perjantai 28. elokuuta 2015

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (1954)




Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla 
ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla, ja millaisia he ovat.

Aah, ihanaa taiteenfilosofiaa.


**********


Juhannus tuli ja meni ja niin kesäkin. Minä syksyihminen hengittelen alkavan syksyn ihania tuulia, muistelen lämmöllä sopivan viileäksi jäänyttä kesää ja lääkitsen nuhapahalaista lempeällä muumikirjalla, joka kantaa kesäistä nimeä mutta sopii silti oikein hyvin myös tähän oikeaa syksyä enteilevään hetkeen. Vielä villasukat, teetä ja pehmeä pesä, niin jopas on oloni nuhaisenakin melkein mukava.



- kiitos kirjastolle -


Vaarallisen juhannuksen lukeminen nostaa esiin muistoja, tietenkin: olen lukenut tämän ennenkin, kaiketi melko montakin kertaa. Se nostaa esiin myös tunteen siitä, että kyllä, myös tämä on muumisuosikkejani, tämäkin! Päätän, että tästä eteenpäin kaikki muumikirjat ovat minusta yhtä parhaita enkä yritäkään enää valita. Muumilaakson marraskuu ja Taikatalvi, ne ovat erityisiä, kyllä, mutta niin on tämäkin, kirja jossa on teatteri ja kaikki se muu! Kyllä Tove sitten osasi. Ne kuvatkin, oi kyllä! Enkä muistanutkaan, että myös yhden lempimukini kuva on täältä, teatterilavalta.

Tulta syöksevät vuoret ovat sitten harmillisia, sanoo Muumimamma. Ovathan ne, toisinaan ne aiheuttavat sellaisia merkillisiä tulviakin. Mutta kun keittiö sitten täyttyy vedellä ja muuttuu hämyisäksi akvaarioksi, Muumimamma nauraa, koska se on niin hullunkurista. Ja kun vesi yhä vain nousee, hän kiipeää tyynesti talon katolle sylissään käsilaukku, ompelukori, kahvipannu ja perhealbumi ja tuumaa, että odottelee siinä uutta kotia. No juu, kyllä hän sentään tahtoo mukaan myös niitä salongin hienoja huonekaluja: niistä tulee uudessakin kodissa kotoisampi olo. Ja sieltähän se sitten pian jo tuleekin, uusi koti, ja sinne sitä mennään, Muumimamma ja -pappa ja -peikko ja Niiskuneiti ja tietysti Pikku Myy ja Mymmeli ja vielä Miska ja Homssu. Kaikenlaista tapahtuu, mutta mitäpä siitä niin hermostumaan.
 


- Nyt minun talostani on jäljellä ainoastaan lipputanko, sanoi Muumipappa synkästi.
Muumipeikon äiti taputti häntä käpälälle.
- Se oli hieno talo, hän sanoi. - Paljon parempi kuin tämä. Mutta jonkin ajan kuluttua näet, että kaikki tuntuu aivan samanlaiselta kuin ennenkin.
(Rakas lukija, Muumimamma erehtyi täydellisesti. Mikään ei muuttunut entisenlaiseksi, sillä tämä talo ei suinkaan ollut tavallinen koti eikä siinä asunut perhe totisesti ollut mikään tavallinen perhe. Enempää en sano.)


Ei, tavallinen koti se ei ole. Yksi seinä puuttuu ja talossa on kummallisia ovia joiden taustapuolelle on maalattu kaakeliuuni ja portaita jotka loppuvat ilmaan. Kukat ovat paperia, viulut kielettömiä ja kirjoja ei saa auki. Homssun rehellistä sydäntä sellainen kovasti loukkaa, mutta Mymmelistä on hauskaa, ettei mikään oikeastaan merkitse mitään. Entä millainen mahtaa olla Rekvisiitta-setä? Ja se, joka nurkissa nauraa? Entä mitä tekeekään tahollaan puistoon suuntaava Nuuskamuikkunen, ei kai vain sellaista tarpeellista ilkivaltaa? Vai mitä sanot sellaisista kylteistä kuin ”Nauraminen ja viheltäminen kielletty”, ”Laulaminen kielletty”, ”Nurmella istuminen kielletty” ja ”Kukkien poimiminen kielletty”? Olisiko ne pitänyt jättää paikalleen?


Entä miten ensi-iltaan valmistaudutaan? Ja mitä lavalla lopulta esitetään? 
Niin, viivähdys vaarallisessa juhannuksessa saattaa kertoa kaikenlaista.
Senkin, että myös tulvat loppuvat aikanaan ja että siihen asti
voi aivan hyvin seilailla vaikka kelluvassa teatterissa.


Tove osasi, todella osasi. Muumikertomukset jaksavat ihastuttaa aina vain: muistelen pientä Katjaa joka joskus vietti vaarallista juhannusta ja sitten ehkä vähän isompaa ja nyt ajattelen tätä Katjaa joka olen nyt. Kaikki me olemme saaneet tältäkin kirjalta niin paljon. En voi kuin ihailla näiden kertomusten kerroksia.

