torstai 7. toukokuuta 2015

Etäisyyttä, kirjeitä ja mahdollisia oivalluksia


Käsikirjoitukseni, joka syksyllä hennot siivet väristen lennähti avaraan maailmaan, on saanut levätä näihin keväisiin päiviin asti, melkein. Olen kirjoittanut toisia tarinoita, en ehkä paljon mutta vähän, aihelmia jotka eivät ole osanneet päättää mikä niistä tahtoo olla ensin. Ne tai minä, niin. Olen kai ollut jonkinlaisessa välitilassa, etsiskellyt, tunnustellut. Tahtonut kirjoittaa niitä kaikkia mutta en sittenkään, toivonut kykeneväni valitsemaan ja syventymään. Ehkä olenkin kaivannut paluuta, jatkamista, uutta yritystä saada valmiiksi juuri se tietty tarina.

Tietenkin olen ajatellut myös tätä käsikirjoitustani hetkittäin, miettinyt mitä sille tahtoisin tehdä, toisinaan hieman vilkaissutkin. Miettinyt unohtaisinko sen, jatkaisinko eteenpäin vain toisten tarinoiden kanssa. Tuleeko siitä mitään? Voiko tulla? Nyt olen kuitenkin aloittanut sen alusta, tavallaan. Muuttanut ehkä jotakin, kokeillut ja tunnustellut.


Kirjoittajan hetki:
tulosteita, merkintöjä ja teetä...


Niin: käsikirjoitukseni matkasi syksyllä viiteen kustantamoon, joista tähän mennessä on vastannut kolme. Ensimmäinen kustantamo vastasi jo muutaman päivän päästä – hylkäyskirje oli päivätty suunnilleen käsikirjoituksen lähetyspäivää seuraavaksi päiväksi (kyllä: ajattelin, että käsikirjoituksen täytyy olla todella, todella huono ja että olin suotta tuhlannut kauniita metsiämme liian monen kopionipun verran – kolmen, koska kaksi lähetystä lähti sähköpostitse). Seuraava hylkäys saapui noin kuukauden ja sitä seuraava noin puolen vuoden kuluttua. Kaksi vastausta puuttuu yhä, mutta en odota ihmeitä. Luultavasti käsikirjoitukseni on hautautunut unohduksiin. Ehkä onkin hyvä niin.

Sillä ei, se ei ole valmis. Se on sekä liian tyhjä että liian täysi ja ennen kaikkea keskeneräinen. Mutta silti: siinä on tiettyjä elementtejä, joista pidän ja joiden parissa tahdon vielä jatkaa. Ja kyllä: etäisyys muuttaa katsetta, näyttää kirjoituksen haparoivuuden ja heikkoudet, mutta toisaalta se mihin siinä eniten uskoo pitää pintansa. Tuntuu, että haluan vielä etsiä tapaa sanoa sanottavani. Rakkautta, ehkä.

On ehkä paljonkin mitä siivota pois, korvata jollakin muulla. Juuri nyt ajattelen, että tärkeintä on kirkastaa itselleni tarinan sydämet, ne ytimet joiden vuoksi tahdon sen kertoa. Sitten keskittyä etsimään oikeita sanoja, rakenteita, ratkaisuja. Ehkä jotakin onkin jo löytymässä, ainakin kirjoittajanmieleni iloitsee mahdollisista oivalluksista, leikin jatkamisesta.

Ja kyllä: hylkäyskirjeiden saamiseen on liittynyt monenlaisia tunnetiloja. Epäkelpoisuutta ja häpeää (kirjaksi, tämäkö, suuruudenhulluutta), turhautumista ja halua vetäytyä (en osaa, en ikinä, mitä oikein kuvittelin), sisuuntumista, halua kirjoittaa paremmin ja osata ja onnistua (kyllä minä vielä) ja sitten – niin, myös välinpitämättömyyttä, jonkinlaista ohittamista (tunne siitä että ei, ei tässä ole koko totuus, mistään). Kaikkein eniten olen silti onnellinen siitä että uskalsin. 

Niin, silittelen itseäni hyvillä ajatuksilla ja kiitän tarttumisesta ja rohkeudesta, siitä että lopultakin olen tiellä jolle olen aina tahtonut astua: kirjoittamassa. Iloitsen matkasta. Välillä tarinat tarvitsevat myös taukoa, unohtumistakin, mutta sen jälkeen on ehkä taas niiden aika. Niin kuin nyt, juuri tämän tarinan.

