Olen kiitollinen...

Kirjasähkökäyrän ihana, lämpöinen Mai ojensi minulle kiitollisuushaasteen. Kiitos Maille tästä hienosta, kauniista ja tärkeästä haasteesta ♥

Kiitollisuus on aihe, jota meistä jokaisen on aika ajoin hyvä pohtia. Kovin helposti me pidämme elämämme tärkeitä peruspilareita itsestäänselvyyksinä ja rutisemme loppujen lopuksi melko pienistä harmeista niin että se kiitollisuus herkästi unohtuu. Myös onnellisuus kulkenee kuitenkin käsi kädessä juuri kiitollisuuden kanssa – sen, että osaa kokea arvokkaaksi kaiken sen hyvän, mitä elämässä on.

On ihanaa huomata, että kiitollisuuden aiheita löytää valtavasti, kun vain avaa niille mielensä. Elämä on tulvillaan kiitollisuuden arvoisia asioita, suuria ja pieniä. Tähän en nyt kaikkia kiitollisuuden aiheitani yritäkään listata, vaan kirjaan niistä vain muutaman erityisen tärkeän.

Olen kiitollinen rakkaudesta. Puolisostani ja lapsistani. Siitä, että minulla on tämä rakas perhe ja että saan olla vaimo ja äiti.

Olen kiitollinen elämästä ja mahdollisuudesta kasvaa ja kypsyä koko elämäni ajan. Toivon, että saan elää vanhaksi, sillä haluaisin aikanaan tulla harmaaksi, pehmeäksi mummuksi, joka ehkä on jo ymmärtänyt jotakin tärkeää tästä matkasta, jota elämäksi kutsumme. Nelikymppisenä on vielä väistämättä raakile, mutta on ihanaa olla tällä matkalla.

Olen kiitollinen siitä, että saan olla osa sukupolvien jatkumoa ja ajan virtaa. Olen kiitollinen vanhemmistani, isovanhemmistani ja heidän vanhemmistaan, koko siitä jatkumosta, jonka osa nyt itse olen, ja edelleen siitä, että lasteni kautta elämä ja aika taas jatkuvat. Kiitollisuus jatkuu myös puolisoni suvun puolelle. On tarvittu valtavan monta elämää, että olemme nyt tässä, me kaksi ja lapsemme.

Olen kiitollinen ihmisistä, joissa on lämpöä. Jokainen ihminen, myös yksin viihtyvä, tarvitsee toisten ihmisten lämpöä, sillä yksin tässä maailmassa tulee nopeasti kylmä. Olen kiitollinen kaikista kohtaamistani ihmisistä, joissa on aitoa lämpöä ja valoa ja kykyä säteillä niitä toisille, antaa toisille omasta lämmöstään ja valostaan. Sellaiset ihmiset ovat kultaa, ja heitä voi olla paitsi ystävissämme ja läheisissämme myös satunnaisissa ohikulkijoissa, jotka elämässämme piipahtavat. Ja kyllä, lämpöä ja valoa säteilee myös täällä blogimaailmassa.

Olen kiitollinen kirjoittamisesta. Siitä, että olen palannut kirjoittamisen äärelle ja siitä, että sitä jatkan. Siitäkin, että ymmärrän, ettei kirjoittamisen merkitys ole kiinni kustannussopimuksista vaan tärkeintä on itse kirjoittaminen, matka jonka se antaa.

Olen kiitollinen unelmista. Unelmat ovat tulevaisuususkoa, ja se, ken jaksaa unelmoida, jaksaa myös toivoa. Toivon, etten ikinä lakkaa unelmoimasta. Jos lakkaisin, en ehkä enää edes olisi minä.

Olen kiitollinen terveydestä, jokapäiväisestä leivästä ja siitä, että lapseni saavat käydä koulua. Olen kiitollinen myös siitä, että elän maassa, jossa ajoittaisista surullisista tapahtumista huolimatta on rauhallista. Toivon, etten koskaan ala pitää näitä asioita liiaksi itsestäänselvyyksinä ja/tai tule sokeaksi sille, etteivät asiat kaikilla ja kaikkialla ole yhtä hyvin.

Juuri nyt olen kiitollinen myös syksystä. Vuosi vuodelta minusta tulee ehkä yhä enemmän vuodenaikaihminen, mutta erityisesti syysihminen olen silti aina. Rakastan kuulaiden päivien valoa ja värejä, sadepäivien uneliasta hämärää ja syysiltojen pehmeyttä. Kiitollinen olen myös luonnosta kaikkinensa, elämämme suuresta sylistä, ja toivon, että meillä on ymmärrystä vaalia sen monimuotoisuutta ja elinvoimaa.

Kiitollinen olen myös siitä, että ymmärrän listani vajaaksi. Monet tärkeimmät asiat tässä ovat, mutta eivät suinkaan kaikki, joista olen kiitollinen. Elämä on hyvää täynnä, se pitää vain nähdä.

Haastan kiitollisuushaasteeseen vuorostani Pearl Cloverin, Tiian ja Elinan – teidän ajatuksianne kiitollisuudesta olisi ihanaa kuulla ♥