Ajatuksiltaan ihanan virkeä Valkoinen Kirahvi on
jälleen keksinyt ilahduttaa meitä runojen ystäviä ihastuttavalla haasteella. Ikikiehtova Kirsi Kunnas täyttää tänä vuonna 90 vuotta, ja sen
kunniaksi on juuri ilmestynyt myös Leena Kirstinän hänestä kirjoittama elämäkerta Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa (2014). Kiitos Valkoisen
Kirahvin, myös me bloggaajat saamme nyt osoittaa ihastustamme ja arvostustamme
tätä hienoa kirjailijaa kohtaan.
Kirsi Kunnas 90
vuotta -runohaasteen säännöt ovat seuraavat
(säännöt on
napattu alkuperäisestä osoitteestaan eli Opuscolo-blogista):
1. Kerro, mikä
Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten
olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa.
2. Kirjoita aiheesta
blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi
haasteen säännöt.
3. Lähetä haaste
3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle.
4. Kerro
osallistumisestasi vastaamalla tähän viestiin. Teen jälleen koosteen vastausten
pohjalta.
5. Aikaa
vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka.
TÄSSÄ MINUN IHASTUNUT HUOKAUKSENI:
Minun satujen ja tarinoiden täyteisessä lapsuudessani on
merkillisiä aukkoja: en muista, että minulle olisi luettu tai että itsekään
olisin erityisesti lukenut Kirsi Kunnaksen runoja silloin, kun olin
lapsi. Toki muutamat runot tulivat silti tutuiksi, ehkä koulun
kautta. Mieleeni on jäänyt mm. aina niin koskettava Tunteellinen
siili.
Eräänä jouluaattona vuosituhannen alkupuolella, kun esikoisemme oli vauva, saimme
eräältä hyvältä haltiattarelta kortin, johon oli kirjoitettu Tiitiäisen tuutulaulu. Laulu nosti
mieleeni häivähteleviä muistoja ja ihania väreitä, jostakin myös sen täytyi siis olla
ennestäänkin tuttu, mutta juuri tuolla hetkellä pieni ihana Tiitiäinen käveli suoraan sydämeeni, teki
sinne ikuisen pesän.
Tiitiäisen tuutulaululla tuudittelin sitten pienokaistani uneen, ilta illan jälkeen, ensin ensimmäistä ja sitten toistakin, keinumaan kuusen kainalossa, tuutumaan tuulen kartanossa. Ja voi, olihan niillä kummallakin posket tehty puolukasta ja silmät kuin siniset tähdet! Vieläkin, ja varmasti aina, tämä runo tuo mieleeni vauvan, omani, sen suoraan kohti katsovat silmät ennen unta. Kiitos siis Kirsi Kunnakselle - ja tuolle lempeälle haltiattarelle - tästä rakkaasta runosta, joka on minun mielessäni täyttynyt niin ihanilla muistoilla!
Tiitiäisen satupuu (1956) oli sitten ensimmäisiä kirjoja, joita esikoiselleni ostin, pian tuon jouluaaton jälkeen. Humppa ja Pomppa humppati pomppati pomputtelivat polvella monet kerrat, perunat huusivat kattilassaan loputonta hoppua hoppua hoppua ja Herra Pii Poo maata polkaisi ja taikoi: rusinoita mansikoita omenoita perunoita porkkanoita prinsessoita makkaroita. Eukko puolestaan alinomaan hoki että vettä vettä vettä vettä vettä, ja se pikku peikko peikkuluinen, vääräsääri, kyhmyvarvas kävi onnettomalla kosioretkellään kerta toisensa jälkeen. Ja Tunteellinen siili vetoaa tietysti aina uudestaan, niin myös suloinen aa aa lapsoseni tuu tuu tuppuseni, mutta ihanista ihanin on aina vain tuo muistojen täyteinen Tiitiäisen tuutulaulu.
Tiitiäisen tuutulaululla tuudittelin sitten pienokaistani uneen, ilta illan jälkeen, ensin ensimmäistä ja sitten toistakin, keinumaan kuusen kainalossa, tuutumaan tuulen kartanossa. Ja voi, olihan niillä kummallakin posket tehty puolukasta ja silmät kuin siniset tähdet! Vieläkin, ja varmasti aina, tämä runo tuo mieleeni vauvan, omani, sen suoraan kohti katsovat silmät ennen unta. Kiitos siis Kirsi Kunnakselle - ja tuolle lempeälle haltiattarelle - tästä rakkaasta runosta, joka on minun mielessäni täyttynyt niin ihanilla muistoilla!
Tiitiäisen satupuu (1956) oli sitten ensimmäisiä kirjoja, joita esikoiselleni ostin, pian tuon jouluaaton jälkeen. Humppa ja Pomppa humppati pomppati pomputtelivat polvella monet kerrat, perunat huusivat kattilassaan loputonta hoppua hoppua hoppua ja Herra Pii Poo maata polkaisi ja taikoi: rusinoita mansikoita omenoita perunoita porkkanoita prinsessoita makkaroita. Eukko puolestaan alinomaan hoki että vettä vettä vettä vettä vettä, ja se pikku peikko peikkuluinen, vääräsääri, kyhmyvarvas kävi onnettomalla kosioretkellään kerta toisensa jälkeen. Ja Tunteellinen siili vetoaa tietysti aina uudestaan, niin myös suloinen aa aa lapsoseni tuu tuu tuppuseni, mutta ihanista ihanin on aina vain tuo muistojen täyteinen Tiitiäisen tuutulaulu.
