sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kirjojen omistamisen ihanuudesta






Tunnustan: olen kiinni loputtoman tahtomisen kierteessä. Tahdon tämän, tuon ja sen kirjan. Ja vielä muutaman muun. Mutta ei, en toki tahdo omistaa kaikkia maailman kirjoja, ainoastaan ne tärkeimmät. En myöskään osta kirjoja erityisen päättömästi, vaan melko harkiten. Silti tahtomislistani tuntuu olevan loputon ja jatkuvasti kasvava. Valitettava tosiasia vain on, ettei raha vieläkään kasva puissa enkä siksi voi hankkia kaikkea haluamaani heti, en ehkä ollenkaan. Toisaalta tämän voi nähdä valoisastikin: jokainen hyllyyni kotiutunut kirja on kallisarvoinen aarre tai ainakin kimmeltävä helmi ja aina, lakkaamatta, on mistä unelmoida.

Tunnustan myös: suuri osa kirjoistani on yhä lukematta. En millään ehdi lukemaan niitä samaa tahtia kuin niitä hankin. Etenkään, kun selkä vääränä raahaan kotiini myös kirjaston kirjoja, ja kun lisäksi olen lukijana niin suunnattoman hidas. Eihän tässä kirjojen loputtomassa haalimisessa siis tietenkään ole mitään järkeä, mutta eipä nyt taidakaan olla kysymys järjestä vaan tunteesta: halusta kokea olevansa turvassa, kuin rakkaiden ystävien lempeän lämmön ympäröimänä. On ihanaa tietää, että hylly kannattelee lukemattomia (ja luettuja) tarinoita, joista luultavasti aina löytyy luettavaksi sopiva – ainakin, jos sinne saa vielä muutaman tarinan lisää...

Kohtuullisuus on minusta yleisesti ottaen erinomainen elämänohje, mutta kirjojen kohdalla olen hyvin huono olemaan kohtuullinen. Olen pikemminkin armoton ahmatti, jonka nälkä vain kasvaa kasvamistaan. Ilmankos kirjahylly pullistelee, se kun on kuitenkin mitoitettu koko lailla kohtuullisuutta tavoitellen. Vaan uusi hylly pelastaa, eikös. Kunhan sen joskus saa hankituksi. Tahtoisin, että voisin olla kerta kaikkiaan kohtuuton, saada kaiken mitä tahdon!

Kirjojen seura tekee minulle hyvää: ympärillä olevat kirjat ovat ihania, ilahduttavia, innostavia. Sanojensa kautta myös niiden kirjoittajat ovat ikään kuin läsnä – ovat kuin itsekin säteilisivät kirjoittamiensa tarinoiden lumoa. Luulen myös, että rakkaat kirjani inspiroivat läsnäolollaan omaakin kirjoittamistani: on kuin olisin hyvässä seurassa, kirjoittajien jatkumossa, ja saisin tarmokkuutta tavoitella myös omia kirjoituksiani vastaamaan käsityksiäni hyvästä kirjallisuudesta.

Tarvitsen kirjoja omaksi myös siksi, että haluan palata niihin silloin kun tahdon: selailla, silmäillä, lukea uudestaan. Tärkeä syy on sekin, että haluan lukiessani tehdä merkintöjä: taitella hiirenkorvia, vedellä viivoja, piirrellä huutomerkkejä, kirjoittaa ajatuksia – ikään kuin keskustella kirjan kanssa niin, että saan merkitä siihen myös omia "puheenvuorojani", huudahduksia, herääviä kysymyksiä ja ajatuksia. Aikaisemmin varoin tällaista kirjojen "sotkemista", mutta nykyään näen sen suttaamisen sijasta pikemminkin muistiinmerkittynä keskusteluna.

Käytän paljon myös kirjastoa, ja monien kirjojen kohdalla kirjasto onkin mitä parhain valinta: on paljon sellaisiakin kirjoja, jotka tulee luetuksi kerralla – joita ei siis tarvitse lukea uudestaan. Joidenkin kirjojen kohdalla myös riittää, että tietää niiden löytyvän kirjastosta, jos lukuhalu taas yllättää. Ja kyllä, kirjasto on oiva apu myös silloin, kun ei ole varma tahtooko jonkun kirjan omaksi vai ei: kirjaan voi ensin tutustua kirjaston kautta ja tehdä ostopäätöksen vasta sitten. Ja todellakin: koska kaiken saaminen on kerta kaikkiaan mahdotonta, kirjasto on myös ehtymätön aarreaitta, joka pelastaa kirja-ahneen kerta toisensa jälkeen. Mutta ikioma kirja on sentään ikioma kirja...

