sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Topeliuksen joulu – satuja ja runoja (2015)





Tervehtii jo meitä
joulu ihanin!
Tuli kylmän teitä
juhla kuitenkin.
Kaikki kauniit aatteet
tullessaan se toi,
yllään juhlavaatteet
lapset karkeloi.
Kynttilät ne hohtaa,
kirkkaan tuikkeen luo:
mielemme jo johtaa
Betlehemin luo.


Zacharias Topelius:
Joulun juhla, ensimmäinen säkeistö.


**********


Ihanaa, ensimmäinen adventti. Ympärillä kynttilöiden tuike ja joulun kukkien hehku, sydämessä hymy ja joulun rakas odotus...







Me, satusetä Topelius ja minä, olemme molemmat jouluihmisiä. Hiljattain ilmestynyt Topeliuksen joulu – satuja ja runoja (2015) kertoo, että ”Sakari Topelius rakasti joulua pienestä pojasta vanhuuteen”, ja niin, myös minä olen rakastanut joulua koko tähänastisen elämäni enkä oikein osaa muuta itsestäni kuvitellakaan. Niinpä satusetä on satuillut ja runoillut myös jouluisia runoja ja tarinoita, ja minä puolestani niitä joulu- ja kirjallisuudenhistoriaihastuksissani mielelläni luen.

Kuten monet varmasti tietävätkin, Zacharias Topelius (1818–1898) oli yksi 1800-luvun tärkeimmistä kulttuurisista ja yhteiskunnallisista vaikuttajistamme, ja se, joka halusi kirjoittaa myös lapsille. Tässä uudessa, kauniskantisessa kirjassa armas satusetämme puhuu meille nyt kouluneuvos Kirsti Mäkisen uudelleenkerrontojen kautta. Satujen ohella teoksessa on myös Topeliuksen rakkaita runoja ja lauluja sekä Rudolf Koivun lumoava kuvitus. Lisäksi mukana on kurkistuksia 1800-luvun joulunviettoon maalla, kaupungissa ja Topeliuksen omassa kodissa, ja kurkistelenkin myös näihin näkymiin koko lailla ihastuneena, vaikka olen jo ennestään kerännyt itseeni aimo annoksen joulun historiaa... Joulu ja sen perinteet ja historia taitavat olla niitä aiheita, joihin en (toivottavasti!) koskaan kyllästy. Tässäkin nämä kurkistukset kertovat mukavasti siitä, mikä joulussa on pysynyt samana ja samalla siitäkin, mitä menneestä on jo jäänyt taakse, historian hämyisiin kätköihin. Topeliaaniseen henkeen sopien joulun historiasta kertova osuus myös muistuttaa, että joulu oli entisinäkin aikoina eri kodeissa hyvin erilainen: toisissa kodeissa vallitsi yltäkylläisyys, mutta toisissa oli joulunakin puute ja nälkä.

Ja entäpäs ne tarinat? Tähtisilmä, armelias torppari, yksinäinen Vanha herra ja Pyhän yön lapsi. Joulukuusen hakumatka ja Tuulitukka ja Pilviparta. Sampo Lappalainen, joka päätyy vuoren kuninkaan luo ja Valtteri, joka laskee kelkallaan hieman liian lujaa ja joutuu lumikuninkaan hoviin. Veljekset, joista toinen rakastaa raikasta ilmaa ja toinen tarinoiden sepittelyä ja sekin pieni ja raisu rosvopäällikkö Rasavillius. Entäs Peikkojen joulu, se jonka keskelle Fredrik ja Lotta joululahja-ahneuttaan oikuteltuaan äkkiä joutuvat... Ja niin, satujen lomassa myös niitä aina yhtä kauniita lauluja ja runoja: Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu, sekin Joululaulu jossa joulu oveen kolkuttaa...

Kyllä, Topeliuksen sadut ja runot ovat samaan aikaan sekä viehättävän vanhanaikaisia että ihmeen ajattomia. Ne välittävät Topeliuksen hienoja arvoja ja hyveitä, niitä joita soisi yhä edelleen kunnioitettavan: sosiaalista oikeudentuntoa, luonnonsuojelua, sovinnollisuutta, avarakatseisuutta, rakkautta.


Kuunnellaanpa vaikka Tähtisilmää:

Ja minä muistin, miten Jumala on siunannut meitä siitä lähtien, kun otimme vieraan lapsen kotiimme. Ennen olimme sairaita ja köyhiä, halla turmeli sadon, karhu ja sudet tuhosivat karjaamme. Mutta armeliasta Jumalakin armahtaa, ja Hänen enkelinsä ovat viattomien lasten turvana.


Ja Tuulitukkaa ja Pilvipartaa:

Sydämeni suli ilosta, niin kuin aina kun tapaa viattoman, hyväsydämisen ihmisen. Silloin sulaa jää ikkunaruuduista ja lumi nietoksista ja hallan huurre ihmisten kylmästä sydämestä, keskelle talvea tulee kevät, kuiva aita alkaa kukkia ja leivoset laulaa korkealla taivaalla. Niin suuri on ilon ja hyvyyden valta maailmassa.


