torstai 21. syyskuuta 2017

Intohimoni: lanka






Kun kanervankirjava villasukka eräänä hyssyisenä syyshetkenä taas kutoutui jokusen rivin valmiimmaksi, muistin äkkiä, että Katja 2 c kirjoitti aikoinaan langasta aineen. Tämä nuori neitonen 1990-luvulta saa nyt piipahtaa kirjoituksellaan myös täällä kamarissani, ihan vaan sellaisena langanpehmeänä kevennyksenä. Tässäpä siis alkuperäisenä ja editoimattomana ja kaikkine hieman onnahtavine sanavalintoineenkin lukiotytön aine nimeltä Intohimoni: lanka.

Oikeastaan lanka ja minä löysimme toisemme vasta viime talvena, eikä se todellakaan ollut mikään suunniteltu ja tarkoituksenmukainen kohtaaminen. Minä, entinen virkkuukoukun ja sukkapuikon innokkain pannaan julistaja, huomasinkin yllättäen ajautuneeni aivan uudenlaiseen maailmaan, joka vei minut keskelle lankamerta ja mielihyvän pyörteitä.

Kauppojen lankaosastot ovat minulle nykyään mitä antoisimpia ajanviettopaikkoja. Ohikulkiessanikin käyn aina hypistelemässä kaikenlaisia keriä, värejä ja materiaaleja. Tarkastelen myös tietävänä valikoiman muutoksia ja pengon tarjouskoreja kuin paraskin asiantuntija. Minun ei tarvitse olla edes ostoaikeissa saadakseni sieltä jotain mukaani – minä ikään kuin varastan pussillisen hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä.

Lanka todellakin on yksi parhaista aistien virittäjistä. Paitsi että se näkyy ja tuntuu, se myös tuoksuu ja kuuluu ja varmaan maistuukin, joskaan ei kovin hyvälle. Lanka antaa suunnatonta esteettistä nautintoa. Se on kaunista, melkein kuin satua.

Langalla on myös äärettömästi erilaisia käyttötarkoituksia. Sitähän voi käyttää melkein mihin tahansa, perinteisten käsitöiden ohella vaikkapa ripustimeksi ja kissan leluiksi (vain pari esimerkkiä mainitakseni). Pelkkä langan keriminenkin on eräänlainen sovellutus – ja vieläpä miellyttävä.

Minulle lanka on harraste jo pelkästään lankana. Toisinaan minä ostan kerän tai pari, vien ne kotiini ja annan olla, kunnes tuntuu hyvältä tehdä niistä jotakin. Sanoisinpa, että lanka kehittää. Se avaa oven luovuuteen ja syvempään henkiseen hyvinvointiin tarjoamalla mahdollisuuksia luoda yhä hienompia ja erilaisempia väriyhdistelmiä ja kuviorakenteita. Lisäksi se rauhoittaa. Olo tuntuu aina niin hyvältä ja helpottuneelta, kun saa vain pitää lankaa kädessään vaikka ilman mitään erityistä tavoitettakin.

Lanka synnyttää tunteita. Se johdattaa väkisinkin iloon tai onneen tai mihin vain. Luonnollisesti se tekee joskus myös onnettomaksi. Kaikenlainen lanka ei aina tunnu oikealta. Mutta mikäpä tuntuisi?

Minulla on vielä pitkä matka kuljettavanani kohti täydellistä itseymmärryksentunnetta, mutta olen sentään saanut otetuksi ensimmäisen askeleen. Olenhan löytänyt pienen pätkän elämänlankaani.

Kas niin, kiitos Katja 2 c.

Tätä vanhaa kirjoitelmaani lukiessani mietin, taas kerran, että minkähän verran sitä oikeastaan tässä matkan varrella pohjimmiltaan muuttuu. Samantapaisista asioista sitä taitaa pitää aina vaan, kunhan on ne omat juttunsa löytänyt, vaikka toki sitä saattaa aina jotakin uuttakin löytää.

No, laiskistunut kyllä vähän olen: nykyisin olen jokseenkin haluton luomaan kirjoneulekuvioita ja keskityn niiden sijaan yksinkertaisempiin neuleisiin, joita neuloessani voin rauhassa unohtua ajatuksiini ilman että luomukseni lähtee kulkemaan omia teitään. Helpot pitsikuviot sopivat oikein hyvin, toisinaan myös vähemmän vaateliaat palmikot. Viime aikoina olen silkkaa laiskuuttani – ei kun hups, siis meditaationhaluani – tehnyt lopulta myönnytyksen myös valmiiksi monenkirjaville langoille, joita vielä jokunen vuosi sitten olin taipuvainen pitämään huijauksena. Niin ja juu, tarkennettakoon nyt vielä tämäkin, ettei kukaan vaan saa aikaansaavuudestani väärää käsitystä: olen erikoistunut neulomisharrastuksessani ennen kaikkea villasukkiin, eli nutut ja muut suuremmat luomukset ovat muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta pysytelleet toistaiseksi (hartaan) suunnitteluasteen puolella...