Joskus kyllä kiusoittelen itseäni, ihan lempeästi vain: Ehkä kirjat antavat minulle lohdullisen tunteen siitä, että olen ikään kuin henkevä? Viisas? Ylevä? Saan leijailla oman erinomaisuuteni pumpulipilvessä, puhallella ihania hattaroita, olla kuin kaikkien sanojen viisauden itseensä kerännyt henkevä haltiatar? Mutta ei, kirjat ovat minulle oikeasti rakkaita. En yritä olla viisas enkä mitään muutakaan, olen vain minä, aarteitaan rakastava hamsteri.  

Ja ei, en tahdo hyllyyni mitä kirjoja tahansa. En halua pelkkää hyllyntäytettä, vaan ainoastaan sellaisia kirjoja, jotka todella ovat minulle tärkeitä. Kirjat, jotka hyllyyni ovat kotiutuneet, ovat minulle tavalla tai toisella hyvin rakkaita tai muuten erityisen merkityksellisiä – vähintään sellaisia, että olen aidosti kokenut tarpeelliseksi saada ne lähelleni. Saattaa toki olla, että aavistuksen verran kaunistelen, mutta aivan aavistuksen vain... Minulla on – oikeasti! – vakaa aikomus lukea kaikki nekin omistamani kirjat, joita en vielä ole lukenut, myös ne kaikki, jotka aion vielä hankkia. En tosin tiedä, riittääkö elämä, mutta sen näkee aikanaan. Toivon kuitenkin parasta.

Tietenkään en tiedä sitäkään, pidänkö lopulta kaikista niistä hyllyyni kertyvistä kirjoista, jotka odottavat lukemistaan: voihan olla, että lukemisen aloitettuani huomaankin, ettei kirja sittenkään ole minua varten. Mutta ei se mitään tee, sitten sen tiedän ja voin vaikka luopua kirjasta. Hamsteriluonteestani huolimatta olenkin toisaalta valmis luopumaan niistä kirjoista, joita en enää koe omassa hyllyssäni tarvitsevani. Suhteellisen harkittu kirjojen hankkiminen vaikuttaa kyllä niinkin, että "tarpeettomia" kirjoja tulee hamstratuksi vain harvoin. Mutta tottakai toisinaan tulee tehtyä vähemmänkin tarpeellisia ostoksia, joita voi sitten myöhemmin kierrätysmielellä miettiä uudestaan.

Kirja on parhaimmillaan kokonaisvaltainen esteettinen elämys: kaunis katsella, kaunis lukea. Erityisesti vanhat kirjat ovat minusta myös esineinä kauniita, mutta on uusissakin toisinaan silmiä helliviä helmiä. Tunnustan kyllä tämänkin: miellyn esimerkiksi kirpputoreilla ja antikvariaateissa erityisesti punaisiin kirjoihin. Onnistunein löytö onkin punainen/punaselkäinen kirja, joka myös nimekkeeltään on kauan kaivattu tai ainakin kovasti haluttu. Ainahan ei tietysti osaa halutakaan, vaan yllättyy iloisesti tehdessään erinomaisen löydön – tällainen oli minulle esimerkiksi Ivan Turgenevin Ensimmäinen rakkaus

Ja ei, eivät kirjat ole vain tavaroita, ne ovat henkeä – kauniita, käsinkosketeltavia kappaleita, jotka avaavat avaria, aineettomia maailmoita. Niitä kohti!



18 kommenttia:

