tiistai 26. syyskuuta 2017

Kirjojen omistamisen ihanasta kamaluudesta






- on kirjoja, joista ei luovuta - 


Kirpputoripöydän vuokraaminen pari kertaa vuodessa on jo kauan kuulunut perheemme rutiineihin. Lasten kasvaminen johtaa väistämättä pieniksi jääneisiin vaatteisiin ja muuhun uloskasvettuun romppeeseen, mutta kaikenlaista muutakin merkillistä tavaraa nurkissa riittää aina vaan. En tiedä, minkälaisen tavaramäärän alle olisimme jo aikaa sitten hautautuneet, jos näitä säännöllisiä kirppiksiä ei olisi ollut. Kummallista tässä on kylläkin se, että emme edes ole mitenkään erityisen innostuneita ostelijoita. Siedän huonosti kaikenlaista joutavaa roinaa ja sen ekologista painolastia, ja ihan jo välttämättömille vaateostoksille lähteminenkin aiheutti juuri menneenä viikonloppuna hienoista hammastenkiristystä ja vahvan tunteen siitä, että kauniin syyspäivän tunnit voisi toisellakin tavalla käyttää. Looginen päätelmä siis on, että tavaraa kävelee sisään itsestään ja/tai että se lisääntyy nurkissa omia aikojaan. No mutta, nyt asiaan eli kirjojen omistamisen ihanaan kamaluuteen.

Niin. Senhän monet meistä kirjojen ystävistä tietenkin tietävätkin, että kirjat eivät oikeastaan ole materiaa vaan enemmänkin henkeä. Kirjat eivät siis ole ollenkaan tuota edellä kuvattua joutavaa roinaa. Kumma kyllä tämä harras henkiaines kuitenkin vie myös hyllyissä tilaa ja painaa muutoissa kauniisti sanoen vietävästi. Ja siinä vaiheessa, kun tähän armaaseen henkeen alkaa myös kompastella, koska se ei enää mahdu hyllyihin vaan vyöryy valtavalla hurrikaaninvoimalla paitsi pöydänkulmille myös ympäri lattioita, sitä alkaa kyllä väkisinkin miettimään, että jotakin toimimatonta tässä yhtälössä nyt on.

Meidän kotikirjastomme ei moneen muuhun verrattuna varmastikaan ole erityisen suuri, vaan sille on eri huoneissa varattu rajallinen määrä hyllytilaa. Vaikka rakastan kirjoja lämpimästi ja hartaasti ja ne ovat minulle myös keskeinen osa kotini kotoisuutta, en kuitenkaan ole niin bibliofiili, että haluaisin antaa kirjoille kaiken kotini tilan. Haluan, että tilaa on myös muille tärkeille asioille ja mielellään hitunen myös tyhjyydelle. Kirjahyllyn kohdalla harras ihanteeni onkin kutakuinkin se, että kaikki sen kirjat olisivat erityisen tärkeitä ja merkityksellisiä, juuri niitä kirjoja, joiden omistaminen on minulle syystä tai toisesta oikeasti olennaista. On monia hyviä kirjoja, joita minulla ei ole minkäänlaista tarvetta omistaa, vaan riittää, että saan ne halutessani kirjastosta. Mutta niin, sitten on niitä toisia, niitä jotka tuntuvat niin rakkailta ja omilta, että ne haluaa pysyvästi lähelleen.

Mutta niin, se yhtälö. Aika yksinkertaista matematiikkaa on, että kun tilaa on rajallinen määrä, se tulee aikanaan täyteen, jos sinne ilmestyy uutta, mutta mitään ei koskaan mene pois. Seurauksena on sitten juuri se vyöry, kun täyteen ahdettu tila väistämättä tulvii yli äyräittensä.

