Äidin ajatuksia

”Voisin rakastaa lapsiani kiihkeästi ja intohimoisesti, kuten rakastan kaikkea kiihkeästi, mihin kerran kiinnyn. Voisin itkeä ja kärsiä heidän tähtensä, ja iloita heidän kanssaan, niinkuin se ilo olisi omani. Mutta minä en ole niitä naisia, jotka voivat ikäänkuin täydelleen sulautua lapsiin ja unohtaa oman persoonallisuutensa. En voisi antaa itseäni kokonaan lapsille. Minulla kolkuttaisi silloin aina sydämessä kysymys: mihin olet jättänyt sen kipinän, jonka Jumala itse sytytti poveesi ja josta piti kasvaa suuri tuli?”

Kyllä: siteeraan jälleen Aino Kallasta, suuresti ihailemaani intohimoista naista. Nämä sanat hän kirjoitti päiväkirjaansa toukokuussa 1901, hieman ennen kuin hänestä tuli äiti ensimmäisen kerran. Äitiys oli siis vasta edessä, mutta Kallas aavisti jo ne ristiriidat ja kipuilut, jotka siihen hänen kohdallaan liittyisivät – sen, että hän rakastaisi lapsiaan kiihkeästi mutta olisi kuitenkin kykenemätön sammuttamaan niitä toisia kipinöitä, jotka hänessä niin polttivat.

 

 Sanovat, että vaaleanpunainen neilikka on 

sekä äidin että naisen rakkauden symboli...

Nainen on liekkejä, kyllä. Lempeästi lepattavia ja intohimoisesti roihuavia. Ehkä toisinaan myös jotenkin salavihkaa kyteviä, hieman arvaamattomia. Ja kyllä, naisen on saatava olla se tuli, joksi hänet on tarkoitettu. Uskon, että myös lapsen on hyvä nähdä että äidillä on omat kipinänsä, ne jotka tekevät hänestä juuri hänet. Että kaikkein tärkeintä on tasapaino, se että on läsnä ja saatavilla mutta silti myös erillinen, liekehtivä persoonallisuus.

Niin, tänään on äitienpäivä. Juuri oikea päivä muistaa, että rakkaus lapsiin ja kaipuu kohti omia intohimoja on sittenkin mahdollinen yhtälö. Joskus kipeäkin, kyllä, mutta myös mahdollinen. Ehkäpä me äidit voimme sen kunniaksi tänäänkin paitsi rakastaa lapsiamme myös lukea kirjaa... tai kirjoittaa... tai... niin, mitä se sitten onkin, se kipinä.

Minusta tuntuu, että ilman äitiyttä en olisi minä. Äitinä oleminen on yksi keskeisimpiä minuuteni ulottuvuuksia, ehkäpä keskeisin. Lapseni ovat minulle elämäni lahjoista suurimmat, ja olen myös halunnut valita sen, että meillä on ollut aikaa ja hiljaisuutta. Kun lapseni olivat pienempiä, en halunnutkaan olla juuri muuta kuin äiti, annoin muiden liekkieni lepattaa hiljaa, odotella vuoroaan. Mutta niin, nyt lapseni ovat jo isompia (eivät onneksi vielä isoja!) ja myös ne hiljaiset liekit ovat ehkä alkaneet kasvaa... Sitä, millaisia roihuja niistä tulee, en ehkä vielä tiedä.

Ei, en olisi minä myöskään ilman kirjoja joita luen ja sanoja joita kirjoitan, ilman niitä unelmia joita minussa on, ilman sitä naiseuden kokonaisuutta joka olen. En olisi se äiti joka olen – se, joka on ehkä toisinaan hieman hajamielinen ja omissa maailmoissaan viipyvä ja joka on jo kauan aivan liian usein priorisoinut kirjat ja kirjoitukset ohi monien muiden puuhien (voi kyllä!), mutta myös se joka ehkä on, niin toivon, kyennyt jo välittämään lapsilleen joitakin tärkeitä ajatuksia elämästä ja maailmasta ja ennen kaikkea runsaasti rakkautta. Niin, sellainen äiti olen: loputtoman epätäydellinen, mutta ehkä sittenkin riittävä.

Äitiys on matka, kyllä. Ja se jatkuu, tämä rakas, haastava, onnellinen taival, ja askel askeleelta kasvaa myös äiti. Minä ajattelen, että se on rikkauksistani kallein – tämä ihana äitiyden lahja, joka hetki hetkeltä opettaa minulle elämää, lapsiani ja itseäni. Se on kipinä ja liekki, joka ruokkii myös niitä kaikkia muita tulia.

Toivotan kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää! Ja niin, myös kaikille isille ja lapsille, sillä ilman heitä ei äitiyttäkään olisi. Olkoon tämä päivä hyvällä tavalla roihahteleva, äitiyden ja naiseuden suloista paloa täynnä!