  1. Hieno teksti! Minuakin lähes naurattaa tällä hetkellä se, että omasta hyllystä olisi tarkoitus lukea vaikka mitä, mutta silti kirjastosta on tullut napattua vaikka mitä. Siksi olikin ehkä ihan hyvä, että edellisellä kirjastokäynnillä kirjastokortti oli jäänyt toiseen lompakkoon.. Itse ostan itselleni juuri niitä itselle tärkeitä teoksia esim lempikirjailijoiltani, mutta kirpparilta voi tehdä sellaisiakin ostoksia, jotka haluaa testata. Sitten on myös helpompi laittaa kiertoon, jos teos ei ollutkaan mieluinen. Aika hienoa tuo, että kirjoittelet kirjaan ja ns. keskustelet sen kanssa. Pystyisinköhän itse joskus tuohon. Hiirenkorvia kyllä löytyy ;) Hienoa muuten lukea tuosta Turgenevista. Olen monesti selaillut kirjastossa, mutten vielä ole lainannut. Turgenevin Isät ja pojat (muistankohan oikein..) ainakin oli mieluinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisa! Kirpputoreilla kulkiessaan voi tosiaan helposti tehdä ostoksia myös testimielessä - jos sitten tulikin sijoittaneeksi kolikon tai pari kirjaan, joka ei ollutkaan itselle niin tarpeellinen, ei suuremmin harmitakaan antaa kirjaa eteenpäin uuteen kotiin. Ja toisinaanhan tuommoinen sattumanvarainen kohtaaminen osoittautuukin syväksi ystävyydeksi, joten ehkäpä on vain hyvä kulkea avoimin mielin :)

      Tuo Turgenevin Ensimmäinen rakkaus oli minulle ihana löytö: suloinen kirja ja hieno tarina. Muut Turgenevit ovat minulta yhä lukematta, mutta (kappas vain!) kävin kyllä jo hamstraamassa hyllyyni muutaman punaisen painoksen, niin että on sitten mistä ottaa, kun Turgenev-tuuli taas alkaa puhaltaa :)

      Poista
  2. Kirjat ovat kyllä paljon enemmän kuin pelkkiä esineitä tai läjä paperia, mutta jossain vaiheessa ainakin minulla tulee semmoinen este kuin tilanpuute vastaan. :) Olen alkanut harkita kliinisen tylsää lukulaitetta ihan vaan sen vuoksi, että sinne mahtuu satoja, tuhansia? kirjoja pieneen tilaan. Ja kotihyllystä häätökäskyn saavat ne kirjat, joille riittää yksi lukukerta. :) Mutta onhan se ihanaa omistaa kirjoja, jotka ovat itselle rakkaita - ne ovat aina saataville. Ja pidän kovasti siitäkin tunteesta, että ympärillä on paljon lukemattomia sivuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Marika! Ja niinpä niin, ikävä tilanpuute! Onkin perusteltua olla pitämättä hyllyssään niitä kirjoja, joista hyvin tietää, ettei niitä tule luettua toista kertaa - etenkin jos nuo kirjat eivät muutenkaan ole erityisen rakkaita. Mutta voi, tuo lukulaite... Täysin käsitän sen hyödyt ja edut (ml. juurikin tuo jokseenkin loputon kyky varastoida kirjoja), mutta en millään kykene näkemään itseäni sellaisen äärellä... Siispä hukkunen paperiin! Mutta ihanaahan tuokin - haukkoa happea lukemattomien ihanien sivujen ympäröimänä :)

      Poista
  3. Olen aivan yhtä toivoton. Lukion äidinkielen opettaja takoi minuun yhden helpotuksen. Eli jokaisen kirjan on pystyttävä perustelemaan tilansa hyllyssä. Jos ei, niin kiertoon. Saatan seisoa hyllyjen edessä, istua ja miettiä, polkea kuntopyörää silmien kiertäessä hyllyjä.... Karsin aina välillä roskaa pois. Lukemattomia saa olla, jos uskon niihin. Tämä on toiminut hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Ulla! Erinomainen neuvo tuo, että "jokaisen kirjan on pystyttävä perustelemaan tilansa hyllyssä" - etenkin kun tätä voi tietenkin suloisesti kierrellä ja kaarrella kaikenlaisilla lisäperusteilla ym. selityksillä :) Mutta kyllä, täysin turha hyllyntäyte joutaa kiertoon minunkin hyllystäni - välttämättäkin näin, koska tärkeille ei muuten kerta kaikkiaan riitä tilaa.