Elämässä on hälyä, enimmäkseen hyvää. Ja hälyn keskeltä löytyy myös hiljaisia hetkiä, joina palata tarinaan. Maailmaan, jossa on valoa. Kohtaamisia. Kosketuksia. Kenties aavistus leijuvaa pölyä. En tiedä, tuleeko siitä edelleenkään valmista, mutta minun on koetettava vielä. Sana sanalta, lause lauseelta, katkelma katkelmalta. Aikaa se vie, maailman rakentaminen, mutta eihän minulla ole kiire. Ja ehkä sanojen rytmi hiljakseen kehittyy, niiden paino ja tuntu. Sekin, mitä ne sanovat. 


15 kommenttia:

  1. Katja, olen odottanut kovasti tietoa, että käsikirjoituksesi on hyväksytty. Minä uskon sinuun ja kirjoitukseesi. Kyllä se vielä läpi menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, sinä olet näiden kirjoittamispuuhieni suhteen aina niin hyväntahtoinen. Kiitos siitä <3 En tiedä, kuinka sanojeni käy, mutta leikin niiden kanssa joka tapauksessa :) Ja ajattelen vanhaa sanontaa matkasta ja määränpäärästä ja sitä, että se saattaa olla hyvinkin totta.

      Poista
  2. Kuten Omppu, minäkin uskon kässäriisi ja sinuun kirjoittajana. Sitä paitsi pitää muistaa, että hylsy ei todellakaan tarkoita sitä, että kässärissä itsessään olisi jotain vikaa. "Ei mahdu kustannusohjelmaan" on ehkä klisee, mutta se on myös täyttä totta. Todella hyviäkin kässäreitä jää kustantamatta – sillä erää, kyseessä olevalta kustantamolta, mutta haluan uskoa että helmet lopulta pääsevät esiin.

    Ymmärrän, että kaikista faktoista huolimatta hylsyt masentavat. Olen itse tänä keväänä kirjoittanut ja palauttanut gradun ja lähettänyt lukuisia työhakemuksia. Myöhemmin on ehkä edessä myös haku tiukan seulan läpi lisäpätevyyden antavaan koulutukseen... Jos ja kun saan töitä (pidempää tai lyhyempää pätkää) tulen olemaan tavallaan jatkuvasti arvioinnin alla. Se on raskasta, siis kaikki arvioitavana oleminen. Osaanko/kelpaanko/hyväksytäänkö minut/olenko tarpeeksi hyvä tullakseni valituksi johonkin, onko tekstini tarpeeksi vakuuttava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu tuo, että kiittelee itseäsi siitä, että "lopultakin olet tiellä jolle olet aina tahtonut astua: kirjoittamassa". <3

      Poista
    2. Maria, kiitos <3 Ja ei, ei hylsy sinänsä tarkoita juuri mitään. Minäkin uskon (ja tiedän!), että myös erinomaisia käsikirjoituksia jää kustannusohjelmien ulkopuolelle - enkä nyt tarkoita omaa ”helmeäni” vaan ihan muita :) Kirjojen kustantaminen on tarkkaan harkittua liiketoimintaa, vaikka siinä se rakkaus kirjallisuuteen aina rinnalla kulkeneekin. En tiedä, löytävätkö kaikki helmetkään lopulta kustantajaa, mutta onneksi lukijoita voi löytää myös toisin.

      Minua ei oikeastaan juuri nyt masenna. Hetkinä, joina hylsyt saapuivat, oli tietysti kaikenlaisia mielialoja. Kovin suunnattomiksi syöverit eivät silti kasvaneet, kipuilu meni ohi ihmeen pian. Ehkä matkani on vielä niin alussa, että jaksan hyvin kömpiä pystyyn ja jopa hyppelehtiä...

      Mutta oi, onpa sinulla ollut melkoinen kevät! Onnea valmistuneesta gradusta ja voimia työnhakuun! Työhakemusten kirjoittaminen käy kyllä työstä (kokemusta on!). Jatkuva arvioitavana oleminen on tosiaan raskasta ja toisinaan tuntuu, että nykymaailma on monella tavalla aika kova. Täytyy vaan rakastaa itseään sellaisena kuin on ja koettaa muistaa, että sittenkin riittää - silloinkin, kun ei tule valituksi tai edes huomatuksi. Uskon kyllä, että sinua onnistaa!

      Onnea myös sinne tiukkaan seulaan, jos ja kun sen aika aikanaan tulee - mitä siellä sitten odotteleekin :) Mielenkiintoista!