Niin ja sehän on tietenkin selvää, että neulominen tukee myös kirjoittamista. Omakohtaisen, kokemusperäisen tiedon nojalla vakuutan, että käsillätekemisen konkretia puhdistaa ja rauhoittaa mieltä ja tekee siksi tilaa myös uusille ajatuksille, yhteyksille ja oivalluksille. Eläköön lanka!


4 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta aineesta Katja 2c <3
    Minulla on lankoja eri pussukoissa ja laatikoissa ja suunnitelmat ovat olleet hyviä mitä niistä tulee, mutta jostakin syystä ne pysyvät lankakerinä. Eri asia on sitten sukuun syntyvät pikkuvauvat, heille neulon villapuvun ja sukkia. Tykkään käsityömessuista ja ihailen käsintehtyjä tavaroita. Tykkään, jos ne on tehty kierrättämällä.
    Anelma-sukat on ihanat. Minulla on ollut sellaiset ylipolven kirjosukat jo vuosia, sain ne tytöltäni. Onneksi käsityöopettaja ei saanut tapettua käsityöinnostusta, vaikka kaikkensa teki, mikään ei ollut hyvää. Annoin mennä moitteet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei jokaisen tarvitse tehdä täydellisiä käsitöitä, minulle riittää ne mitä niistä tulee. Rakastan niitä värilankoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Mai, vilkuttelee Katja 2 c tuolta aikojen takaa :)

      Ja heh, pussukat ja laatikot ja suunnitelmat kuulostavat mukavan tutuilta, mutta kuten Katja 2 c viisaasti toteaa, lanka voi olla harraste ihan vaan lankana :) Vähän olen kyllä komentanut itseäni lankahamstrausta rajoittamaan, joskus kun oli sellainenkin aika jolloin lankojen määrä suhteutettuna säilytystiloihin oli kauniisti sanottuna aika älytön :)

      Käsityö on tosiaan kaunista, ja siihen kuuluvat ehdottomasti myös ne pikku "virheet" ym. kädenjäljet. Ja kyllä, kierrätys on aina paikallaan! Nuo Anelma-sukat ovat ihania myös, minä vaan olen nyt laiskuuttani preferoinut pitsipolvisukkia, joihin on niin mukavan helppojakin malleja. Ehkäpä joskus teen silti vielä myös ihka oikeat Anelmat :)

      Ja ääh, käsityönopettaja, joka rutisee joka asiasta, on kyllä kauhistus. Eivät kyllä muuten olleet minullekaan käsityöt koulussa helppoja. Ompelukone oli monsteri ja neulomuksista tuli liian löysiä tai muuten vinksahtaita. Toka luokan pannulapustanikin tuli luovasti kolmio, kun muuta virkkasivat neliön. Mutta niin sitä vaan sitten oppii, kun sisäsyntyinen innostus iskee :)

      Kiitos paljon Mai ja värikylläisiä käsityöhetkiä ♥

      Poista
    2. Minä olin nuorena todella innokas neulomaan ja väriä piti aina olla kaulahuiveissa ja myssyissä ja villasukissa ja ponchoissa. Tyttöni opettajatkin olivat ihailleet hänen vaatteitaan koulussa (?). Olin myös kova virkkaamaan ja kaikenlaista on tullut väkerrettyä. Kyllä se jonkinlainen palo täytyy olla käsitöihinkin. Olin opena yhdellä kuudennella luokalla ja niillä oli tasapuolisesti tytöillä ja pojilla teknistä ja käsitöitä. Pojat kyllä vähän säälitti siellä kässäntunnilla. Koulun omat opetussuunnitelmat pitäisi antaa enemmän vaihtoehtoja, vaikka polkupyöränkorjauskurssi. Pakolla ei oikein tule...

      Poista
    3. Minuun käsityöinnostus iski lukioaikoina ja nimenomaan neulomisen muodossa. Opettelin uudelleen neulomaan sukkia ja lapasia, ja niihin sitten myös aloin jo silloin erikoistua, vaikka toki huiveja, ponchoja ja nuttujakin on aina joskus syntynyt :)

      Nyt taitaa koulussa olla se linja, että kaikki osallistuvat kaikenlaiseen käsityöhön, mutta vähän voi painotusta kuitenkin valita. Toisaalta ymmärrän tuon linjan, mutta kyllä valinnanvarakin olisi hienoa. Polkupyöränkorjaus olisikin mahtava vaihtoehto!

      Kiitos paljon Mai ja anteeksi vastauksen viipyminen ♥

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!