Astrid Lindgren: Joulukertomuksia (2002)

”Joulu on hauskaa aikaa, varsinkin Melukylässä. Silloin on varpusillakin mukavaa, sillä me panemme niille joululyhteitä. Ja tietysti myös punatulkuille ja kaikille muillekin nälkäisille pikkulinnuille.

Jouluna Melukylän lapsillakin on mukavaa, vielä mukavampaa kuin varpusilla. Ja nyt minä kerron, minkälaista täällä Melukylässä on jouluna.”

Tarinasta Melukylän joulu

Saanko sanoa sen taas: ah, Astrid! Voi, kyllä saan, sillä kaikkihan me rakastamme ihanaa Astridia! Ja se, joka rakastaa, ymmärtää kyllä tämän loputtoman huokailun loputtoman tarpeen... Tässä se siis on, rakkaista rakkain joulukirjani: ihanan Astrid Lindgrenin (1907–2002) ihana joulukokoelma Joulukertomuksia (2002). (Niin niin, oikeastaan tämä on lasteni, mutta rakastan minä tätä yhtä kaikki...) Juuri tämä kokoelma tuo aina mukanaan suloisen tuulahduksen sitä aitoa ja oikeaa jouluntuntua – sitä, joka saa sekä mieleni että sydämeni joulun ihanaa lämpöä tulvilleen. Joulu sädehtii kirjassa Astridin aina niin ihanista sanoista, mutta yhtä lailla myös Ilon Wiklandin ikihurmaavista kuvista: se, joka on kokenut tämän suloisen sanojen ja kuvien liiton, on ehkä väistämättä kerännyt itseensä jotakin lähtemätöntä... Kuvitusta tässä on tosin valitettavan vähän: kokoelmateokset kai väistämättä vaativat kuvien karsimista. Mutta oi, onhan niitä sentään!  

Melukylän jouluriemua

Joulukertomuksia kokoaa yksiin kansiin monta Lindgrenin tarinoiden ihanaa jouluhetkeä Pukarikadulta Kesäkumpuun ja Melukylään. Mukana ovat myös aina niin punaposkinen Taina Tomera, hassu ja salaperäinen herra Kulkuri ja iki-ihana Tallin joulu. On lunta ja taikateiksi muuttuneita jäätyneitä jokia, on joulun salaisia ja suloisia puuhia, piparkakkujen, hyasinttien ja joulukuusen ihanaa tuoksua – kaikkea sitä, mikä tekee joulusta joulun.

Oi ihanaa lunta!

Näin hän sanoi:

-          Anna hyvä Jumala oikein pian lunta. Ajattele kukkia, ne pitäisi peittää lämpimästi, kun ne nukkuvat vasten maata ja kun nyt on niin kylmää.

Sitten hän kurkisti sängyn reunan yli ja sanoi minulle:

-          Olinpa minä etevä, en sanonut ollenkaan, että tarkoitin lumen kelkkaani varten.

Ja ajatella, kun me aamulla heräsimme, olikin alkanut sataa lunta.

Tarinasta On hauskaa, kun on joulu

Saattaapa hyvinkin olla, että hyvä Jumala kuulee pienten lapsosten herttaiset toiveet ja toisinaan ne toteuttaakin. Niin kävi ainakin Lotalle tällä kertaa, sillä lunta tuli kuin tulikin. Ja mikä riemu se onkaan: ihana, valkea lumi! Joskin toisinaan siitä saattaa kyllä saada myös tarpeekseen, ainakin jos joutuu tarpomaan ihan yksin läpi lumipyryisen metsätien niin kuin Liisa tarinassa Marikki, katso, lunta sataa. Silloin saattaa puuskahtaa kertakaikkiaan näin: ”Minä en mene ulos enää ennen joulua. Minä en taida mennä ulos enää koskaan.” Mutta onneksi voi sentään olla melko varma siitä, että pienen ihmisen ajatus ennättää vielä hyvinkin muuttua. Että se ”kaikki koko maailman lumi” on taas eräänä päivänä sittenkin aivan ihanaa...

Ja voi, entä kaikki ne ihanat, rakkaat joulupuuhat:

”Äiti laittaa makkaroita ja suolaa kinkkua, valmistaa katajanmarjajuomaa ja valaa kynttilöitä. Marikki ja Liisa saavat myös auttaa. He leipovat piparkakkuja ja keittävät nekkuja, he tekevät marsipaanista pieniä ihania porsaita ja leikkaavat silkkipaperia keittiön hellatankoa vasten. Joka päivä tapahtuu jotakin erikoista, ja tuntuu yhä enemmän ja enemmän joululta. Mitä ihanin piparkakkujen, nekkujen ja muiden herkkujen tuoksu leijuu koko Kesäkummun yllä.”

Tarinasta Nyt tuuli ja myrsky taas riehumaan käy

 

Kesäkummun piparintuoksua

Juuri sitä se on, ihana joulunodotus: sitä, että joka päivä tapahtuu jotakin erikoista. Jokaisessa kodissa joulu hiipii lähemmäs ja lähemmäs omalla tavallaan – kaikilla on ehkä jotakin samaa mutta myös jotakin aivan omanlaista. Ja niin joulu leijailee ympärillä, tuoksuina ja tunnelmina, hellivänä lupauksena hetkestä joka on vuoden suloisin...

