Pauliina Vanhatalon Tuntemani maailma (2021) päättää hänen omaelämäkerrallisen trilogiansa, joka alkoi teoksesta Keskivaikea vuosi (2016) ja jatkui teoksella Toinen elämä (2018). Keskivaikea vuosi kertoo omakohtaisesta masennuksesta, Toinen elämä keski-ikäisen naisen elämänkysymyksistä.
Tämän uusimman teoksensa keskiöön Vanhatalo on kirjoittanut tunteet – sen, miten herkästi tunteva, empaattinen ihminen jatkuvasti kantaa mukanaan tunteidensa painoa. Samalla teoksessa kohdataan epävarman ja ravistelevan aikamme vaikeat kysymykset, ilmastonmuutos ja pandemia. Teoksen nimi onkin kaksoismerkityksessään mitä mainioin.
Väsyminen omien tunteiden kuormaan saa Vanhatalon kiinnostumaan myös psykopaateista – siitä, millaista on elää ilman jatkuvia tunnemylläköitä. Minulle tämä psykopaattien osuus jää teoksessa etäiseksi, vaikka toki hahmotan heidät (liikaa) tuntevan ihmisen kiinnostavanakin vastakuvana. Enemmän saan irti Vanhatalon muista ajatuksista – ja niin, tunteista – ja kaikkein eniten saan, juuri tässä ajassa, kiinni sellaisista lauseista kuin nämä:
”Koetan selviytyä.
Suojelen omaa ja läheisteni hyvinvointia, tavoittelen myös onnea ja mielihyvää.
Olen ihminen.”
Sillä niin, juuri tältä näinä aikoina tuntuu (!): Koetan selviytyä pandemiasta ja peloistani sen keskellä ja koetan selviytyä ekologisen omatuntoni välillä musertavista äänistä. Koetan ajatella, että saan – ja minun pitääkin – suojella omaa ja läheisteni hyvinvointia ja tavoitella myös onnea ja mielihyvää, olla ihminen.
Olemme todellakin koko planeetan kokoisten kysymysten ja samalla oman pienuutemme keskellä. Silti tai juuri siksi meidän kannattaa tehdä niin kuin Vanhatalokin arvelee, meidän kannattaa tosiaankin toistaa:
”Toivoa on.
Toivoa voi luoda.
Toivoa ei tarvitse koskaan täysin menettää.”
Pidetään siis toivosta kiinni, kaikki ♥
Ja lopuksi sanon vielä tämän:
Vanhatalo on tällä omaelämäkerrallisella trilogiallaan osaltaan näyttänyt, että samalla kun omaelämäkerrallinen teos ehkä keskittyykin henkilökohtaisten elämänkriisien pyörittelemiseen, se voi olla – ja on – aina myös henkilökohtaisen ulkopuolelle laajenevaa ihmisenä olemisen sanoittamista ja avaamista ja Kirjallisuutta isolla koolla. Kukka sille (ja tähän sellainen kaunis kukan kuva).
*
Pauliina Vanhatalo: Tuntemani maailma. S&S, 2021.
Kaunis ja ajatusrikas postaus ihmisenä olemisesta, tarpeesta selviytyä ja toivosta, jotka kantavat kaikkina aikoina, mutta ovat etenkin kuluneen reilun vuoden olleet erittäin tarpeen:)
VastaaPoistaKukka myös lopputulemallesi,se rinnassa kevättä kohden, me jaksamme ja selviydymme!
Kiitos Takkutukka, toivon ja kukkien kauneutta sinulle ♥ Kyllä näistäkin ajoista vielä selvitään ♥
Poista