      Poista
  4. Ostan hyvin harvoin kirjan ilman, että olisin jo lukenut sen etukäteen. En halua hyllyyni sellaisia kirjoja, joille riittää yksi lukukerta. Haluan täyttää hyllyni sellaisilla ihanilla kirjoilla, joihin haluan palata aina uudelleen ja uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Miia! Hieno periaate sinulla! Onkin tarkoituksenmukaista tietää mitä hankkii. Toisinaan minäkin varmistelen ostopäätöstäni esim. juuri kirjaston kautta, ja teen ostoksen vasta kun varmasti tiedän, että kirja kannattaa kahmia omaankin hyllyynkin. Minäkin haluan, että hyllyssäni on vain ihania kirjoja, joihin tiedän haluavani myös palata yhä uudelleen ja uudelleen, ja monet ostot ovat minullakin sellaisia, että olen kirjan jo lukenut. Mutta eivät totisesti kaikki... Aika hyvin silti jo tiedän, mitä minun kannattaa hyllyyni päästää :) Mutta hamsteri mikä hamsteri.

      Poista
    2. Kyllä minullakin nuo kirjahyllyt pursuilevat :-), hamsteroin vaan uutuuksien sijaan niitä vanhoja tuttuja. Niiden kanssa on vielä sellainen ongelma, etteivät ne aina ole ihan siistejä enää, kun usein divarista tai kirjaston poistomyynnistä löytyvät. Rahaa minulla toki kuluu huomattavasti vähemmän.

      Poista
    3. Ehkäpä pursuilevat kirjahyllyt ovat lopulta vain suloisen kodikkaita :) Minunkin kirjani ovat useimmiten juuri antikvariaateista tai kirpputoreilta, joissa ostoksia voi tehdä pienemmälläkin rahalla. Ostan huomattavasti enemmän vanhoja kuin uusia kirjoja, vaikka se toki onkin tylsää uusien kirjojen kirjoittajien kannalta. Mutta ah - ihanat vanhat klassikot ihanissa vanhoissa kansissa! Niinpä niin, minä olen kyllä myös pikkuisen ronkeli kirjojen ulkonäön suhteen, ehkä jopa hitusen turhamainen... Mutta ihanaa on, ettei kirjojen haaliminen aina merkitse valtavien rahavirtojen liikuttelua. Kiva kun palasit kommentoimaan :)

      Poista
  5. Minäkään en vain osaisi enää olla omistamatta kirjoja. Muuten olen laittanut aika paljon tavaraa poistoon, mutta kirjoja pitää olla! :) Niidenkin kohdalla teen kyllä säännöllisesti karsintaa, joten hyllyssä on vain sellaisia joiden haluankin siellä olevan.

    Parivuotisen hullun hamstrauskauden tuloksena lukemattomia kirjoja on nyt noin neljä ja puoli sataa. Hups! :) Nyt olen ainakin toistaiseksi vähän rauhoittunut, mutta ehkä tilanne taas muuttuu... Yritän kyllä olla harkitsevampi. En toki aiemminkaan ostellut ihan mitä sattuu - joitakin halpoja heräteostoksia olen laittanut lukemattomina kiertoon tultuani toisiin ajatuksiin, mutta kaikki hyllyyn jääneet kyllä haluan ihan oikeasti lukea. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, mutta pidätän oikeuden muuttaa mieltäni seuraavaan karsintakierrokseen mennessä! :)

    Kirjojen omistaminen on tosiaan ihanaa! Aina välillä voin vain makoilla sohvalla hyllyjäni katsellen, tai kuljeskella poimimassa käsiini hiplattavaksi houkuttelevia lukemattomia tai rakkaita luettuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Satu! Hamstrausvimma tuntuu tosiaan tulevan toisinaan myös puuskittain - jonakin vuotena kahmii kirjoja kuin heikkopäinen, toisena taas taivastelee kaikkea merkillisesti kertynyttä :) Minullakin on tainnut juuri olla kahmintakausi - siis kausi, jona olen tietysti tehnyt vain ja ainoastaan perusteltuja ja harkittuja hankintoja... Taannoisina opiskeluaikoina ostelin kirpputoreilta myös enemmän mitä sattuu, mutta nyt iän myötä ainakin kuvittelen olevani hankinnoissani tarkoituksenmukaisempi :) Ne mitä sattuu -kirjat ovat sentään jo aikaa sitten poistuneet hyllystäni ja tehneet tilaa rakkauksille.

