”Vanhoja muistoja pitäisi lajitella, mutta miksi. Minähän voin asettaa ne mihin järjestykseen tahansa, jälkikäteisselitystä kaikki, vain jotta näkisi punaisen langan jonkin yhteyden logiikan joskin logiikka luultavasti menee yli horisonttini. Saatan nähdä erilaisia yhteyksiä sen mukaan miten lajittelen.”
”Nyt ajattelen vain mitä tekisin loppuelämälläni.”
***
Anna Järvisen Uni viime yönä: on teos, josta sekä saan kiinni että en,
se on teos, jota alan lukea kiinnostuneena ja jota lukiessani kummastun, jotenkin lähestyn ja loittonen samaan aikaan,
se on teos, jota luen alusta vähän matkaa ja jonka aloitan alusta uudestaan, se on teos jonka luen loppuun ja jätän sitten pöydälle lepäämään, ja se on teos johon taas palaan, jota selailen, silmäilen, luen uudelleen,
ja lukiessani, selaillessani, silmäillessäni ajattelen, yhä uudelleen, että teos on valtavan kaunis, kuulas, runollinen, haikea, ja silti jotenkin etäinen, minulta pakeneva,
se on teos, joka on unia ja muistoja ja nykyhetkeä, katkelmia ja hämäriä rajoja, teos joka on oman tarinan etsimistä ja rakentumista, aikaa ja lapsuutta ja ikääntymistä, sivullisuutta ja ulkopuolisuutta, ja siten monia kysymyksiä jotka tulevat lähelle, mutta silti, niin, silti se on etäinen, enkä ehkä tiedä mistä tämä etäisyys johtuu (enkä sitäkään, onko se oikeastaan ongelma),
niin: se on teos, josta ehkä haluaisin saada enemmän kiinni ja johon haluaisin enemmän mennä, mutta johon en ehkä enempää pääse – jonka tarttumapinta on jotenkin utuista mutta joka kuitenkin on, jää leijailemaan mieleeni, etsimään ja kysymään
***
Anna Järvinen: Uni viime yönä:. Suomennos Raija Rintamäki. Teos & Förlaget, 2021.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!