Kuitenkin minusta satuja lukiessani tuntuu, että toiset niistä ovat uudelleenkertomisesta huolimatta nykylapselle kummallisia. Että ne kiehtovat ehkä enemmän hieman isompaa lukijaa – sellaista, joka on kenties kiinnostunut myös kirjallisuuden historiasta ja siitä, millaisia sadut joskus ovat olleet ja miksi. Näissä saduissa on omanlaisensa tunnelma ja maailma, jotka toisenlaisiin tarinoihin tottuneelle nykylapselle saattavat välillä tuntua vierailta – siitäkin huolimatta, että satujen takana vaikuttavat myös ne monet ajattomiksi toivomani arvot. Joulupukin kuvaaminen oikeaksi pukiksi, joka itsekkyytensä vuoksi on tuomittu kiertelemään vuodesta toiseen lahjoja jakaen, saattaa hymysuiseen lastenystävään tottunutta nykylasta hämmentää. Myös Tähtisilmän avoin loppu, epätietoisuus siitä kuinka pienelle viattomalle lapselle lopulta kävi, on pienelle kuulijalle tai lukijalle ehkä kummallinen ja huolestuttavakin ainakin jos asiasta ei sadun jälkeen yhdessä keskustella.  Monet saduista ovat myös avoimen kristillisiä, mikä tietenkin kuuluu Topeliuksen satuhenkeen, mutta saattaa korosteisuudessaan joitakin nykylukijoita ihmetyttää. Toisaalta monet saduista ovat hyvällä, perinteisellä tavalla lempeän opettavaisia ja muistuttavat muun muassa armeliaisuuden, hyväntahtoisuuden ja toisten huomioonottamisen tärkeydestä. Sellaisina ne sopivatkin erittäin hyvin luettaviksi myös omina aikoinamme.

Luulen, että ainakin meillä minä, kirjallisuuden aikamatkaaja, olen se, jota nämä sadut toistaiseksi kiinnostavat eniten. Silti haluan näiden satujen kautta sopivina hetkinä ja annoksina tarjoilla myös lapsille pieniä piipahduksia kirjallisuuden historiaan ja samalla myös jutustelua ja tuumiskeluja, yhteisiä pohdintoja siitä miksi nämä sadut ovat toisenlaisia kuin uudemmat tarinat. Monet saduista ja tarinoista kaipaavat yleensäkin lukemisen oheen myös keskustelua, ja Topeliuksenkin sadut ovat juuri sellaisia. Jos luet näitä satuja lapselle, varaa siis hetki myös lapsen ajatuksille ja kysymyksille ja sille, että haluat ehkä itsekin sanoa jotakin.


Tuo nyt mieleen rauha,
joulu armahin!
Talven juhla lauha,
vieras herttaisin!
Keijut ilakoivat
kuusta kiertäen,
ympärillä soivat
laulut enkelten.
Lapset lauluun innoin
ääntään kohottaa,
kaikki riemurinnoin
kiittää Jumalaa.


Zacharias Topelius:
Joulun juhla, kolmas säkeistö.


**********


Topeliuksen joulu – satuja ja runoja. Kertoja Kirsti Mäkinen, kuvat Rudolf Koivu. 140 s. WSOY 2015. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.


**********


PS. Toivotan näin ensimmäisenä adventtina
myös kaunista ja tunnelmallista alkavan joulun aikaa


4 kommenttia:

  1. Hyvää adventin aikaa, Katja ihanainen!

    Jotenkin tuntuu, että nykyisistä lastenkirjoista (en verran kun minä nyt sitä aluetta seuraan) puuttuu satua! Sellaista jalat maasta irti nostattavaa mielikuvituksen lentoa, joka ruokkii sekä sydäntä että älyä. Nyt ollaan enemmän realistisen kerronnan kannalla (tämä tuli esiin muun muassa siinä että realismi vie lastenkirjat Finlandia-ehdokkuuteenkin. -no, olihan siellä yksi Hämärinkäinen, mutta muuten: häkkikanaloita, lapsikaappauksia, alkoholismia...) Toki realismilla on paikkansa myös lastenkirjallisuudessa, mutta ...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos kommentistasi ja samoin sinulle <3

      Oi niin, mielikuvituksen lentoa ja sydämen ja ajatusten ravintoa saisi nykylastenkirjallisuudessa varmasti enemmän olla. Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin veroisia taitureita ei nykyisistä lastenkirjailijoista heti tule mieleen, vaikka monia hienoja kirjailijoita nykymaailmassakin toki on. Topeliuksen kohdalla se tietty vieraus nykylasta ajatellen ei minusta johdu niinkään mielikuvituksellisuudesta – kyllä lumikuninkaita ja vuoren kuninkaita ja peikkojen joulujuhlia sopii ja pitää saduissa olla – vaan pikemminkin siitä vanhahtavasta tavasta jolla Topelius, 1800-luvun satusetä, sanottavansa sanoo. Satujen vanhanaikaisuus on samaan aikaan sekä viehättävää että nykylapselle varmaan vähän hämmentävää. Topeliuksellakin on kuitenkin paljon sellaisiakin satuja, jotka sopivat hyvin luettaviksi myös tämän päivän lapsille.

      Tuo realismin voittokulku lastenkirjallisuudessa taitaa kyllä olla ihan totta. Minäkään en tosin ole perillä ilmiöstä koko laajuudessaan, vaikka meillä lastenkirjoja luetaankin. Ehkäpä parasta olisi, että lapsenkin lukemistossa olisi tilaa monenlaiselle kirjallisuudelle. Aiheetkin ovat kyllä tosiaan kimurantteja kysymyksiä: mitä kaikkea pienelle lapselle on tarkoituksenmukaista kertoa ja miten?

      Poista
  2. Tähtisilmä on kyllä Topeliuksen mielenkiintoisimpia satuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtisilmä on hieno, monikerroksinen satu, jolla on paljon hyvää ja ajatonta sanottavaa. Sen loppu saattaa kuitenkin avoimuudessaan olla lapselle hämmentävä. Kiitos kommentistasi!

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!