Rakkaus! Kuinka polttavaa, kiduttavaa,
kuvaamattoman suloista se olikaan
– tämä ruumiin ja sielun hurmio!
Toisinaan tarvitsee jotakin sinistä. Sellaista
erityisen hellää hellimishoitoa, joka antaa tuuditella itseään jossakin hyvin
lempeässä ja pehmeässä. Silloin on hyvä palata vaikkapa L. M. Montgomeryn (1874-1942)
Siniseen linnaan (1926), jonka jo ennestään tietää ihanaksi hyväilijäksi –
sellaiseksi, jonka suojissa saa tuntea sadunkaltaista syleilyä. Niin, ajoittain
kyllä ajattelen, että olen hieman yksitoikkoinen lukija, joka lukee liian paljon
samoja vanhoja rakkauksiaan. Ihmekös siis, etten ennätä juuri minkään uuden
lukukokemuksen äärelle. Mutta toisaalta: tunnelmointi tutussa maailmassa tekee
niin hyvää. Eikä tunnelmavetoista lukijaa yhtään haittaa, vaikka kertomus olisikin
läpeensä tuttu ja kaikki juonenkäänteet jo moneen kertaan koettuja – ei, koska hän
tunnelmoi. Ja niin, oikeastaan juuri se tuttuus onkin keskeinen osa
hellivää elämystä.
Ihana
antikvariaattilöytö, Kariston painos vuodelta 1978.
Kun ensimmäinen kerran astuin Siniseen linnaan, olin nuori neito. En enää pieni niin kuin Annojen ja Runotyttöjen aikaan, mutta nuori. Niin, se taisi olla aika
tarkalleen puoli elämää sitten. Ja oi, toki olen viivähdellyt linnassa myös sen
jälkeen – onhan tämä juuri niitä kirjoja, joihin tuntee vetoa tietynlaisina hetkinä.
Ehkä sellaisina, joina kaipaa lohtua ja lupauksia. Sellaisina, joina mielessä
värisee. Luulen, että tällä kertaa tarvitsin tämän siksi, että joulu oli
loppumaisillaan, pehmeä hämyverho halkeili. Sininen
linna sai tehtäväkseen silittää ja hoitaa, näyttää maisemia joissa maailma
on kaunis ja hyvä. Voi, niin, Sininen
linna on ihan oikea Rakkausromaani:
romaani rakkaudesta, niin ihanasta ja romanttisesta. Sellaisesta jota ei
melkein ole olemassa mutta on, koska ihmisillä on sydämet ja ehkä myös lempeät
kohtalottaret.
Teos kertoo Valancy Stirlingistä, naisesta jonka elämä on
ahdasta ja ankeaa, kunnes eräänä päivänä tapahtuu jotakin jonka myötä kaikki
muuttuu. Kun tarina alkaa, Valancy on juuri kaksikymmentäyhdeksän
vuotta täyttänyt vanhapiika – yksi niistä, joiden ei kaiketi ollut onnistunut saada miestä. Elämä on tyhjää,
koti ruma ja sukulaiset rasittavia. Ja Valancy-parka on toki aikuinen, mutta edelleen äitinsä
ja sukunsa ankaran komennon alla. Hänellä ei koskaan ole ollut vapautta tehdä
pienintäkään omaa päätöstä ja ehkä juuri siksi elämä on tehnyt hänestä myös
pelokkaan: hän pelkää äitiään ja kaikkea, jopa tukkalaitteensa muuttamista,
koska toiset eivät sitä hyväksyisi. Valancy on onnettoman elämänsä onneton vanki.