Kirjan luettuani ajattelen, että oikeastaan ihmisen pitäisi aina aika ajoin lukea joku muumikirja. Ihan siksi, että muistaisi katsella itseään, toisia ja elämää riittävän lempeästi, sillä lailla silitellen. Olemmehan me kaikki vähän tämmöisiä, vähemmän valmiita, mutta ehkä niin ihmisiä juuri siksi. Ja on se hyvä, että meillä on taide! Kaikille, ihan kaikille, on maailmassa varmasti myös se oma, oikea, sopivankokoinen paikka ♥


**********


Ruotsinkielinen alkuteos Farlig Midsommar 1954, 
ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1957.



**********

Vaarallista juhannusta on taidettu lukea blogeissa paljon.
Nyt taakse jäävänä kesänä sen ovat lukeneet ainakin Sara ja Elina.



8 kommenttia:

  1. Palautit kirjan kauniisti mieleen, Katja! Teatterielämä teki tästä kirjasta minulle kovin tärkeän. On mainiota, miten muumiperheen tietämättömyys teatterista käytetään hyväksi ja näyttämöstä saadaan paljon hupia. Loppu on hauska, koska näytelmästä tulee niin posketon. Ihana kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Elina! Teatterielämä ja -filosofia on tosiaan tämän teoksen ihaninta antia ja juuri se tekee tästä minullekin niin puhuttelevan ja tärkeän. Toven sanoissa on sellaista viisasta taikaa <3

      Poista
  2. Tämäkin on ihana kirja. Ja vaikka siinä ollaan juhannusta juhlimassa, mutta tiedätkö, että minulle tämä on elokuinen kirja (tai ethän voinut tietää, tietenkään :)). Aloin näet lukea muumiromaaneja syyskesällä, kun olin 10-11-vuotias. Ensin luin Muumipeikon ja pyrstötähden, sitten oli Vaarallisen juhannuksen vuoro. Vieläkään en ole Vaarallista juhannusta juhannuksena, vaan palaan siihen aina toisinaan näihin aikoihin. Kirjoilla on oma vuosirytminsä, huomaan.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi kaimani! Kirjoilla varmasti on myös oma vuosirytminsä, joka tulee juuri niistä kerroksista joita niihin itse on kerännyt... Ja tiedätkö - ;) - minustakin tämä sopi oikein hyvin juuri tähän hetkeen, jossa juhannus on jo kaukana takana ja syksy jo kurkkii. En usko, että olen koskaan lukenut tätä juhannuksena :) Minullakin Muumipeikko ja pyrstötähti taisi muuten olla ensimmäinen muumikirjani, mutta ihan varmaksi en muista. Muumilaakson marraskuun ensilukemisen muistan sen sijaan hyvin, koska se oli vesirokkolääkkeeni.

      <3

      Poista
  3. Voi sentään, miten ihastuttavalta tämä kuullostaa. Alun sitaatti on aivan loistava. Niinpä. Kyllä. Jos vain uskaltaisimme. Luvatkaamme, edes yrittää uskaltaa enemmän.

    Muumimamman tyyni rauhallisuus on rauhoittavaa. Mitäs sitä hötkyilemään. Ihanasti mietiskelet myös nuorempaa itseäsi ja omia vaarallisia juhannuksiasi. Itselläkin tulee yksi juhannus erityisesti mieleen. Onneksi nuori ei tarvitse olla kuin kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Omppu! Ja eikö kuulostakin, tuo sitaatti on todella oivaltava samoin kuin koko teos. Ihana muumiviisaus <3 Ja kyllä, luvatkaamme, uskaltakaamme, eläkäämme. (Ainakin Muumimammalta minulla taitaa kyllä olla vielä paljon oppimista - ollapa yhtä tyyni :))

      Ja juu, voi juhannuksia ja ikäkerroksia. Hupsuttelua ja hulluutta. Olisihan se aika hurjaa, jos jonakin päivänä huomaisi olevansa taas sellainen raakile. Eipä silti, ei tässä taida vieläkään ihan valmis olla :)

      Poista
  4. Tove Janssonin muumifilosofiassa taikaa! Näissä kirjoissa on jotakin sellaista, joka ei koskaan, sataankaan kertaan luettuna vanhene eikä väljähdy.

    Niin ihanasti taas kirjoitit, että minulle tuli ikävä Muumeja! Pakko ottaa joku muumikirja lukuun piakkoin :) Kiitos, Katja Katjuskainen tästä <3

    Toivottelen sinulle ihanaa syyskuun alkua ja paranemista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta! Ja eikö vain, juuri taikaa se on, sellaista ihanan viisasta ja lempeää <3 Näitä ei tosiaan voi lukea loppuun vaan oikeastaan aina aika ajoin pitäisikin lukea ainakin yksi. Maailma pysyisi paremmin radallaan, jos ihmiset kuuntelisivat muumeja :) Pianhan onkin taas ihana hetki ainakin sille ihanalle marraskuulle...

      Ihanaa, kaunista syyskuun alkua sinullekin ja kiitos paranemistoivotuksista, taisi tämä muumilääkekin auttaa <3


      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!