”Eikö siinä ollut itse pienen elämän salainen päämahti, sen tahto, sen tarkoitus, että kasvoit, kypsyit ja hedelmän kannoit. Sen ympärille punoutui muu, se tuhatvivahduksinen näkyvä elämä, joka niin raskaalta ja tarkoituksettomalta tuntui.”
(Maria Jotuni: Arkielämää, 1909.)
*
Maria Jotunin teokset ovat usein viiltävän realististia ja kuvaavat vuosisadanvaihteen naisen kapeita elämänmahdollisuuksia. Elämän ahtauden ja kipujen keskellä pilkahtaa kuitenkin toisinaan myös elämän konstailematon, kosketeltava kauneus.
Kauneimpia hetkiä hänen teoksissaan on Annastiina-piian ja Jussi-rengin lapsen syntymä romaanissa Arkielämää. Lapsi syntyy kesäisenä päivänä kesken Koppelmäen talon arkisen aherruksen, mutta samalla lapsen syntymä on myös pieni juhla – juhla, jonka kunniaksi nuori äiti vaihtaa sänkyyn puhtaan lakanan ja ylleen puhtaan yöröijyn ja antaa talon Loviisa-tyttärelle kahvitarpeet keitettäviksi. Vanha isäntä puolestaan antaa tuoreelle äidille vaivihkaa kymmenmarkkasen ja murahtaa niille, jotka mutisevat että ”on tuo vähä ikävä, kun tuo noin ennen vihkimistä sattuu”. Lapsen syntymä on elämän jatkuvuuden ihme, ja olennaista on juuri se, ei papin aamen tai mikään muukaan ulkoinen.
Äitiys ei Jotunin teoksissa (ei tässäkään) ole pelkkää idylliä, ja ihmisen elämä näyttäytyy niissä myös rämpimisenä sukupolvesta toiseen, mutta juuri tämä elämän jatkuvuus luonnon suurena tahtona kietoo myös kaiken sen kipeän rämpimisen suuremman tarkoituksellisuuden tuntuun.
Ylläolevan sitaatin sanat Jotuni on kirjoittanut romaaninsa kehyshenkilön, kuljeskelevan ”pappi” Nymanin ajatuksiksi tämän katsellessa nuorta Annastiinaa lapsensa vierellä. Minua tämä romaani ja tämä syntymän hetki koskettaa kerta toisensa jälkeen. Romaanissa on paljon muutakin puhuttelevaa ja koskettavaa, mutta juuri tässä syntymän hetkessä on sitä elämän kauneutta ja elämän jatkuvuuden ihmettä ja suuruutta, jonka äärellä kokee hiljaista rauhaa, toivoakin.
*
Toivottelen tämän myötä elämänkaunista äitienpäiväviikonloppua kaikille äideille ja/tai muuten äidilliselle ja myös kaikille lapsille, jotka ovat äideistään äitejä tehneet ♥
(Kuvassa myös Elin Danielson-Gambogin ihana maalaus Äiti ja lapsi, 1890.)
Jotunissa on jotain hvyin herkkää ajatonta ja aikaa kestävää, jonka kauniisti avaava postauksesi esiinnostaa; postaus, joka laittoi nieleskelemään, - tämä tuhatvivahduksinen ja elämänkaunis elomme...
VastaaPoistaOnnellista äitienpäiväviikonloppua elämän ihmeistä nauttien!
Takkutukka, eikö vain, Jotunin teoksissa on ajattomuutta ja juuri sitä elämän tuhatvivahduksisuutta, joka puhuttelee ja koskettaa lukijaa myös tänään.
PoistaKiitos sinulle ja onnensäikeitä päiviisi ♥