No, ratkaisu numero yksi on tietenkin se, että uutta ei enää tule, ainakaan paljon. Tämä toimii kohdallani juuri nyt melko hyvin. Tänä vuonna olenkin ollut kirjamyynnin kannalta surkimus ja tuholainen, mutta samalla myös erinomaisen hyvä hyllytilansäästäjä, sillä olen ostanut itselleni ehkä vain yhden kirjan. (Hmm... Voikohan tuo olla ihan oikeasti totta? No niin, ei voi. Muistan heti ainakin yhden toisen... No, ainakaan kovin paljon en valehtele.) Pitkällä tähtäimellä silti tiedän, että on useita kirjoja, jotka vielä haluan omaksi. Joiden omistaminen tuntuu tärkeältä. Omalta. Oikealta. Ja jotka siis toisin sanoen tulevat tarvitsemaan tilaa. (Ja juu, tiedetään: totta kai kirjoja pitäisi ostaa oikein paljon, että kulttuuri kukoistaisi, mutta tähän en nyt tässä kohtaa enempää syvenny, etten mene vielä pahemmin solmuun. Ja ostan kyllä, vaikkakin harvoin ja valikoiden.)

Ratkaisu numero kaksi on sitten tietenkin se, että tilaa tyhjennetään vanhasta. Viedään kirjoja vaikka sinne kirpputorille ja toivotaan hartaasti, että ne saavat uuden, hyvän kodin. Ja oikeastaanhan kirjalle on vain ja ainoastaan oikein, että se saa tulla luetuksi myös jossakin toisaalla. Hengenhän tulee saada olla vapaata ja lennellä kahleetta, ilman että se vangitaan yksityisomistuksen ahtaaseen puristukseen. No niin, aika ontuvaa filosofiaa tämäkin, sillä tietenkin on myös kirjoja, joiden henki joutuu valitettavasti puristumaan juuri siihen omaan omistushaluuni. On kirjoja, joista en luovu.

Mutta kyllä, kirpputoripöytää odotellessani olen taas käynyt läpi myös kirjahyllyäni ja päätynyt poimimaan sieltä muutamia kirjoja, joille toivon uutta kotia. Erityisen tärkeyden ja merkityksellisyyden ajatuskehyksessä olenkin aika hyvin valmis luopumaan sellaisista kirjoista, jotka ovat ehkä hyviä, mutta jotka selvästikään eivät kuitenkaan ole juuri minulle erityisiä. Luopuminen vapauttaa, kun tietää, että sen kautta vapautuu tilaa ja että ne erityisen tärkeät kirjat saavat sitten hengittää väljemmin. Luopumisen prosessi on kuitenkin eräänlainen matka sekin, ja sen on annettava edetä omalla painollaan.

Mutta niin, entäs sitten se, että on kirjoja, joita kukaan ei halua edes ilmaiseksi? Sydäntä särkee repäistä kannet irti ja työntää kirja paperinkeräykseen. Mistä sitä paitsi tietää, minkälainen antiikkikappale mikäkin turha opus on sadan vuoden päästä? Toisaalta voi tietysti lohduttautua sillä, että paperinkeräykseen menee tietenkin vain se henkeä painava materia, kun taas itse henki lentää edelleen vapaana omissa sfääreissään. En tiedä, mikä on viime kädessä oikein, mutta olen sitkeästi koettanut opettaa itselleni, että on kirjoja, joiden on perusteltua palata materiaalikiertoon. Että kirjan pudottaminen keräyspaperilaatikkoon ei siis sittenkään ole syntiä, vaan materian luonnollista kiertokulkua. Se kirjallisuuden henkihän elää joka tapauksessa omaa henkevää elämäänsä. Kipeää tämä silti tekee ja soveltuu ratkaisuksi vain hyvin harvojen kirjojen kohdalla. Ja niistä kaiken maailman joukkotuhoista lukeminen kirpaisee tietysti aina.

No niin. Keitänpä välillä kupposen teetä. Katselen nurkassa odottavia laatikoita, joissa on kirpputorille meneviä tavaroita, myös kirjoja. Ja kirjahyllyä, joka on käsittelyn jäljiltä edelleen aika täysi. Kirjat ovat, yhä vain, toistensa edessä ja päällä. Mietin, että oikeastaan haluaisin, että kaikki kirjat näkyisivät. Että takana oleville kirjoille on epäreilua, että ne eivät näy. Ja että olisi hienoa, jos hylly olisi myös sellainen käytettävä. Sellainen, että sieltä saisi helposti juuri sen kirjan, jonka tahtoo. Toisaalta mietin sitten niinkin, että oikeastaan täpötäysi kirjahylly on jotenkin kodikas. Sen kaoottisuus on enemmän sympaattista kuin ahdistavaa. Ehkä se sitten johtuu juuri siitä, että pohjimmiltaan hylly on kuin onkin täynnä henkeä, ei materiaa.

