Katarina Gäddnäs: Vanhan talon uusi elämä (2010)

”Avaan taivaansinisen oven ja astun uuteen kotiimme. Tunne on huikaiseva. Olen aina sanonut, etten tahdo omistaa mitään, kaikkein vähiten vanhaa taloa ja kaikkea sen mukanaan tuomaa vaivaa ja vastuuta. Olen yhtä aikaa iloinen ja kauhusta kankea.”

Andreas Dienertin ihanat kuvat!

"Vanhan talon uusi elämä" on Katarina Gäddnäsin samannimisessä teoksessa aivan erityisen tenhoava: Gäddnäsin koti on hänelle paitsi uusi myös vanha – se on sekä hänen mummolansa että lapsuudenkotinsa, ja nyt myös hänen oman perheensä koti. Se, että hän on päätynyt asumaan juuri tähän taloon, on siis vähintäänkin suvun johdatusta ellei sitten peräti kohtalon.

Vanhat talot ja niiden tuhannet tarinat kiehtovat minua loputtomasti! En usko koskaan väsyväni lumoutumaan siitä tarinoiden suunnattomasta syvyydestä, jota nämä henkevyyttään humisevat talovanhukset itsessään kantavat. Siksipä toisinaan lepuuttelenkin mieltäni myös tällaisissa ihanissa teoksissa, joissa vanhojen talojen seesteiset, ajan kerroksia huokuvat kuvat saavat mieleni hyväksi ja levolliseksi. Aiemmin tänä vuonna ihailin mm. Pia Maria Montosen ja Niclas Wariuksen teosta Rakkaat vanhat talot (2014), josta Maria hiljattain kirjoitti: muistan, että kirjan kuvien äärellä viihtyivät niin silmät kuin mieli. Tämä Gäddnäsin kaunis kirja Vanhan talon uusi elämä (2010) löytyi jonakin suloisena suvipäivänä kirjastosta, jonka ehtymättömyyttä en koskaan väsy kiittämään: on ihanaa kohdata kiehtovia kirjoja, jotka suorastaan syöksyvät syliini sulostuttaakseen elämäni toki muutenkin suloisia hetkiä. Ja voi, onkin ihanaa helliä kauneudenjanoista mieltään tällaisten kirjojen kiehtovissa kuvaelmissa: ne ovat kuin tunnelmallisia tarinoita, jotka antavat viipyillä lempeänsuloisissa maailmoissaan.

Vanhan talon uusi elämä onkin ennen kaikkea tarina. Se kertoo vanhan talon kunnostamisesta, mutta myös hetkistä, joita talo on sulkenut syliinsä ennen ja nyt. Teoksesta tekeekin erityisen antoisan se, että Gäddnäs todella antaa omastaan, ja myös muuta kuin vain kauniita kuvia: kokonaisen tarinan, omia muistojaan ja nykyisyyttään, ja myös sitä ettei kaikki ole aina täydellistä. Sanoisinpa, että tässä on suloinen sisustuskirja parhaimmillaan – kirja joka osoittaa, ettei kodin laittaminen ole vain remontin ja tavaroiden pyörittelyä, vaan myös aivan oikeita tarinoita ja muistoja, elämän ihanuutta mutta myös realiteettien tuomaa rosoa. Vanhan talon asuttaminen on ihanaa, mutta myös rahapulaa ja vääriäkin valintoja. Ja niin, toisinaan talo näkee uuden myötä myös jotakin, joka loppuu.

 

Teoksen maailma on myös ihanan tervehenkinen. Gäddnäs kirjoittaa mm. näin: ”Minusta vaalein värein maalatut puulelut ovat tavattoman kauniita, mutta lapseni ovat aina pitäneet kammottavista muovidinosauruksista ja barbienukeista enemmän kuin minun tarjoamistani ’kauniista’ leluista.” Minustakin lasten pitää saada sopivassa määrin valita mieleistään, vaikka kauneuskäsitykset eivät silloin valitettavasti aina aivan kohtaa... Ovathan he sentään kokonaisia pieniä ihmisiä, ikiomia ihania persoonallisuuksiaan, eivätkä vanhempiensa mieltymysten jatkeita. Mutta niin, sen verran siloittelua kirjan kuvituksessa kyllä on, että niitä muovidinosauruksia ei juuri näy. Tämä annettakoon kuitenkin hyvillä mielin anteeksi.

Gäddnäsin ajatukset ovat mukavan pohdiskelevia – on ihanaa lukea kaunista kirjaa, joka yltää pintaa syvemmälle. Mukana on myös mukava ripaus asiantuntijatietoa vanhan talon kunnostamisesta sekä pieniä, antoisia piipahduksia historiaan.

Gäddnäs on ammatiltaan toimittaja ja kirjailija, ja se myös mukavasti näkyy: hänen kielensä on soljuvaa ja paikoin hyvin kaunista, sellaista mitä kauniiden kuvien rinnalla on teekupposen äärellä ihanaa lukea. Tämä onkin mitä parhain teehetkikirja – juuri sellainen suloinen selailtava, jossa silmä lepää ja ajatus seestyy. Suosittelen kaikille vanhojen talojen uskollisille ystäville!

********************

Katarina Gäddnäs: Vanhan talon uusi elämä. Valokuvat Andreas Dienert, ulkoasu Eva-Jo Hancock. Suomentanut Leena Nilsson. 192 s. Schildts 2010.