, jossa jokainen päivä on iloista seikkailua. Ja ehkäpä eräänä päivänä myös hänen Sininen linnansa onkin totta. Matkan varrelle tarvitaan kuitenkin myös sopiva määrä salaisuuksia ja väärinkäsityksiä, ehkä myös hämmennystä kuoleman kysymysten äärellä – käänteitä, jotka tekevät matkasta tämän ihanan tarinan.


**********


Valancy on aito montgomeryläinen sankaritar: ei kaunis, mutta keijukaismainen metsän hengetär. Sellainen, joka kuuluu metsiin ja jonka ei koskaan pitäisi niistä lähteä. Hän on ilkamoiva ja kiehtova, ja hänessä on jotakin villiä ja etäistä ja kesytöntä – jotakin, joka on sittenkin suurempaa kuin kaikki tavanomainen ”kauneus”. Ja oi, tietenkin hänellä on mielikuvituksensa, sinisten linnojen suloiset sylit. Valancy rakastaa myös kirjoja, ja sylissä kehrää kissa – niin Montgomeryä tämäkin.

Sininen linna on kuin kepeä satu. Se tarjoilee eheyttäviä unelmia, hyvän ja kauniin voittoa, sitä että jokainen voi lopulta olla oman elämänsä ihana hengetär. Mutta se on myös syvää pohdiskelua rakkaudesta, naisena olemisesta ja yhteisöllisistä normeista. Ja kyllä, myös siitä, että sinä rakastat minua, se on orjuutta, mutta toisaalta juuri siinä on kaikki vapaus, mitä voimme toivoa, vapaus valita itse vankilamme. Ehkä rakkauden vanki on sittenkin onnellinen vanki. Tärkeintä on olla rohkea, rakastaa ja elää niin kuin oikealta tuntuu. Sillä melkein kaikki paha on saanut alkunsa siitä tosiasiasta, että pelkäämme jotakin. Pelko tuottaa vain pahaa, mutta rohkeus hyvää ja kaunista. 

Ja niin, Sininen linna on myös puheenvuoro yksinkertaisen, ulkoisesti vaatimattoman mutta sisäisesti rikkaan elämän puolesta. Siitä, että aineellisesti liian rikas elämä ehkä köyhdyttäisi henkisen. Valancy viihtyy parhaiten juuri omassa pienessä tuvassaan, sillä pieni tupa on oikeampi linna kuin suuri. Liian suuri talo omistaisi minut – valtaisi minut ruumiineni ja sieluineni. Pidän talosta, jota voin rakastaa ja hyväillä ja vallita. Mutta kukapa meistä ei tarvitsisi myös kaunista turhuutta! Saattaa olla, että Montgomery onkin antanut Valancylle myös ripauksen omaa esteettistä turhamaisuuttaan: kaunis puku saa iloiseksi myös Valancyn, ja kerran hän sortuu ostamaan eräät korkeakorkoiset kohtalonkengät... 

Tiedän, että tämä teos on rakas myös monelle muulle. Ja oi, onhan tämä toki sellaista sydämen lempeää värinää ja mielen lepoa, suloista viivähtämistä siniutuisten linnojen hellässä sylissä. Tämä kirja sopiikin mitä parhaiten juuri sellaiseen hetkeen, jona tahtoo astua pumpulinpehmeisiin pilviin. Hetkeen, jona on avoin unelmille ja niiden toteutumiselle, romanttiselle retkelle kohti ihanaa rakkautta ja sitä, kuinka rujo ruusupensas eräänä päivänä onkin täynnä suuria, tulipunaisia, samettisia kukkia, tuoksuvia, hehkuvia, ihmeellisiä.

Toivotan tämä teoksen myötä kaikille ihania sinisiä linnoja! Kukoistakoon niissä linnoissa onni ja mahdollisuus elää oman elämänsä valtiaana tai valtiattarena! Kuten Cissy, eräs kirjan henkilöistä, Valancylle sanoo: Jokaisella on luullakseni Sininen linnansa. Niin minäkin luulen, ja niin pitää ollakin: siniset linnat tekevät ihmisestä vahvemman. Ja niin, kukapa tietää – ehkä ne jonakin päivänä todellakin tulevat myös todeksi, näkyvät läpi sinipunertavan sumun...


18 kommenttia:

  1. Sininen ,linna on kerrassaan ihastuttava tarina, Montgomeryn parhaita teoksia. Minun kirjahyllyssä olevassa painoksessa on eri kannet kuin sinulla ja täytyy sanoa, että pidän enemmän tästä sinun kansikuvaversiosta. Ei sillä, tarina on koskettava kansissa Kuin kansissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Aino! Tämä on kyllä ihana kirja, sellaista hellimishoitoa. Anna-kirjat ovat minulle rakkainta Montgomeryä, mutta myös Runotytöt ja tämä ihastuttavat aina vain <3

      Minkähänlainen kansi sinun kirjassasi on? Olen nähnyt vain näitä kansia sekä muistaakseni myös sellaisen oikein kauniin tummanpunaisen. Tämä kansikuva sopii tarinaan kyllä hienosti: "Kuutamo"-neito liihottelee sinisen linnassa satumaisissa maisemissa...

      Poista
  2. Myös minulle tämä kirja oli tärkeä, todella tärkeä. Luin sen joskus nuoruusvuosina, ja uudestaan, myöhemmin. Se on satu, mutta siinä on tärkeä näköala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tämä on varmasti monelle sellainen kirja, jonka tenho säilyy ajasta aikaan. Hienosti sanottu tuo, että tässä on tärkeä näköala - ehkäpä monissa saduissa onkin juuri se, näköala, mikä niistä tekee niin hienoja ja syviä. Tämäkin on tavallaan myös satu, mutta samalla jotenkin niin lohdullisen todellinen - lupaus siitä, että siniset linnat voivat olla myös totta.

