keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

William Shakespeare: Kesäyön unelma (1605)



 
Katja, yhdeksän vuotta, sipsuttaa kohti musiikkikeskuksen katsomoa (onko se musiikkikeskus, 
en minä muista mutta niin luulen). Hänellä on helmat ja käsipussukka ja pussukassa kolikko väliajan
 kahvilahetkeä varten. Tuntuu tärkeältä, ehkä vähän isoltakin ja taiteelliselta, sellaiselta hienolta
 neidiltä joita kirjoissa on: onhan hän päässyt katsomaan ihan oikeaa balettia nimeltä 
Kesäyön unelma. Joskus myöhemmin hän ei ehkä muista esityksestä juuri muuta kuin sen,
että pussukka unohtui kahvilaan mutta löytyi. Shakespeare innoittaa kyllä: jo seuraavalla
kesälomalla hän lukee mummolassa tämän näytelmistä soviteltuja tarinoita.





Hei Shakespeare – minä täällä, pitkästä aikaa. Talvi on vaihtunut kesään, loppiaisaatto kesäyön unelmiin. Ja huomaatko: kirjoitin sinulle muiston. Kai sinä ilahdut sellaisesta, hetkestä pienen tytön elämässä. Niin, tämä näytelmäsi, Kesäyön unelma, oli ensikosketukseni tuotantoosi, ja vaikka onkin niin, etten itse esitystä juuri muista, niin muistan kuitenkin kuinka hienoa sinne oli päästä (oi kyllä, pienten tyttöjen maailmat ovat joskus niin suuria!). Kuvat näyttämöltä ovat utuisia ja luultavasti omien unieni sävyttämiä: näen keijuja, mutta en tiedä ovatko ne esityksestä vai jostakin oman mieleni takaa. Ja toisaalta, onko sillä niin väliä? Mieli sekoittuu, aina.

Ja kyllä, minä rakastan tämän näytelmäsi sadunhohdetta. Siinä on myös ilkikurisuutta ja silmäkulmien pilkettä, monenlaista pohdintaa ja tarkkanäköisyyttä, mutta kaikkein tärkeintä minulle on sen satu: uni, unelma, se jokin joka ripottelee siihen somasti välkehtivää taikapölyä. Kesäyön metsä ja keijut, pieni veijaritonttu Puck. Niin, on monta toisiinsa kietoutuvaa kertomusta: Ateenan herttua Theseuksen ja amatsonien kuningatar Hippolytan häät ja niihin valmisteltava huvinäytelmä, neitojen ja nuorukaisten risteilevät sydämet ja – niin, keijukaisten kuninkaan ja kuningattaren, Oberonin ja Titanian, eripura. Olet sinä kyllä aika nerokas. Vieläkin, kaikkien näiden vuosisatojen jälkeen.

On kaksi neitoa, Helena ja Hermia, ja kaksi nuorukaista, Demetrius ja Lysander. Hermian isä on määrännyt tyttärensä Demetriukselle, mutta Hermia rakastaa Lysanderia ja Lysanderkin Hermiaa. Helena puolestaan rakastaa Demetriusta, mutta Demetrius tavoittelee hänelle luvattua Hermiaa, vaikka onkin ensin liehakoinut Helenaa. Sinä taidat pitää mutkikkaista rakkauskuvioista vai kuinka? Ainakin ne ovat aina yhtä kelpoa ainesta kirjallisuudelle. Niin nytkin. (Kuule, ihan näin meidän kesken: miten kirjoitetaan kiinnostava rakkauskertomus ilman mutkia?)


Helena:

Voi, kuinka oikukas on onnen tie!
Mua kaunihimpi ei Hermia lie;
Mut Demetrion mielen ken sen tiesi,
Ei näe hän min näkee joka miesi.
Hän pettyy, Hermiata liehakoiden,
Samaten minä, häntä jumaloiden.
Mik’ arvotonta, turhaa, halpaa on,
Voi rakkaus oloon nostaa, arvohon.
Ei silmillään se näe, vaan tunnollaan,
Sokoksi senvuoks Lempi kuvataan.
Ja älyn rahtuistakin on se vailla,
Hapuilee umpimähkään sokon lailla ---


Sellaistahan se usein lienee, lempi – umpimähkäistä ja sokkoa, jo ilmankin keijujen taikatemppuja. Mutta Ateenan laki on yhtä kaikki julma eikä lemmen mieltä kysy: se tuomitsee isänsä tahtoa vastustavan tyttären joko kuolemaan tai nunnanpukuun, ikuiseen impeyteen. Ellei Hermia taivu isänsä päätökseen ja suostu Demetriukselle, hänen kohtalokseen koituu siis väistämätön pimeys: kuolema tai luostari. Mutta rakastuneet, Hermia ja Lysander, keksivät karata metsään, ja perässä kipittävät myös Demetrius ja Helena. Vaan kesäyön metsä, niin, se on täynnä keijujen tarkkoja korvia ja taikaa...