Kaiken tämän surullisen ankeuden vastapainoksi Valancylla
on kuitenkin Sininen linnansa, unelmien unimaja, jossa hän saa elää
ihanaa elämää keskellä kaikkea ihmeellistä
ja kaunista. Sinisessä linnassaan Valancy on suloinen ja suloista on myös kaikki muu. Hän on vaeltanut tässä lohdullisessa linnassaan lapsesta asti,
mutta nyt, kaksikymmentäyhdeksänvuotiaana, hän on kuitenkin äkkiä turhautunut ja
pettynyt myös siihen: Mutta tänä aamuna
Valancy ei voinut uskoa omistavansa Sinistä linnaa. Hän ei kykenisi milloinkaan
löytämään sitä jälleen. Hän oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias ja naimaton eikä
herättänyt kenessäkään kiinnostusta. Mitä tekemistä hänellä siis oli Sinisen
linnan keijukaismaisen linnanherrattaren kanssa? Hän poistaisi sellaiset
lapselliset mielettömyydet elämästään ainaiseksi ja katselisi todellisuutta
suoraan kasvoihin.
Todellisuutta hän sitten katseleekin, mutta toisenlaisena
kuin on ehkä odottanut: Valancy saa kuulla, että hänellä vakava sydäntauti ja
korkeintaan vuosi elinaikaa. Uutisia seuraavan unettoman yön jälkeen hän tekee
kuitenkin hämmästyttävän huomion: hän,
joka oli elämänsä pelännyt melkein kaikkea, ei pelännyt kuolemaa. Ajatus
kuolemasta ei vangitse vaan vapauttaa ja herättää Valancyssa halun tehdä
elämästään lopultakin omansa, sellaisen kuin hän itse tahtoo. Valancy ei pelkää
kuolemaa, mutta tahtoo elää jäljellä olevan aikansa itselleen oikein – ja niin,
olihan silti kohtuutonta, että hänen
täytyi kuolla, kun hän ei ollut koskaan elänytkään.
Muistan lukeneeni jostakin kerran, että on olemassa hetki, jonka
elettyään nainen voisi olla onnellinen koko elämänsä ajan. Minä en ole
milloinkaan löytänyt hetkeäni, en milloinkaan, en milloinkaan. Enkä sitä
koskaan löydä. Jos minulla vain olisi ollut tuo hetki, olisin halukas
kuolemaan.
Niin, Valancy ei tiedä mitään rakkaudesta. Ja juuri
Se hetki, jolloin nainen huomaa, ettei hänellä ole mitään, minkä
puolesta kannattaa elää, ei rakkautta, velvollisuutta, tarkoitusta eikä toivoa,
on hänelle katkera kuin kuolema.
Mutta oi, koska kyseessä on rakkausromaani, kaikki kyllä
muuttuu. Eihän rakkausromaania voisi ilman rakkautta ollakaan – rakkautta, jota ei voi tukahduttaa eikä kieltää ja ja jonka myötä vanhat
asiat haihtuivat, ja kaikki tuli uudeksi. Pian tapahtuu jotakin sellaista, että
Hän ei ollut enää mitätön pieni vanhapiika Valancy Stirling, vaan
nainen, täynnä rakkautta ja sen takia rikas ja merkittävä – hän oli saanut
arvon omissa silmissään. Elämä ei ollut enää tyhjää ja mitätöntä, eikä kuolema
voinut petoksella viedä häneltä mitään. Rakkaus oli poistanut hänen
viimeisenkin pelkonsa.
Rakkauden myötä Valancylle alkaa uusi elämä, jossa jokainen
päivä on iloista seikkailua. Ja
ehkäpä eräänä päivänä myös hänen Sininen linnansa onkin totta. Matkan varrelle tarvitaan kuitenkin
myös sopiva määrä salaisuuksia ja väärinkäsityksiä, ehkä myös hämmennystä kuoleman kysymysten äärellä – käänteitä, jotka tekevät
matkasta tämän ihanan tarinan.
**********
Valancy on aito montgomeryläinen sankaritar: ei kaunis,
mutta keijukaismainen metsän hengetär.
