Seitsemän vuotta

 

”Tämä on blogi kirjoista ja kirjoittamisesta”, kirjoitin Kirjojen kamarin alkusanoihin seitsemän vuotta sitten. Oli keskiviikko, 14.5.2014.

Tuntuu ja ei tunnu, että tuosta hetkestä on kauan. En ole varma, olenko ihan sama ihminen kuin silloin. Ehkä olen ja en ole. Seitsemän vuotta on samaan aikaan sekä lyhyt että pitkä aika, jossa ehtii sekä olla tapahtumatta että tapahtua – ja sekä yhden pienen kamarinrouvan elämässä että kirjablogien ja koko maailman mittakaavassa.

Muistan kyllä sen kuplivan jännityksen ja ilon, mitä blogin perustamiseen liittyi. Varmasti mietin sitäkin, lukeekohan kirjoituksiani kukaan, mutta onneksi innostus voitti epäilyt ja kamarini matka alkoi. Ihania lukijoitakin löytyi.

Olen alkusanoissani linjannut, että ”keskityn ehkä enemmän tai vähemmän vanhoihin kirjoihin ja pyrin samalla puhaltamaan pölyä niiden yltä”. Uutuuskirjoistakin kirjoittaisin, mutta ”luultavasti viiveellä”. Tämä taitaa päteä nykyisinkin, sillä lukijansieluni ytimessä ovat edelleen vanhat kirjat, mutta sinne kuuluu myös ilo kirjallisuuden jatkuvuudesta ja yhä uusista ihmisyyttä ja maailmaa sanoittavista hienoista teoksista.

Linjauksiini kuului myös, että ”koska olen paitsi lukija myös kirjoittaja, tutkiskelen lisäksi kirjoittajan monivivahteisia mielenmaisemia”, ja edelleen pätee tämäkin. Kamarini on ollut ja on minulle tärkeä paikka prosessoida ja pohtia kirjoittamistani ja kohdata samalla muita kirjoittajia. Sitä haaveilemaani kustannussopimusta en ole edelleenkään saanut, mutta kirjoittaminen itsessään on pysynyt ja pysyy. Tunnemylläköitä riittää, mutta niin riittää myös kirjoittamisen iloa ja valoa.

Tuntuu nyt ehkä vähän hassultakin juhlistaa näitä seitsemää vuotta, kun blogi on välillä ollut niin pitkään myös hiljainen. Toisaalta seitsemän vuotta tuntuu niin merkitykselliseltä ajan kaarelta, että on tärkeää pysähtyä hetkeksi sen äärelle. Onhan siinä sitä sellaista ihmiselämäänkin kietoutuvaa elämänkaarikatkelman tuntua.

Ja vaikka niitä pitkiäkin hiljaisuuksia on ollut, paluu on ollut aina yhtä ihanaa, ja niin myös – ja erityisesti – tänä keväänä, jona kamarilleni (ja samalla minulle) avautui myös uusi kirjoittamisen ja kohtaamisen kanava, kun kamarini aloitti elämänsä myös Instagramin puolella. Tällä hetkellä Kirjojen kamarin julkaisut ja muu aktiivisuus painottuvatkin sinne, vaikka tämä blogikamarini onkin edelleen kamarini olemassaolon tärkeä ja rakas kehto. Jos siis olet myös Instagramissa, etsitään toisemme sieltäkin. Tilini tunnus on @kirjojenkamari ja se on kaikille avoin.

Ja niin, tänään on siis kamarini seitsemäs syntymäpäivä, ja silti – tai juuri siksi – että vuosiin on mahtunut myös niitä useampia hiljaisuuksia ja uusia heräilemisiä, useampia uusia alkuja. Tänään ojennankin rakkaalle kamarilleni kukkasia sekä näistä seitsemästä (elämän- ja kirjoittamisentuulisesta) vuodesta että sen uudesta heräämisestä myös juuri tänä keväänä. On ihanaa, antoisaa ja merkityksellistä olla kamarissani taas, ja kiitos siitä kuuluu kaikille teille, jotka täällä edelleen piipahtelette ja jaksatte jättää jälkeenne myös ihanan lämmittäviä kommenttejanne ♥

 *

Kuvassa on Albert Edelfeltin Lukeva pariisitar vuodelta 1880. Maalaus ja sen nuori, kirjaa pitelevä kaunotar saavat tässä kuvastaa keski-ikäisen kamarinrouvan katkeamatonta viehtymystä aikaan ja ajattomuuteen sekä taiteen jatkuvuuteen ja kykyyn kantaa mukanaan elämää ja elämäntarinoita, ajan ja ihmisenä olemisen kerroksia.