Oberon:

---
Tuoss’ yrtti sulle; urki lehto tää:
Ihana impi miestä röyhkeää
Rakastaa turhaan. Tämän luomet rasvot,
Ja sitten laitat niin, ett’ immen kasvot
Hän ensin näkee. Miehen löydät kyllä:
Ateenalaisen puku häll’ on yllä.
Tee tarkkaan työs, ett’ yltää hänet lempi
Tuon immen tulta vielä tulisempi.


Siinäpä se, keijukaisten kuninkaan tehtävä Puckille –
Demetriuksen on määrä saada silmiinsä samoja taikatippoja
kuin kurittoman kuningattaren (se Pulma ja aasinpää, niin!).
Vaan kuinkas käy, kun niitä ateenalaisia onkin kaksi...


Puck:

Yksi kahden lemmiss’ on:
Sepä kuje verraton!
Nyt vast’ olen mielissäin,
Kun käy kaikki nurinpäin.


Sellainen se on, sinun tonttusi Puck.
Mokoma veikeä velmu.

Entä mitä kaikkea sinä itse oikein ajattelet?
Sanotaanko nyt siitä naisen ja miehen suhteesta vaikka?
Esimerkiksi Oberon on kyllä Helenan puolella,
mutta toisaalta hän tekee kiusaa omalle kuningattarelleen...
Olen kanssasi edelleen hieman ymmälläni
ja jotenkin luulen, että niin sinä haluatkin minun olevan.


**********


Katja, lukiolainen, esittää Helenaa. Ystävätär on Hermia. Ilmaisutaidon tunnilla tehdään pareittain Shakespeare-harjoituksia, katkelmia eri näytelmistä. Katjalla ja ystävättärellä on se kohtaus, jossa sekä Demetrius että Lysander ovat keijutaikojen myötä yhtä äkkiä Helenan perään ja molemmat neidot ovat asiasta syystäkin hämillään: Hermia luulee Helenan viekoitelleen sulhasensa ja Helena uskoo kaiken toisten pilkaksi ja juoneksi. Harjoitus jää mieleen ehkä ikuisiksi ajoiksi, kenties
sekä itsensä että ystävyyden tähden. Jonakin vuonna Katja myös lukee näytelmän lopultakin 
kokonaan, ehkä jo pian. Kerran, ja ehkä toisenkin.


Toinen muisto, kyllä. Ja ehkä arvaatkin: keijujen ohella pidän näytelmäsi onnellisesta lopusta, siitä kuinka kaikki käy lopulta hyvin ja kauniisti – Oberonin käskystä Puck taikoo Lysanderin silmät takaisin oikeaan asentoon, mutta Demetriuksen katse pysyy taiottuna. Vaikka niin, toisaalta, onko se onnellista jos toinen rakastaa vain taiotuin silmin? Vai onko niin, että rakkaus onkin ehkä aina taikaa? Että rakastuneen silmissä on aina ripaus keijujen taikatippoja...


Ja mitä sanookaan Puck, kun näytelmä loppuu:

----
Luulkaa, että nukahtain
Näkyjä nyt näitte vain,
Että tämä heikko ilvi
On vaan tyhjä unipilvi.
----

Niin: näytelmä, runous ja rakkaus – hulluutta ja untako vain?
Vaiko sittenkin jotakin, josta

--- kasvaa suurta, pysyväistä,
Mut ihmeellistä sittenkin ja kummaa.

Siinäpä sitä, miettimistä kesäöihin...


**********


Kirjallisuuden riemuja on sen kerroksisuus, itsessään ja itselle. Minulle Kesäyön unelma on näytelmistäsi rakkain juuri siksi, että se kantaa minulle niin monia tarinoita. Tämäkin lukukerta toi siihen yhden tarinan lisää: kertomuksen pitkälle aikuisikään ehtineestä naisesta, joka luki sen paitsi sinun jälleen innoittavina sanoinasi myös omia aikaisempia tarinoitaan vasten. Ne elävät minussa kaikki, ne eri-ikäiset ja erilaiset Katjat, ja kyllä, myös sinun sanasi tässä näytelmässä kantavat niitä omalla tavallaan. Eikö se ole aika riemastuttavaakin, sellainen sanojen elinvoima?

Tietenkin myös näytelmässäsi itsessään on monta kerrosta. Riemuitsen mm. siitä, kuinka se kantaa ajatusta näytelmän tekemisestä (ah niin, nämä aina niin kiehtovat metatasot!). Tärkeintä minulle kuitenkin on – edelleen – juuri ajatus kesäyön taiasta, keijuista ja – niin, näistä rakkaista muistoista. Saatan olla hieman sumeakatseinen romantikko, mutta jos näin, niin olkoon... Ehkä minullakin on keijujen taikomat silmät.