      Poista
  3. Muista, että L. M. Montgomerykin odotti Anne of Green Gablesin kautta monta vuotta ja lähetti sen ainakin viidelle kustantamolle, ja J. K. Rowling kolmelletoista. Älä luovuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta Montgomery-muistutuksesta Pearl Clover! Ja Rowlingista myös! Juu, en luovuta, olen vasta alkumetreillä :)

      Poista
  4. Kaimani, ensin: onnea käsikirjoituksesta! On ihan huikeaa, että olet kirjoittanut sen ja saanut sen niin valmiiksi, että olet lähettänyt sen kustantamoihin. Se on jo iso juttu. Toivon tietenkin, että käsikirjoituksesi julkaistaisiin. Ja jos olet lähettänyt tekstisi viidelle, kannattaa vielä jatkaa yrittämistä.

    <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimani <3 Ja niin, onhan se hienoa jo itsessään, sopii vähän itseään kiitellä :) Varmaan jatkankin yrittämistä, en tuhlannut kaikkia kustantamoita samalla kertaa... Ensin on silti mietiskelyn ja työstämisen aika.

      Poista
  5. Ja ainahan sitä voi kustantaa itse Bod:n kautta tai jonkin vastaavan kautta. Itse lähettelin ainakin viiteentoista kustantamoon sähköisesti ja siinä sivussa kirjoitin jo jatkokirjan. Kumpaakin tarttis parannella, jotta voisin lähettää ne uusintakierrokselle.
    Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sinä olet aina niin tarmokas :) Monenlaisia mahdollisuuksia tosiaan on, jos kustantajaa ei löydy ja silti tahtoo kirjoituksensa julkaista. Tsemppiä sinullekin ja antoisia paranteluhetkiä! Kiitos kommentistasi!

      Poista
  6. Kirjoittajan tie on kuulema kaikella muulla kuin ruusuilla silattu. On ihanaa kuulla, että otat kolme saapunutta hylkäystä noin rakentavasti vastaan ja jatkat työskentelyä! Miitä muuta sydämeltään ja sielultaan täysi kirjoittaja voisikaan tehdä <3

    Lämmin halaus sinulle! Työsi jatkukoon, sillä eräänä päivänä (tästä olen varma!) huomaat, että se kaikki - loputtomalta tuntuva ahertaminen, pettymykset, tien hakeminen yhä uudelleen ja uudelleen - kannattivat sittenkin: pitelet esikoisromaaniasi käsissäsi! <3

    Yhdyn kaimasi sanoihin: jo käsikirjoituksen loppuunsaattaminen ja lähettäminen kustantajille on juhlan arvoinen asia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Kaisa Reetta, tiellä taitavat olla ruusuista pelkät piikit! Ei vaan, en minä suuremmin kärsi, ainakaan juuri nyt. Minulla on aika mukavaa. Hetkittäin saattaa jopa tuntua ihana tuulahdus ihan oikeaa ruusuntuoksua :)

      Työ jatkuu, ajattelen sitä matkana. Määränpäästä en tiedä eikä se haittaa. Minusta tuntuu yhä vahvemmin siltä, että tärkeintä on itse leikki, nämä tutkiskelevat askeleet.

      Kiitos sanoistasi ja halauksesta <3


      Poista
  7. Katja, sinulla on asenne kohdillaan <3 Jos olisit vaikka 30 kirjaa julkaissut ja hyvin itsetietoinen omasta paremmuudesta, jopa niin, että kun kustannustoimittaja ehdottaa muutamaa muutosta, kieltäydyt heti ja katkaiset välisi ko. kustantamoon, joka on monta kirjaasi hyväksynyt, olisit heikoilla, nyt olet vahvoilla. Kohta se kaikki sinulle kirkastuu ja tajuat, mitä pitää sorvata tai tiivistää tms.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, Leena, jotenkin hupaisa tuo visio ylimielisestä itsetietoisuudesta - tuntuu niin etäiseltä että naurattaa :D Kyllähän se niin on, että kirjojen työstäminen taitaa useimmiten olla juuri yhteistyötä: kirjoittaja sen kirjansa tietenkin kirjoittaa, mutta kuuntelee myös ammattitaitoisen kustannustoimittajan näkemyksiä. Siis oikeasti, sehän on lahja, kustannustoimittajan osaaminen - näin sanon, vaikka en asiaan ole läheltä perehtynytkään ja vaikka varmaan on sellaisiakin hetkiä, joina kirjoittajan on vaikea hyväksyä niitä ehdotettuja muutoksia. Noh, katsotaan pääsenkö joskus sinne asti että saan tehdä myös asiantuntemuksella esitettyjä muokkauksia... Hienoahan se olisi, tottakai, mutta käsi sydämellä silti sanon, että tärkeintä on itse matka: tarinat ovat itselle tavalla tai toisella tärkeitä, vaikka niistä ei pöytälaatikon paperinippuja kummempaa koskaan tulisikaan. Kiitos kommentistasi <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!