Sellainen, joka kuuluu metsiin ja jonka ei koskaan pitäisi niistä lähteä. Hän
on ilkamoiva ja kiehtova, ja hänessä on jotakin villiä ja etäistä ja kesytöntä – jotakin, joka on sittenkin
suurempaa kuin kaikki tavanomainen ”kauneus”. Ja oi, tietenkin hänellä on
mielikuvituksensa, sinisten linnojen suloiset sylit. Valancy rakastaa myös kirjoja,
ja sylissä kehrää kissa – niin Montgomeryä tämäkin.
Sininen linna on
kuin kepeä satu. Se tarjoilee eheyttäviä unelmia, hyvän ja kauniin voittoa,
sitä että jokainen voi lopulta olla oman elämänsä ihana hengetär. Mutta se on
myös syvää pohdiskelua rakkaudesta, naisena olemisesta ja yhteisöllisistä
normeista. Ja kyllä, myös siitä, että sinä rakastat
minua, se on orjuutta, mutta toisaalta juuri siinä on kaikki vapaus, mitä voimme toivoa, vapaus valita itse
vankilamme. Ehkä rakkauden vanki on sittenkin onnellinen vanki. Tärkeintä on olla rohkea, rakastaa ja elää niin kuin oikealta tuntuu. Sillä melkein kaikki paha on saanut alkunsa
siitä tosiasiasta, että pelkäämme jotakin. Pelko tuottaa vain pahaa, mutta rohkeus hyvää ja kaunista.
Ja niin, Sininen
linna on myös puheenvuoro yksinkertaisen, ulkoisesti vaatimattoman mutta
sisäisesti rikkaan elämän puolesta. Siitä, että aineellisesti liian rikas elämä
ehkä köyhdyttäisi henkisen. Valancy viihtyy parhaiten juuri omassa pienessä tuvassaan,
sillä pieni tupa on oikeampi linna kuin suuri. Liian suuri talo omistaisi minut – valtaisi minut ruumiineni
ja sieluineni. Pidän talosta, jota voin rakastaa ja hyväillä ja vallita. Mutta kukapa meistä ei tarvitsisi myös kaunista turhuutta! Saattaa olla, että Montgomery onkin antanut Valancylle myös ripauksen omaa esteettistä turhamaisuuttaan: kaunis puku saa iloiseksi myös Valancyn, ja kerran hän sortuu ostamaan eräät korkeakorkoiset
kohtalonkengät...
Tiedän, että tämä teos on rakas myös monelle muulle. Ja oi, onhan tämä toki sellaista sydämen lempeää värinää ja mielen lepoa, suloista viivähtämistä siniutuisten linnojen hellässä sylissä. Tämä kirja sopiikin mitä parhaiten juuri sellaiseen hetkeen, jona tahtoo astua pumpulinpehmeisiin pilviin. Hetkeen, jona on avoin unelmille ja niiden toteutumiselle, romanttiselle retkelle kohti ihanaa rakkautta ja sitä, kuinka rujo ruusupensas eräänä päivänä onkin täynnä suuria, tulipunaisia, samettisia kukkia, tuoksuvia, hehkuvia, ihmeellisiä.
Tiedän, että tämä teos on rakas myös monelle muulle. Ja oi, onhan tämä toki sellaista sydämen lempeää värinää ja mielen lepoa, suloista viivähtämistä siniutuisten linnojen hellässä sylissä. Tämä kirja sopiikin mitä parhaiten juuri sellaiseen hetkeen, jona tahtoo astua pumpulinpehmeisiin pilviin. Hetkeen, jona on avoin unelmille ja niiden toteutumiselle, romanttiselle retkelle kohti ihanaa rakkautta ja sitä, kuinka rujo ruusupensas eräänä päivänä onkin täynnä suuria, tulipunaisia, samettisia kukkia, tuoksuvia, hehkuvia, ihmeellisiä.