Mutta voi, jonakin vuonna saattaa käydä niinkin, että torilla ei enää olekaan joulukuusia, ei ollenkaan. Että joulun ihaninta ihanuutta ei ehkä saadakaan. Ei, vaikka kuinka itkisi ja sanoisi että ”meillä täytyy olla kuusi”. Mutta ehkäpä ihmeitä tapahtuu? Sellaisia, että joulun hyvä haltiatar aivan vaivihkaa tuuppaa kiukkuisen sedän kuormasta mitä ihanimman kuusen – niin, juuri sillä hetkellä kun pikkuinen Lotta istuu lumihangessa murehtimassa. Ja niinpä vain

”Aatonaattoiltana koristeltiin joulukuusi Pukarikadun keltaisessa talossa. Sitä koristeli koko perhe: äiti ja isä ja Janne ja Minna ja Lotta. Ja Lotta sai ainakin kymmenennen kerran kertoa kuorma-autosta ja kuljettajasta ja kaikesta.”

Tarinasta Lotta osaa mitä vain

Lotta osaa mitä vain!

Ja niin, eihän siinä siitä haltiattaresta taidettu oikeastaan kertoa, mutta ainahan lukija saa laittaa sekaan vähän omiaan... Ja totta on ainakin se, että Lotta osaa mitä vain – osaa, vaikka onkin kaikista pienin.

Ja entäpä Taina, tomera pikkuinen Taina, joka asuu mummin kanssa pienessä somassa tuvassa, joka on kuin satumökki. Kun mummi satuttaa jalkansa vain viikkoa ennen joulua ja joutuu vuodepotilaaksi, Taina on se joka tuo joulun taloon: siivoaa ja häärää keittiössä, menee torille myymään piparminttutangot ja puuhaa lahjasalaisuudetkin.

”Etkö usko, että Taina Tomeralla ja mummilla oli oikea joulu sinä vuonna? Olisitpa kurkistanut pikku ikkunasta sisään jouluaattoiltana. Olisit nähnyt puhtaat ikkunaverhot ja riepumatot lattialla ja hienon joulukuusen, joka oli ihan mummin sängyn vieressä.

Olisit nähnyt myös joululahjat mummin vihreällä peitolla. Ja miten Taina istui sängyn laidalla mummin vieressä ja miten hänen silmänsä tuikkivat, kun hän avasi paketin ja näki nuken. Mutta ehkä ne tuikkivat vielä kirkkaammin silloin, kun mummi avasi oman pakettinsa.”

Tarinasta Taina Tomera auttaa mummia

Mummin ja Tainan oikea, ihana joulu! 

Lindgrenin joulutarinoihin kuuluu myös kirkko, tunnelmallinen rekiretki varhaisessa jouluaamussa. Lotan perhe ei ehkä aja kirkkoon reellä, mutta ihanaa matkanteko on yhtä kaikki:

Kerran Janne sanoi minulle:

-          Mistä sinä pidät eniten, auringosta, kuusta vai tähdistä?

Sanoin että pidin niistä kaikista yhtä paljon. Mutta ehkä sittenkin, sittenkin vähän enemmän tähdistä, sillä ne valaisevat niin kauniisti, kun mennään jouluaamuna kirkkoon.

Tarinasta On hauskaa, kun on joulu

Joulun sanoma ja ajatus eivät unohdu kirjassa muutenkaan, vaan Tallin joulu tuo joulun kertomuksen kauniisti pienelle ja isollekin kuulijalle, sellaisena että sen saa ottaa vastaan siten kuin tahtoo. Nainen ja mies vaeltavat tietä pitkin pimeässä ja haluavat jo levätä, mutta kaikissa taloissa nukutaan jo. Vain tallin ovi on auki. Ehkä eläimet ihmettelevät saapujia, mutta ymmärtävät sittenkin, että hekin tarvitsevat lämpöä ja suojaa.

”Mutta kun yö oli pimeimmillään, kuului hiljaisuudessa vastasyntyneen lapsen ensimmäinen kirkaisu. Ja samalla hetkellä yön kaikki tähdet syttyivät taivaalle.”

Tarinasta Tallin joulu

Tämäkin kokoelma on tulvillaan Lindgrenin ihanaa, lämmintä viisautta, huumoria ja ymmärrystä – ja sitä aitoa, oikeaa elämäntuntua jota lapsen ympärillä leijuu. Näistä toinen toistaan ihanimmista tarinoista on melkeinpä mahdotonta valita suosikkia, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Marikki, katso lunta sataa on kyllä aina vain yhtä koskettava (ja tästä ihanuudesta olen kirjoittanut myös täällä). Mutta aina yhtä ihania ovat myös Melukylän jouluhetket ja pikkuisten, tarmokkaiden tyttösten, Lotan ja Tainan suloinen tomeruus. Kyllä lapset osaavat, monenlaista! Niin kuin vaikka sen, että juuri he tekevät joulun.

Ja aivan pian se jo onkin, ihana joulu. Silloin voi sen lempeään säteilyyn kääriytyvä ihminen, iso tai pieni, sanoa vaikka niin kuin Melukylän Anna:

- On niin kaunista ja jouluista, että ihan vatsaan koskee.

Mutta onneksi se on vain ihanaa nipistelyä, sellaista hyvää ja onnellista, joulun kipristelyä vatsassa asti. Kipristelyä, jota saa sentään tuntea jo nyt, joulua odotellessa. Ja ehkä, jos päivän taas hämärtyessä katsoo taivaalle, näkee jo tähdet jotka siellä loistavat, tuikkivat valoaan kaikkien maailman lasten kunniaksi. Sillä joulu on kaikkien, mutta ennen kaikkea lasten, elämän ihanien ihmeiden.

********************

Astrid Lindgren: Joulukertomuksia. 108 s. WSOY 2002.