Lämpimin terveisin Katja


(Niin ja kuule, minulla on nyt hieman hyvää kiirettä. Saattaa olla, että kestää taas ennen kuin ehdin seuraavan näytelmäsi äärelle, mutta aikanaan on taas myös sinun sanojesi vuoro. Kyllä minä oikeastaan luulenkin, että sinä jaksat odottaa. Eihän hengillä ole mihinkään kiire. Eihän? Niin, lukisinkohan seuraavaksi Romeon ja Julian... Katsotaan.)


**********


Toivotan näiden kesäöisten unelmien myötä kaunista pian koittavaa keskikesän juhlaa 
– sellaista, jossa on myös ripaus tenhoavaa taikaa. 

Saattaa olla, että sataa, mutta ehkä myös juhannus on ennen kaikkea mielentila, 
korvalehdellä kuiskutteleva kesäyön keiju...


10 kommenttia:

  1. Voi Katja, tämä teksti vei minut mukanaan, toi korviini sinitiukujen äänen, sen, joka soi metsissä juhannusöisin - keijut siellä lennähtelevät jonkun onnekkaan (tai onnettoman; kaikki on miten sen katsoo) sydämeen luomaan mutkikkaita lemmenpolkujaan... Ken tuon soinnin vangiksi jää... - Ja - nyt - minä heräsin unestani, johon Shakespeare yhdessä sinun kanssasi minut säkeillään loitsusi :)

    Ihana ihana Katja, toivotan sinulle suloista keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ken tuon soinnin vangiksi jää... Keijuja ajatellessani en voi olla ajattelematta myös metsien salaisuuksia, kaikkea sitä mitä ihminen ei tiedä... Ehkä keijut todella taikovat myös meitä ihmisiä, kujeilevat ja kiusoittelevat, tekevät lemmentaikojaan...

      Ihanaa juhlan aikaa sinullekin ihana, sinitiukujen suloista helinää <3

      Poista
  2. Kirjoititpa kauniin ylistyksen Kesäyön unelmalle! Ja niin juhannukseen sopivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Margit! Kesäyön unelma on ihana kesäinen uni... Hyvää juhannusta sinulle!

      Poista
  3. Oi sinua, ihana kaimani! Minä olen lukenut Kesäyön unelmasta vain katkelmia - ilkeänkö tunnustaa, että hieman lapsekkaasti vielä Englannista ostamani keijukaistaidetta esittelevän kirjan sivuilta (kerään keijukaiskirjoja). Olisi hienoa lukea tämä kokonaan.

    Hyvää juhannusta! <3
    Toivottaa kaimasi Lumiomenasta

    (Ja koska luulen, että tiedän kaupungin jossa musiikkikeskus on, niin kyllä, se on juuri Musiikkikeskus.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi kaimani ihana! Ja oi, keijukaiskirjat... Kyllä myös jokaisessa aikuisessa pitäisikin olla ainakin hyppysellinen keijuviehtymystä, mielellään enemmänkin <3

      Tämä kannattaa kyllä lukea joskus kokonaan, tässä on oma ihana tunnelmansa, ja vaikka tunnen Shakespearen tuotantoa kokonaisuudessaan hyvin kehnosti, rohkenen sanoa juuri tätä omaksi lempinäytelmäkseni... Ne keijut ja kesäyön taiat <3

      Hyvää juhannusta sinullekin!

      (Ja juu, on se Musiikkikeskus... Muistellessani vain huomasin, että kuva paikasta oli hämärähkö, ja taidan tuntea vetoa muistojen utuisuuden tunnusteluun...)

      Poista
  4. Oikein hellyttävää juhannusta myös sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kirjoitus, jälleen kerran. Oih! <3

    Mietin jokin aika sitten, että viimeistään ensi vuonna haluan lukea Shakespearea oikein "urakalla", kun hänen kuolemastaan tulee pyöreät 400 vuotta. Luulen pääseväni sopivaan lukutunnelmaan jo syksyllä, sillä menen katsomaan yhtä mukaeltua nykyversiota juuri Kesäyön unelmasta (joka on ihana, olen kanssasi niin samaa mieltä! <3 ).

    Ihanaa, taianomaista juhannusta sinulle, ihana, suloinen Katja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen yhdestä ihanasta kommentista Sara-siskoseni <3 Ja ooh, enpä ole noin tarkaan katsonutkaan, että ensi vuonna on noin komea juhlavuosi... Aivan sattumoisin itseään pitkään rakennellut ajatus Shakespearen lukemisesta on vain hiljakseen alkanut käydä toteen: löysin loppuvuodesta antikvariaatista Shakespearen kootut ja päätin aloittaa matkan, hitaan mutta kuitenkin... Onpa siis ihanaa, jos sinullakin on alkamassa Shakespeare-matka! Antoisaa elämystä myös tuon syksyisen Kesäyön unelman äärellä, kunhan sen aika koittaa!

      Keijuja kesäpäiviisi - ja sanoisinko vielä että juhannukseesikin: onhan oikea juhannuskin oikeastaan vasta ensi viikolla, vaikka sitä jo kalenterin mukaan vietettiinkin...

      <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!