Toivotan tämä teoksen myötä kaikille ihania sinisiä
linnoja! Kukoistakoon niissä linnoissa onni ja mahdollisuus elää oman elämänsä valtiaana tai valtiattarena! Kuten Cissy, eräs kirjan henkilöistä, Valancylle sanoo: Jokaisella on luullakseni Sininen linnansa.
Niin minäkin luulen, ja niin pitää ollakin: siniset linnat tekevät ihmisestä
vahvemman. Ja niin, kukapa tietää – ehkä ne jonakin päivänä todellakin tulevat myös
todeksi, näkyvät läpi sinipunertavan sumun...
Sininen ,linna on kerrassaan ihastuttava tarina, Montgomeryn parhaita teoksia. Minun kirjahyllyssä olevassa painoksessa on eri kannet kuin sinulla ja täytyy sanoa, että pidän enemmän tästä sinun kansikuvaversiosta. Ei sillä, tarina on koskettava kansissa Kuin kansissa.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Aino! Tämä on kyllä ihana kirja, sellaista hellimishoitoa. Anna-kirjat ovat minulle rakkainta Montgomeryä, mutta myös Runotytöt ja tämä ihastuttavat aina vain <3
PoistaMinkähänlainen kansi sinun kirjassasi on? Olen nähnyt vain näitä kansia sekä muistaakseni myös sellaisen oikein kauniin tummanpunaisen. Tämä kansikuva sopii tarinaan kyllä hienosti: "Kuutamo"-neito liihottelee sinisen linnassa satumaisissa maisemissa...
Myös minulle tämä kirja oli tärkeä, todella tärkeä. Luin sen joskus nuoruusvuosina, ja uudestaan, myöhemmin. Se on satu, mutta siinä on tärkeä näköala.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Tämä on varmasti monelle sellainen kirja, jonka tenho säilyy ajasta aikaan. Hienosti sanottu tuo, että tässä on tärkeä näköala - ehkäpä monissa saduissa onkin juuri se, näköala, mikä niistä tekee niin hienoja ja syviä. Tämäkin on tavallaan myös satu, mutta samalla jotenkin niin lohdullisen todellinen - lupaus siitä, että siniset linnat voivat olla myös totta.
PoistaIhana kirja! Minulla on tämä sama painos, kansipaperi on kyllä jo aika kulunut. Täytyykin taas lukea pian uudelleen!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Miia! Tämä on todellakin ihana, ja on niin suloisen hellivää palata tähän aina aika ajoin! Lempeää matkaa sinisiin linnoihin, jos tähän pian tartut!
PoistaOletko muuten lukenut Colleen McCulloughin kirjaa Missalonghin naiset? Aika paljon on McCullough saanut Montgomeryltä vaikutteita...
VastaaPoistaOi, en... Olen lukenut McCulloughilta ainoastaan Okalinnut joskus todella, todella kauan sitten teini-iässä ja muistan tuonkin tarinan paremmin tv-sarjan kuvina kuin kirjan sanoina. Kiitos vinkistä, ehkäpä jonakin hetkenä tulee tämänkin aika!
PoistaKyllä, jokaisella on oltava oma "sininen linnansa". Tämä on ihana kirja! Olen lukenut kirjan viimeksi parikymppisenä, eli 1990-luvulla. En ole uskaltanut lukea tätä sen jälkeen, koska pelkään lumouksen haihtumista. Mutta selvästikään se ei haihdu, vai mitä? <3
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Katja! Ja ei, ei se haihdu <3 On kirjoja, jotka eivät kestä uusintalukua enää myöhemmin, mutta tämä taitaa kyllä kestää... Ehkä on kuitenkin hyvä tunnustella, että on oikeanlaisessa mielentilassa, sellaisessa jossa on valmis astumaan juuri tällaiseen tarinaan, sinisten linnojen lumoavaan taikautuun... Tässä iässä tätä lukee toki eri tavalla kuin nuorena neitosena, mutta toisaalta tällaisten lukuelämysten lumous rakentuu aina myös tarinan kerroksisuudesta, siitä mitä kaikkea tarinan sanat kantavat mukana myös lukijastaan.