Ja kyllä, olen onnellinen kirjojen omistamisesta. Siitä, että hyllyssäni on aina Tuulen viemää. Kallasta. Onervaa. Södergrania. Katri Valan Kootut. Jane Austenia ja Brontën sisaruksia. Annat ja Runotytöt. Kalevala. Tolstoin Sota ja rauha niin että voin lukea sen heti kun se tietty, juuri oikea tuuli puhaltaa. Sitä paitsi esimerkiksi tuo Sota ja rauha on kaunis, sen neljä punakultaista selkämystä henkivät ihanasti aikaa ja henkeä. Ja niin, onnellinen olen myös hyllyni hienoista tietokirjoista ja rakkaista kirjailijaelämäkerroista.

Ja niin se on, kirjahyllyn kantamat tarinat ovat monella tavalla rakkaita: Tuossa on tuokin rakas kirjariepu, mummun lahja vuosikymmenten takaa. Ja nuo kirjat osti äiti, kun aloitin koulun. Tuon taas antoivat ystävät kauan sitten, ja ajatella, että osasivatkin valita juuri sen – miten tärkeä kirja siitä minulle sitten tulikaan. Ja tuon ihanan, tärkeän kirjan sain rakkaaltani silloin alkuaikoina, miten kaunis omistuskirjoituskin siinä onkaan. Ja lasten kirjahyllyt kertovat tietenkin omaa tarinaansa nekin – sekä monista yhteisistä, rakkaista hetkistä että lasten kasvamisesta omia mieltymyksiään ja kiinnostuksenkohteitaan omaaviksi yksilöiksi ja samalla tietysti osaltaan siitäkin, miten ihanaa on olla juuri näiden lasten äiti.

Kyllä, kirjahylly on täynnä myös sitä omaa elämänhistoriaa. Juuri siksi se kai oikeastaan onkin niin tärkeä. Sen henki kantaa mukanaan aikaa ja kertomuksia myös itsestä. Mutta ehkä, samalla tavalla kuin omaelämäkerta aina, myös kirjahylly voi ja saa olla vähän valikoitunut. Kaikkea ei tarvitse roikottaa mukana, vaan voi vähän valita. Täytyykin, koska kaikki ei yksinkertaisesti mahdu mukaan. Onneksi valinta saattaa loppujen lopuksi olla aika selkeä, sillä tärkeä erottuu kyllä vähemmän tärkeästä ja pääpolut sivupoluista, ajan mittaan ainakin. Pitää vain pysähtyä välillä hetkeksi miettimään, kertomaan itselleen sitä omaa tarinaansa ja ymmärtämään, mitä milloinkin haluaa valita. Ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa se kyllä saattaa olla.

No mutta. Olkoon vaan hyllyni jatkossakin täysi, mutta silti myös yhä enemmän sen tärkeän ja merkityksellisen mukaan valikoitunut. Katselen hellästi sen suloista kaaosta ja luen sitä vähän niin kuin elämääni. Kaikkea se ei minusta kerro, tietenkään, mutta on se kuitenkin yksi rakas jäsennys tästä kertomuksesta, jolla on elämäni nimi.


13 kommenttia:

  1. Voi kun kiva kirjoitus jälleen Katja <3
    Kirjat! Ja niiden ihana kamaluus ja kamala ihanuus. Olen kierrättäjäluonne ja minulle ei yleensä kerry muuta kuin kirjoja ja (hm) muumimukeja, mutta niitä ei lasketa.
    Lasten vaatteet meni iloisesti serkuille, tyttö myi lelut ja lastenkirjat kirppareilla ja omi kirppari- ja kierrätysidean itselleen. Hyvä niin. Olen pitänyt kirpparipöytää ihan muutaman kerran, mutta minusta ei ole oikein myymään mitään. Olen lahjoittajaluonne.
    Minua harmitti hirmuisesti, kun Turun kirjastoautot pitivät kirjamyyntipäivän (jo useita) ja menin käymään siellä, niin kirjat oli siellä autotallissa autojen keskellä ja haisivat pahalle, öljylle, bensalle, pakokaasuille ym. Uskomaton määrä hyviä klassikoita tuhottu hajuilla ja pölyllä.
    Sama juttu meillä, kirjoja on vähän, koska luen yleensä kirjaston kirjoja. Mutta kyllä minä silti haaveilen omasta kirjastohuoneesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos, olet ihana kun aina ilahdutat kommenteillasi ♥