      Ja tuo on hyvä - pidättää itsellään oikeus muuttaa omaa mieltään! Kamalaa jos pitäisi jumiutua ajattelemaan koko ajan samalla tavalla. Kirjoissakin on sellaisia, joista kasvaa ulos, tai jotka muuten lakkaavat olemasta merkityksellisiä, ja silloin niiden karsiminen on paikallaan. Mutta kaikkein suurimmista rakkauksistaan tuskin kasvaa ulos koskaan - ne ovat niin itsessä kiinni :)

      Poista
  6. Kuin omia ajatuksiani lukisin! Samoja "selityksiä" olen pyöritellyt mielessäni viime aikoina väistellessäni horjuvia kirjapinoja ja sortuessani taas kerran uusiin kirjaostoksiin (kesällä tulee retkeiltyä ja reissailtua enemmän ja aina välillä reitin varrelle osuu joku kirjakauppa – etenkin jos varta vasten pyytää miestä ajamaan jonkun sellaisen kautta...) Yksi puolustus kirjojen ostamiselle, mitä et huomatakseni tässä varsin kattavassa jutussa maininnut, on se, että jos näkee kirjakaupassa (edullisesti) jonkun aiemmin tuntemattoman kirjan, niin sen saattaa vaikka unohtaa kokonaan jos ei sitä osta :D

    Minäkin olen joutunut toteamaan, että vaikka kuinka muuten kannatan kohtuutta ja järkevää kulutusta, niin kirjojen suhteen en voi – enkä kai pohjimmiltani haluakaan? – pysyä kohtuudessa. Suhteeni kirjoihin on kerta kaikkiaan erilainen kuin sellaisella, kenties ihan yhtä innokkaalla lukijalla, joka lainaa kaiken lukemansa kirjastosta tai myy ostamansa kirjat heti lukemisen jälkeen divariin tai vaikkapa ostaa edullisia sähkökirjoja Amazonista. Juttu ei ole _vain_ siinä, että lukee tarinan kerran ja se on siinä. Jotenkin tässä vaikuttaa myös se sisäinen kirjallisuudentutkija, joka haluaa saada heti käsiinsä sen tietyn klassikon joka tukisi sitä päähän pälkähtänyttä ideaa joka...

    Minulla on muuten hyllyssäni nuo samat kirjat kuin tuossa yläkuvassa, mutta eri painoksina. Sen sijaan Bronten Villetteni on samaa ulkoasua/sarjaa kuin sinun Austenin Järki ja tunteet, ja Dickensiä taas löytyy tuolla sinun Ylpeys ja ennakkoluulo -painoksesi sarja-asulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Maria! Ja todellakin - mikä kamala ajatus, että joku kiehtovalta vaikuttava kirja vaipuisi kokonaan unholaan, jos sen juuri nyt jättää ottamatta mukaansa! Mikä menetys sekä itselle että sanataiteelle, jos kirja ei saa tulla luetuksi tai ainakin ensi hätään hamstratuksi :)

      Ja kyllä kyllä, juurikin se sisäinen kirjallisuudentutkija on kova tahtomaan kaiken ihanan omaan hyllyyn - ei koskaan tiedä mitä katkelmaa mistäkin klassikosta kaipaa, parasta siis kun olisi hyllyssä kaikki joskus mahdollisesti tarvittavat :) Ja tosiaan, ei kirjojen lukeminen (eikä rakastaminen) tietenkään edellytä niiden omistamista, mutta jos ja kun ne kokee myös ikään kuin pitkäaikaisiksi ystävikseen, ne tietysti tahtoo myös lähelleen. Materialismiako? Eikä ole! Vaan henkevyyttä! Eiväthän ystävät ole materiaa :)

      Ja hauskaa, että hyllyissämme on samoja asukkaita samantapaisissa kansissa - ehkäpä näitä enemmänkin :) Nuo vanhat punaiset kirjat ovat niiiin kauniita!

      Poista
  7. Kohtuullisuus -siinäpä sana, joka olisi hyvä pitää minunkin mielessäni. Kirjat ovat olleet ystäviäni niin kauan kuin muistan ja niitä on kertynyt. Kirjoitat paljolti samanlaisia mietteitä kuin itse koen. HIenoa, että löytyy samoin ajattelevia tai ainakin samansuuntaisesti ajatttelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Aino! Taitaa meitä samantapaisesti ajattelevia olla kirjojen ystävissä aika monta :) Kohtuullisuus on kaunista, mutta ehkäpä sittenkin vain kohtuullisesti toteutettuna - jos kirjat siis ovat juuri se suuri rakkaus, niiden hamstraamisen saa ehkä hyvillä mielin itselleen sallia... Tietysti on aika ajoin hyvä taivastellakin kertyneitä kirjapinojaan - ainakin ne saavat sitten taas uuden perustelun pysyä paikallaan ja niiden ihailemista voi jatkaa hyvillä mielin :)

      Poista
  8. Ihana teksti, samaistun niin paljon! Yritän välttää ylimääräistä rompetta yksiössäni, enkä muutenkaan suosi järjetöntä kuluttamista. Olen vähän niin kuin Nuuskamuikkunen: pärjään vähällä, koska tavarat eivät tee minua onnelliseksi.