      Poista
  3. Ihana kirja! Minulla on tämä sama painos, kansipaperi on kyllä jo aika kulunut. Täytyykin taas lukea pian uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Miia! Tämä on todellakin ihana, ja on niin suloisen hellivää palata tähän aina aika ajoin! Lempeää matkaa sinisiin linnoihin, jos tähän pian tartut!

      Poista
  4. Oletko muuten lukenut Colleen McCulloughin kirjaa Missalonghin naiset? Aika paljon on McCullough saanut Montgomeryltä vaikutteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, en... Olen lukenut McCulloughilta ainoastaan Okalinnut joskus todella, todella kauan sitten teini-iässä ja muistan tuonkin tarinan paremmin tv-sarjan kuvina kuin kirjan sanoina. Kiitos vinkistä, ehkäpä jonakin hetkenä tulee tämänkin aika!

      Poista
  5. Kyllä, jokaisella on oltava oma "sininen linnansa". Tämä on ihana kirja! Olen lukenut kirjan viimeksi parikymppisenä, eli 1990-luvulla. En ole uskaltanut lukea tätä sen jälkeen, koska pelkään lumouksen haihtumista. Mutta selvästikään se ei haihdu, vai mitä? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Katja! Ja ei, ei se haihdu <3 On kirjoja, jotka eivät kestä uusintalukua enää myöhemmin, mutta tämä taitaa kyllä kestää... Ehkä on kuitenkin hyvä tunnustella, että on oikeanlaisessa mielentilassa, sellaisessa jossa on valmis astumaan juuri tällaiseen tarinaan, sinisten linnojen lumoavaan taikautuun... Tässä iässä tätä lukee toki eri tavalla kuin nuorena neitosena, mutta toisaalta tällaisten lukuelämysten lumous rakentuu aina myös tarinan kerroksisuudesta, siitä mitä kaikkea tarinan sanat kantavat mukana myös lukijastaan.

      Ihana kirja, todella! Ehkäpä tohdit vielä jonakin hetkenä tämän maailmaan pujahtaa... Jos, niin suloista matkaa <3

      Poista
  6. Sinulla on Katja niin hienoja nämä teksteilläsi piirtämät maailmat. En ole lukenut tyttökirjoja ollenkaan, enkä tätäkään teosta. Siitä huolimatta nautin tekstisi lukemisesta suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hellivästä kommentistasi Omppu! Minusta yksi tämän blogipuuhailun ihanuus on juuri se, että saa viivähdellä toisten hienoissa kirjoituksissa - kuten sinun! - vaikka itse kirjat kirjoitusten takana olisivat vieraita ja sellaisina pysyisivätkin. Siksikin ilahduttaa lukea tällainen suloinen kommentti myös oman kirjoitukseni alla <3

      Minua kyllä hykerryttää myös ajatus siitä, että eräänä päivänä lukisitkin tyttökirjan, jonkun oikein pehmoisen ja lempeän - miten riemastuttava kirjoitus siitä mahtaisikaan sinun käsissäsi syntyä...

      Poista
  7. Pieni hetki haaveilua päivässä on tärkeä tekijä onnellisuuden 'saavuttamisessa'. Sinisen linnan haaveilua, ah, sitä ei voita monikaan asia <3

    Romaani on tavattoman kaunis. Puhalsit vanhan tarinan taas niin hienolla tavalla eloon... kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, sinisten linnojen ihanat unelmat, siinäpä ihmisen onni - on hyvä kyetä näkemään meneillään olevan hetken kauneus, mutta hyppäämään silti myös helliviin unelmiin... Tämä on niitä uskollisia kirjaihanuuksia, joilla saa itseään niin ihanasti silitellä. Kiitos kauniista kommentistasi Kaisa Reetta <3

      Poista
  8. Ihanasti kirjoitat tästä kirjasta, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen joskus 13- tai 14-vuotiaana, kun sen ensi kerran luin. Ja on siitä pitäen säilynyt sydämessä ja viime vuodet myös blogini nimessä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Maria! Tämä on ihana kirja, niin suloinen ja silittelevä... Minä olin hieman alle kaksikymmentä, kun luin tämän ensimmäisen kerran - ja oi, kirja helli ihanasti Annojen ja Runotyttöjen ikiystävää :) Sinun blogisi nimi on varmasti kirjablogien kaunein, sellainen linnanneitoihanuus <3

      Poista
  9. "Ja kyllä, myös siitä, että sinä rakastat minua, se on orjuutta, mutta toisaalta juuri siinä on kaikki vapaus, mitä voimme toivoa, vapaus valita itse vankilamme. Ehkä rakkauden vanki on sittenkin onnellinen vanki. Tärkeintä on olla rohkea, rakastaa ja elää niin kuin oikealta tuntuu. Sillä melkein kaikki paha on saanut alkunsa siitä tosiasiasta, että pelkäämme jotakin. Pelko tuottaa vain pahaa, mutta rohkeus hyvää ja kaunista." Katja, tässä se kaikki on upeasti sinun tiivitämänäsi! Sininen linna oli minulle enemmän, se oli uni ja sininen satu. Ikinä et tiedä miten tärkeää minulle oli juuri nyt löytää tuo sinun sitaattisi...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Leena ja ihanaa, jos tämä löytyi sinulle oikealla hetkellä... Tämä ON ihana ja hellivä kirja, juurikin sellainen "uni ja sininen satu". Ja niin kuin sadut ainakin, myös niin syvä ja viisas <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!