      Kierrätys on vahvasti verissä minullakin, mutta kyllä vaan tuota kierrätettävää silti riittää :) Ja muumimukit, heh :)

      Meiltäkin osa lastenvaatteista ja -tavarasta siirtyy eteenpäin lahjoittamisen kautta, mutta kirppiksiä pidetään myös. En minäkään oikein liikenainen ole, mutta tuossa kirppistelyssä tykkään siitä ajatuksesta, että kun joku ostaa meidän pöydästä jotakin, se päätyy vapaaehtoisesti uuteen kotiin ja käyttöön. Iloista on, että esim. vähän pikkuvikaisetkin lastenvaatteet ovat monet kerrat löytäneet uuden kodin, kun on vaan laittanut hinnan kohdalleen eli ei juuri hintaa ollenkaan. Uffin laatikosta sellaiset varmaan heitettäisiin hylkykasaan. Rikastumisen sijaan ajatuksena on juuri toimiva kierrätys :)

      Kamala tuo kirjastoautojuttu. Aina välillä sitä tosiaan törmäilee kaikenlaisiin hirvitysjuttuihin kirjojen joukkotuhoista. Surullista!

      Kirjasto on yksi maailman parhaimmista keksinnöistä ♥ Mutta kyllä sellainen kokonaan kirjoille omistettu huone olisi kotonakin tietysti aika ihana, seinät täynnä kirjarivejä lattiasta kattoon... Toisaalta on mukavan kodikasta, että kirjoja on vähän siellä sun täällä. Ja tuntuu kumminkin aika omalta, että omistaa vain ne kaikkein tärkeimmät kirjat ja menee sitten muuten sinne kirjastoon ♥

      Poista
  2. Nythän Sinä Katja tartuit varsinaiseen ikuisuuskysymykseen:)
    Vaatteet, roinat & vimpotit on kelvollisen onnistuneesti estetty tulvimasta periaatteella: kun uusi tulee sisään vanha lähtee ulos (huom. ei käytössä henkilötasolla). Mutta, mutta:

    Kirjat!! Kahdessa huoneessa kirjahyllyt, joihin ei mahdu edes maanantain Hesari. Käyty läpi viimeksi selektiivisesti, kun Tätini kirjastokin kaatui syliini. Kuten analysoit: rakkaita tarinoita ja palasia omasta elämänkulusta, wanhoja teoksia sekä muistoja kuten ensimmäinen omalla rahalla hintaan 1,50 markkaa 1958 ostettu teos Uudisasukkaat Kanadassa.. Kerran voimieni tunnossa uhosin miehekkäästi, jotta nyt lähtivät tästä huushollista kirjat pölyttämästä. Tehdä puhisin tarmokkaasti kunnioitettavia pinoja. Puoliso antoi touhuta, katsoi silleen - tiedät kyllä - ja viime hetkellä rauhallisesti totesi: "Kyllä minä nuo roskikseen roudaan, mutten ehdi kantta sulkea, kun jo kadut katkerasti." Tästä(kin) minä kiitän häntä edelleen.

    Näytä minulle kirjahyllysi niin minä kerron, millainen sinä olet. Tuon uhallakin pysymme yhdessä, kirjat, hyllyt & minä. Yritän toki sisäistää helpottavan materiaalikiertoperusteesi; kiitos! Ja heilutellaan sitten vaan hymyillen ja aivastellen pölyhuiskia ja swiffereitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vimpotti, mikä mainio sana :D Ja kyllä vaan, kaikenlaista vimpottia sitä ympärillä pyöriikin! Kaikenlaista armastakin vimpottia kyllä...