Ja niin, sanonpa vielä: aukkoja on kyllä aikuisuudessakin.
En ole edelleenkään lukenut likimainkaan kaikkea Kirsi Kunnaksen kirjoittamaa,
enkä esimerkiksi hänen aikuisille kirjottamiensa runojen äärelle ole tainnut vielä
ollenkaan ennättää. Mutta otan nämä aukkoisuudet vastaan kuin lahjat: miten
paljon tutkimatonta vielä onkaan, miten monta kutsuvaa sanojen maailmaa, ja
miten ihana tuleekaan olemaan se yhä edessä oleva hetki jona nämä uudet
maailmat mieleeni astuvat... Aion varmasti lukea sekä lisää Kirsi Kunnaksen runoja että tuon juuri ilmestyneen elämäkerran sateet ja tuulet.
<3<3<3<3<3
Ja nyt haastan tähän hurmaavaan haasteeseen vuorostani:
Ja nyt haastan tähän hurmaavaan haasteeseen vuorostani:
Uskoisin, että
teilläkin on Kirsi Kunnaksen runoihin liittyviä tunnelmamuistoja!
Ja lopuksi kiitän
kekseliästä ja toimeliasta
hienoa kirjailijaa
ansaitusti kunnioittavasta haasteesta!
<3<3<3<3<3
<3<3<3<3<3
Voi miten hieno muisto ja tarina Tiitiäisestä!
VastaaPoistaMinun piti oikein kaivella, että milloin tuo laulu on tehty. Luulin se nimittäin liittyvän lapsuuteeni, mutta ehei, se liittyykin voimallisesti aikaan, jolloin pikkuveljeni on syntynyt. Olen sitä laulanut hänelle. Sittemmin muisto on muuttanut muotoaan ja olen muistellut tosiaan laulun olevan minun lapsuuteni ajan tärkeä runo. Muisti on jännittävä - aukkoisena ja uudelleen kirjoittuvana se jättää aina pienen varauksen, näinkö se oli?
Kiitos osallistumisesta, Katja! Mukavaa, kun osallistui tähän - toivon, että tästä on paljon, paljon iloa. <3
Kiitos Valkoinen Kirahvi - sekä kommentistasi että tästä ihanasta haasteesta, tähän oli ilo osallistua <3
PoistaJa niin, muisti on merkillinen, aukkoinen ja uudelleen kirjoittuva kuten sanot, sepittelee toisinaan omia tarinoitaan aineksia sekoitellen... Mutta nämä sepitelmätkin taitavat usein olla aika kiehtovia :)
Voi kiitos Katja ihanasta haasteesta, otan sen ilolla vastaan :)
VastaaPoistaMiten ihanasti kerrotkaan Tiitiäisestä! Tekstisi saa olla minun iltasatuni tänään <3
Palaan aikaisempiin postauksiisi vähän paremmalla ajalla, tämä viikko on niin kiireinen, etten ehdi täysipainoisesti pistäytyä blogeissakaan. Tuolla alempana huomasin esimerkiksi Joel Haahtelaa (oih!), haluan keskittyä siihenkin juttuun kaikessa rauhassa..
Kiitokset, Katja ja ihanaa viikonjatkoa sinulle! <3
Kiitos ihanasta kommentistasi Kaisa Reetta <3 Suloinen ajatus, että pieni Tiitiäis-tarinani oli iltasatusi :) Ja ihanaa, että ilahduit haasteesta! Minustakin tämä oli kerrassaan hurmaava! Valkoinen Kirahvi ansaitsee todellakin kiitokset kekseliäisyydestään!
PoistaJa kaikkein ihaninta on tuo, että myös blogimaailmaan mahtuu viipyilyä ja hitautta... Minä vierastin tätä maailmaa aiemmin siksikin, että ajattelin tämän vaativan tiettyä nopeutta ja hektisyyttäkin ja kummastelin kuinka nopeus voisi sopia yhteen kirjojen lempeän hitauden kanssa... Mutta ihanastihan täällä saakin liikehtiä aivan omaan tahtiinsa, välillä hitaammin ja välillä nopeammin, juuri siten kuin hyvältä tuntuu.
Ihanaa viikonjatkoa myös sinulle, toivottavasti kiireiden sekaan mahtuu myös pehmeitä hitauden hetkiä <3
Kiitos haasteesta. :) Minun pitääkin miettiä tätä, koska Kirsi Kunnas on tavallaan ollut mukana kuvioissa "aina", mutten ehkä osaa heti paikantaa jotain tiettyä runoa tai hetkeä. Yhden surullisen osaan, vaikka enimmäkseen on ihania.
VastaaPoistaMietin siis tätä ja palaan!
Voi kaimani, jospa muistisi sopukoista kirkastuisi jokin runo tai hetki, jonka tahtoisit meille muille jakaa <3 Tunnustele rauhassa ja palaile kun ehdit :)
Poista