”Ajattelen että on oltava jokin tapa, monta, konkreettisia toimia, kaiken kulutuksen nopea vähentäminen. On sen tilalle löytyviä, kaikille tärkeitä asioita: rakkaus, ilo, vapaus, oikeudenmukainen jako, hidastaminen, asioita joiden valo on suurempi kuin äkillisen köyhtymisen ja luopumisen varjo, merkityksiä joiden lähteille meidän on vielä mahdollista löytää?”
*
Vaalean kevätillan hiljaa alkavassa hämärässä luen loppuun Saila Susiluodon Kehrän. Päivä on ollut huhtikuun päiväksi kolea ja takatalvinen, mutta kevät on läsnä juuri valossa, pitkässä vaaleassa illassa.
Olen mietteliäs. Tuntuu, että teoksen tunnelma on kuin ilta ympärilläni: haikea, mutta silti myös viipyilevän valoisa, toiveikas. Ajattelen, että tämä on kaunein ja merkityksellisin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut.
Ja niin tämä on, sillä tämä on kirja, joka antaa toivoa siitä, että me ihmiset vielä näemme ja ymmärrämme muutoksen välttämättömyyden. Näemme, että emme voi jatkaa tätä loputtomaan kuluttamiseen perustuvaa elämäntapaa vaan tarvitsemme toisen, tarvitsemme pysähtymistä ja turhasta luopumista, saadaksemme tilalle uutta iloa ja valoa, ja jättääksemme jälkeemme pelkän hävityksen sijaan myös huomisen.
Niin: tämä teos on matka Italiaan, mutta tämä on myös matka toisenlaisen elämäntavan tarpeellisuuteen. Samalla tämä on matka kirjoittamiseen ja sen kipuihin, matka parisuhteeseen ja rakkauteen, ja matka luopumiseen, monella tavalla. Tämä on kirjoittajansa matka ja monta matkaa, jotka resonoivat myös minussa, antavat tarttumapintaa ja lohtuakin.
Susiluodon teksti on tiheää ja mietiskelevää, täynnä havaintoja ja ajatuksia, ja siksi sitä on hyvä lukea hitaasti, kiirehtimättä – vähän samaan tapaan kuin meidän olisi hyvä osata ja saada myös elää.
*
Ja vielä tämä, tärkeä. Susiluoto kirjoittaa:
”Minulla on ammatti josta olen tottunut ajattelemaan että sen toteuttaminen ei ainakaan ole kovin väärin, ei kovin tuhoisaa. Mutta se ei ole totta, meidän länsimaiset viiltomme maailmannahassa ovat joko suuria tai pienempiä mutta eivät olemattomia juuri koskaan. Puut, paperi, puut, tämä paperi, en tiedä millä perustelen tämän.”
Ymmärrän niin, tämänkin, mutta sanon silti: perustelkaamme sillä, että on asioita, jotka on tärkeää sanoa, ja teoksia, jotka on tärkeää kirjoittaa.
*
Saila Susiluoto: Kehrä. Otava, 2021.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!