      Ja heh, välillä on oikein paikallaan puhista tarmokkaasti ja palata sitten taas ruotuun, huomata että vähemmänkin tarmokas puhina riittää :) Minä tällaisena hitaiden prosessien ylistäjänä kannatan kyllä noin yleisesti ottaen sellaista maltillista touhukkuutta - pysyy paljon paremmin puuskiensa perässä kun ei ihan tuulispäänä tuiverruttele ;) Ja huom! Myös materiaalikiertoperusteeseen on ehdottomasti suhtauduttava hitaasti prosessoiden :)

      Kiitos paljon kommentistasi, Takkutukka! Pysytään yhdessä armaiden kirjojemme kanssa ja huiskutellaan aina välillä :)

      Poista
  3. Hyvä aihe ja bloggaus.
    Kirjojen kierrätyspaikkoihin tulee laitettua joskus kirjoja ja otettuakin.
    Harmittaa, kun kirpparilla ei laatukirjat mene oikeastaan mihinkään hintaan, ja ne jotka menevät kaupaksi varsin alhaiseen hintaan.
    Joskus on harmittanut, että olen myynyt hyvän kirjan, jotenkin on huolestuttavaa, että materiaan kiintyy, toisaalta tässä tapauksessa olisi kiva uusintalukea kirja, tai vain lehteillä joku kohta uudestaan, esim. vaikka silloin kuin joku muu on blogannut kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi, Jokke. On kyllä ihan totta, että kirpparilla ei laatukirjoillakaan juuri rikastu. Rahapussin kannalta kirjojen kirppismyynti onkin aika nappikauppaa, mutta kivaa aina on, kun jokunen opuskin pääsee uuteen kotiin.

      Tuo materiaan kiintyminen ylipäätään on kyllä oma esseekokoelman aiheensa ja kaikessa huolestuttavassa hupaisuudessaankin myös jotenkin ymmärrettävää. Omistaminen, ja aika lailla heti ostamisen hetkellä, taitaa hyvin tyypillisesti laukaista tunteen siitä, että tietty kapine kuuluu juuri minulle.

      Poista
  4. Ainakin omien kierrätyskirjahyllykokemusteni perusteella on ilahduttavaa, että oikeastaan kirjaa, joka ei kenellekään kelpaisi, ei näytä olevan olemassakaan. Vaihtuvuus on suurta ja nopeaa. Riippuu varmaan silti hyllyn sijoittelusta.

    Pohdiskelit aihetta oikein osuvasti! Meillä on näemmä kirjahyllyfilosofiassa jotakin yhteistä, sillä muutama kohta osui niin nappiin, että nyökyttelin pontevasti. Kaikkia hyviäkään kirjoja ei tarvitse omistaa, vain ne omalta tuntuvat - juuri niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijatar, onpa hienoa että on noin hyvin toimivia kierrätyskirjahyllyjä! Varmasti on kyllä hyllyn sijoittelullakin tosiaan merkityksensä.

      Kirjahyllyfilosofointi on aina aika ajoin hauskaa :) Ja juu, kaikkia hyviä kirjoja ei tarvitse omistaa, vaan ainoastaan ne itselle tärkeimmät. Hyviä kirjoja on niin paljon, että mihin sitä niiden kaikkien kanssa oikein joutuisi.

      Kiitos paljon kommentistasi!

      Poista
  5. Katja, iärkea ja ihana kirjoitus taas. ♥

    Itsekin olen kierrättäjäluonne, inhoan kun kaapit pursuaa tavarasta. Siksi en oikein pidä vuokra-asuntomme isoista peilikaapeista jotka vetävät sisuksiinsa älyttömät määrät rompetta. Lisäksi ne on meille kauhean vaikeat, kun isoissa kaapeissa on vain pari hyllylevyä, eli organisointi on tuottaa vaikeuksia. Tahtoisin että kaapeissa on ne tavarat mitä tarvitsee, joten kaappeihin menee meillä hukkaneliöitäkin.