PoistaIhana kirja, todella! Ehkäpä tohdit vielä jonakin hetkenä tämän maailmaan pujahtaa... Jos, niin suloista matkaa <3
Sinulla on Katja niin hienoja nämä teksteilläsi piirtämät maailmat. En ole lukenut tyttökirjoja ollenkaan, enkä tätäkään teosta. Siitä huolimatta nautin tekstisi lukemisesta suuresti.
VastaaPoistaKiitos hellivästä kommentistasi Omppu! Minusta yksi tämän blogipuuhailun ihanuus on juuri se, että saa viivähdellä toisten hienoissa kirjoituksissa - kuten sinun! - vaikka itse kirjat kirjoitusten takana olisivat vieraita ja sellaisina pysyisivätkin. Siksikin ilahduttaa lukea tällainen suloinen kommentti myös oman kirjoitukseni alla <3
PoistaMinua kyllä hykerryttää myös ajatus siitä, että eräänä päivänä lukisitkin tyttökirjan, jonkun oikein pehmoisen ja lempeän - miten riemastuttava kirjoitus siitä mahtaisikaan sinun käsissäsi syntyä...
Pieni hetki haaveilua päivässä on tärkeä tekijä onnellisuuden 'saavuttamisessa'. Sinisen linnan haaveilua, ah, sitä ei voita monikaan asia <3
VastaaPoistaRomaani on tavattoman kaunis. Puhalsit vanhan tarinan taas niin hienolla tavalla eloon... kiitos! <3
Oi kyllä, sinisten linnojen ihanat unelmat, siinäpä ihmisen onni - on hyvä kyetä näkemään meneillään olevan hetken kauneus, mutta hyppäämään silti myös helliviin unelmiin... Tämä on niitä uskollisia kirjaihanuuksia, joilla saa itseään niin ihanasti silitellä. Kiitos kauniista kommentistasi Kaisa Reetta <3
PoistaIhanasti kirjoitat tästä kirjasta, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen joskus 13- tai 14-vuotiaana, kun sen ensi kerran luin. Ja on siitä pitäen säilynyt sydämessä ja viime vuodet myös blogini nimessä. <3
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Maria! Tämä on ihana kirja, niin suloinen ja silittelevä... Minä olin hieman alle kaksikymmentä, kun luin tämän ensimmäisen kerran - ja oi, kirja helli ihanasti Annojen ja Runotyttöjen ikiystävää :) Sinun blogisi nimi on varmasti kirjablogien kaunein, sellainen linnanneitoihanuus <3
Poista"Ja kyllä, myös siitä, että sinä rakastat minua, se on orjuutta, mutta toisaalta juuri siinä on kaikki vapaus, mitä voimme toivoa, vapaus valita itse vankilamme. Ehkä rakkauden vanki on sittenkin onnellinen vanki. Tärkeintä on olla rohkea, rakastaa ja elää niin kuin oikealta tuntuu. Sillä melkein kaikki paha on saanut alkunsa siitä tosiasiasta, että pelkäämme jotakin. Pelko tuottaa vain pahaa, mutta rohkeus hyvää ja kaunista." Katja, tässä se kaikki on upeasti sinun tiivitämänäsi! Sininen linna oli minulle enemmän, se oli uni ja sininen satu. Ikinä et tiedä miten tärkeää minulle oli juuri nyt löytää tuo sinun sitaattisi...
VastaaPoista<3
Kiitos kommentistasi Leena ja ihanaa, jos tämä löytyi sinulle oikealla hetkellä... Tämä ON ihana ja hellivä kirja, juurikin sellainen "uni ja sininen satu". Ja niin kuin sadut ainakin, myös niin syvä ja viisas <3
Poista