    Kirjat ovatkin sitten ihan eri asia, koska en osaa mieltää niitä tavallisina tavaroina. Ne ovat kyllä esineitä, mutta niiden kansien väliin mahtuu niin paljon tarinoita ja erilaisia maailmoja, etten osaisi olla ilman koko ajan paisuvaa kirjahyllyä. Luen harvoin kirjoja uudestaan, joten hyllyni on luonnollisesti täynnä kirjoja, joita en tule koskaan enää lukemaan, mutta jostain syystä se ei häiritse. Koti ilman sanoja ei vain tunnu kodilta. Ostoslistallani on kyllä esim. joitain kalliita valokuvakirjoja, joita on kiva selailla myöhemminkin ja joista en tule ikinä luopumaan jos ne joskus saan. Jossain vaiheessa on myös tarkoitus myydä osa kirjoista pois, lähinnä ne jotka eivät enää edusta kirjamakuani. Nykyään haluan hyllyn täyteen mielenkiintoisia klassikkoja, koska niissä on jotain ajatonta. Huonoimmatkin auttavat ymmärtämään kirjallisuuden historiaa ja kaunistavat kirjahyllyä, jos painokset ovat hienoja.

    E-kirjoista tuli mieleen, että niitäkin luen, mutta ainoastaan jos jotain klassikkoa ei löydy kirjastosta enkä halua sitä omaksi. Mikään ei vain vedä vertoja oikeiden sivujen rapinalle ja oikean kirjan tuoksulle.

    Ja on tässä sentään yksi hyvä puoli: en ikinä tee heräteostoksia enkä osta kirjoja vain niiden halvan hinnan takia. Joskus en voinut mennä kirjakauppaan vain kiertelemään, vaan jotain oli aina pakko ostaa, mutta onneksi tilanne on nyt toinen. Kaikki toivelistallani olevat kirjat ovat sellaisia, jotka oikeasti haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Suvi! Nuuskamuikkus-asenne on ihana ja tervehenkinen, mutta toden totta: kirjat eivät ole tavallisia tavaroita, ne ovat aarrearkkuja, maailmoita, henkevää henkeä :) Ja kyllä, kirjat kuuluvat kotoisaan kotiin!

      Ja todellakin, hyllyyn kuuluvat minustakin juuri klassikot, niiden ikiaikainen viisaus ja kerroksisuus! Sanot hyvin, että huonommatkin auttavat ymmärtämään kirjallisuuden historiaa - niinhän se on! Ja ainakin ne tosiaan kaunistavat - ei ollenkaan turha arvo :) Kirjojen kaunis rivistö silmien edessä ja sivujen suloinen tuntu sormenpäissä on ihanaa, ihanaa, ihanaa. On hyvä, että klassikoistakin tehdään e-kirjoja, mutta minä en ainakaan toistaiseksi oikein osaa lukea kirjoja, en uusia enkä vanhoja, muuten kuin kansien välistä - ehkä olen itsepintaisen vanhanaikainen...

      Ja kyllä, minunkin toivelistallani on vain sellaisia kirjoja, jotka todella haluan. Sattumanvaraisiakin kohtaamisia (so. heräteostoja!) minulle silti toisinaan tapahtuu, mutta yleensä vain jos teos on sellainen että en ole sitä vielä keksinyt/muistanut/tiennyt haluta, mutta vahvasti arvelen sen itselleni oikeaksi :) Usein tällaiset heräteostotkin osoittautuvat sitten hyvinkin antoisiksi ja ilahduttaviksi. Mutta todella, aika harkitseva olen ostoksissani minäkin. Enkä minäkään koskaan osta ostamisen pakosta, vaan ainoastaan ilosta - siksi että joku kirja on jo kauan kaivattu tai sitten niin kerta kaikkisen houkutteleva että siihen on kerrassaan pakko tarttua :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!