    Tuntuu että omalla kohdallani kirjoihin ei päde tuo, että tahdon tavaroita olevan vain 'tarpeellisen' määrän. Jos näen halvan kirjan ja se vaikuttaa kiinnostavalta, se on äkkiä ostoskorissa. Nyt olenkin yrittänyt ottaa sellaisen projektin, että karsin pikkuhiljaa kirjahyllystä kirjoja joita en aio lukea uudelleen. Kun meillä on kaksi lukijaa, suht samanlainen lukumaku ja lisäyksenä se että luetaan silti aina eri kirjoja tämä tuottaa vaikeuksia. No, Tommin työpöydän alla on laatikko johon on tasaisesti kertynyt kiertoon lähteviä kirjoja. Onneksi. On tuo kirjojen ostaminenkin tänä vuonna hieman laantunut, kun olemme sitä pyrkineet hillitsemään.

    Tuo erityinen tärkeys on hyvä kriteeri hyllyssä pysymiseen. Toivon, että mekin saataisiin siihen pisteeseen jossain vaiheessa. Kirjahylly notkuu tällä hetkellä aika täytenä ja aion jatkossa entistä tehokkaammin pyrkiä ostamaan kirjoja valikoidusti.

    Voisin postauksesi innostamana lähiviikkoina kaivella kaapit ja laittaa ylimääräiset tavarat facebook-kirppikselle myyntiin tai muuten vaan kiertoon. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itseasiassa pyörinyt keväästä lähtien blogin luonnoksissa kierrätyspostaus. Voisin päivittää sen ajankohtaiseksi ja jopa julkaistakin :D

      Poista
    2. Tiia, kiitos paljon kommentistasi ♥

      Meillekin osteltiin kirjoja aiemmin vähemmän valikoiden - nuorempana sitä tuli aika herkästi hullaannuttua erityisesti alennuslaareilla ja kirppiksillä ja osteltua niitä halpoja kirjoja aika köykäisin kriteerein. Aika pian sitä sitten vaan huomasi, että tuolla systeemillä hylly alkaa aika äkkiä tursuilla, ja se kierrättelykin alkoi tursuilun vastapainoksi sitten aika pian :) Tuo erityisen tärkeyden kriteeri on omalla kohdallani kypsynyt pikkuhiljaa, ja edelleen kypsyttelen sitä jalostuneemmaksi :)

      Hauskaa, jos kirjoitukseni innoitti kierrätyspuuhiin! Ja jäänpäs innolla odottelemaan tuota kierrätysjuttuasi, on lemppariaiheitani tämä :)

      Poista
  6. Olipa taas ihanaa syventyä tekstiisi, kiitos! <3

    Minulla on kirjahyllyt täynnä, joten kirjoja kertyy nykyisin paikkoihin, joiden voi hyvällä tahdolla sanoa muistuttavan hyllynpätkää, ainakin sen jälkeen kun kirjat ovat vallanneet sen... Työpöydän, pikkupöytien ja tasojen 'sisäreunat' ovat täyttymässä kirjoista ja yksi keittiön kaapeista on nykyisin kirjakaappi :D Silti tuntuu, ettei kirjoja ole niin ylettömästi... Laitan kirjoja myös kiertoon sukulaisille ja muille läheisille, enkä huhuile niitä takaisin (Paitsi jotkin tärkeät ja rakkaat vannotan palauttamaan.) Tälläkin hetkellä odottelen paria hyvin tärkeää kirjaa maailmalta, saankohan niitä enää koskaan kotiin, tuskin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos syventyjälle ♥ Ja heh, hyvä tahto on ehdottomasti tässäkin asiassa paikallaan :) Sitä paitsi sehän on vaan kodikasta, että kirjoja kurkistelee vähän siellä sun täällä. Näin se meilläkin vähän menee, mutta lattialta koetan pitää ne enimmäkseen poissa... Pöydänkulmiakin siivoilen, mutta melko vähäisellä menestyksellä (no, tässä kyllä vaikuttaa sekin, että pakkohan tiettyjen kirjojen on olla ihan siinä silmien alla). Keittiön kirjakaappikin kuulostaa mukavalta tutulta :D

      Ja tuo kirjojen kohtuullinen, ei-yletön määrä olkoon ehdottomasti vapaa ja subjektiivinen määre, jonka ääret jokainen saa ihan itse määritellä :D

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!