Kirjablogi(e)n merkityksistä (huoh)

Ikuisuusaihe kirjablogien ja ammattikritiikin suhteesta ja blogikirjoittajien mutuhuttuilusta ja sananvapaudestakin on taas viime aikoina tainnut olla kovasti pinnalla, vaikka minä täällä pienen ja ajastaan aina jäljessä olevan kamarini katveessa olenkin ollut siitä aika autuaasti ulkona. Luettuani Kaisa Reetan ja Ompun aihetta käsittelevät kirjoitukset alkoi kuitenkin sen verran ajatteluttaa, että päätinpä minäkin ottaa keskusteluun oman pienen (ööh, paisuneen) puheenvuoroni verran osaa. Kaisa Reetta ja Omppu kirjoittivat kyllä aiheista jo niin hyvin ja käynnistivät niistä myös niin vilkkaat keskustelut, että tämä nyt on enää tämmöistä piiperrystä asian tiimoilta, mutta kun en nyt näköjään malta olla työntämättä lusikkaani soppaan, niin tässäpä sitten vielä jokunen miete asiasta tai ainakin sen vierestä.

Keskustelu kirjablogien ja ammattikritiikin suhteesta on oikeastaan vähän älytön, vaikka tottapa sitä sitten myös tarvitaan. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi niiden muka on niin vaikeaa mahtua samaan maailmaan. Luultavasti olen vaihteeksi tyhmä ja yksinkertainen, mutta olkoon sitten niin. Minusta kuitenkin molempia tarvitaan ja molemmille on paikkansa, eivätkä ne ole mitenkään toisensa poissulkevia vaan päinvastoin toisiaan täydentäviä. Mutuhuttuilu taas taitaa olla ihan jo myötäsyntyinen inhimillinen ominaisuus, joka toisinaan varmasti johtaa kauniisti sanoen merkillisiin ratkaisuihin ja käsityksiin mutta jolla esimerkiksi kirjakeskustelun puolella on kyllä oma perusteltu paikkansa; meneehän se nyt kumminkin juuri niin, että lukija lukee kirjan ja kokee sen juuri sillä omalla tavallaan. Sananvapaus taas on kimurantimpi juttu, johon paneutuminen vaatisi vähintään esseekokoelman verran tilaa, joten siihen en nyt enempää tässä mene. Tyydyn toteamaan vain sen, että oma näkemykseni sivistyneestä sananvapaudesta on kuta kuinkin se, että se on myönteinen mahdollisuus ilmaista oma mielipiteensä hyvässä, rakentavassa ja kanssaihmisiä kunnioittavassa hengessä.

Ammattikritiikkiin en myöskään tässä enempää puutu, vaan pyörittelen mietteitäni ihan vain näin blogikirjoittajan ja -kirjoittamisen kokemusvinkkelistä. Oma blogini on verraten pieni, melko marginaalinen (kirja)blogi, ja kokemukseni blogikirjoittajana perustuu siis vain ja ainoastaan tällaisessa pikkuisessa kamarissa kirjoitteluun. Oma blogini myös luonnollisesti edustaa vain yhdenlaista blogikirjoittamisen tapaa. Toki kirjoitukseni ovat keskenään erilaisia (ja eritasoisia!), mutta jonkinlainen yleislinja täällä silti lienee.

Lukijana olen sen sijaan lukenut tietysti hyvin monenlaisia blogeja, joista tässä nyt tuumiskelen siis ennen kaikkea niitä kirjoihin keskittyviä. Kirjablogien kirjo onkin hyvin laaja ja hyvä niin. Läheskään kaikkia kirjablogeja en edes tiedä (niitä kuuluu olevan noin pari sataa), mutta muutamia niistä, jotka tiedän, voisin luonnehtia vaikkapa sanoilla räväkkä, raikas, kuulas, seesteinen, pirskahteleva, analyyttinen – mukaan mahtuu siis monenlaisia, eri tavalla hienoja ja myönteisinä näyttäytyviä tapoja kirjoista ja kirjallisuudesta kirjoittaa. Jatketaan tällä raikkaan monenkirjavalla linjalla. Jokainen blogi on omanlaisensa, ja siinä on – kuten monet kerrat onkin ansaitusti todettu – juuri se blogimaailman rikkaus. Jokainen kirjoittaja saa olla omanlaisensa, ja monenkirjavuus mahdollistaa luettavaa myös monenlaisille lukijoille.

Itse olen alusta alkaen miettinyt, vaihtelevassa määrin, myös sitä, mitä ja miksi tänne kamariini oikein kirjoitan – mitä nämä kirjoitukseni siis oikein ovat. Olen sitä ihmistyyppiä, jolla yleisestikin ottaen on vahvahkoa taipumusta ja tarvetta merkityksenetsintään, joten myös blogin merkitysten pohtiminen lienee aika luonteva ja väistämätönkin osa tätä pakettia, joka on parasta sekä hyvässä että pahassa vaan kestää (välillä vatkaaminen rassaa, välillä vahvistaa ;)). Varsinaista kirjoitusta aiheesta ei ole tainnut tänne syntyä, mutta aina aika ajoin olen aihetta varmaankin sivunnut. Täällä myös pohdiskelin jonkin verran suhdettani esim. juuri ammattikritiikkiin ja sitä, että minulle tämä kamarikirjoittaminen näyttäytyy lähinnä mahdollisuutena viedä eteenpäin kirjallisuuden ilosanomaa.

Ristivetoa on omalla kohdallani aika ajoin aiheuttanut myös se, että välillä tuntuu, ettei Kirjojen kamari edes ole ”oikeasti” kirjablogi ja että oikeastaan en halua sen sellainen olevankaan (tarkoittaen siis, että täällä keskityttäisiin tiukasti vain kirjoihin). Myllerrys on aiheuttanut myös yrityksen aloittaa alusta toisaalla, mutta täällä sitä vaan ollaan ja kirjoitetaan mitä ja miten kirjoitetaan. Näin saa nyt sitten ollakin, ja tuulien mukaan mennään. Kirjabloggaajaksi en itseäni tarkkaan ottaen oikeastaan edes miellä, mutta kylläkin blogikirjoittajaksi, joka kirjoittaa (myös, ehkä jopa enimmäkseen) kirjoista ja kirjallisuudesta. (Myös ihan vaan bloggaajaksi minun on muuten vaikeaa itseäni ajatella, koska se ei ole suomea; blogikirjoittajakin on vain piirun verran parempi.)

Mutta niin: alusta alkaen minulle on ollut aika lailla selvää, että (kirjoista) kirjoittamiseni ei millään tavalla rinnastu (ammatti)kritiikkiin. Tämä on selvää ihan jo siksi, että kamarissa on alusta asti ollut esillä paljon myös minulle rakasta ja läheistä vanhaa kirjallisuutta, enkä koe kirjoittavani kirjallisuudesta ”ajan hermolla”. Uutuuksiakin toki luen, ja niitäkin täällä siis vilahtelee, mutta niidenkään kohdalla en todellakaan ajattele kirjoittavani ammattimaista kritiikkiä vaan ihan vain yksittäisen lukijan henkilökohtaisia lukukokemuksia, jotka sitten kirjoituksina saavat vaihtelevia ja vaihtelevanlaatuisia muotoja. En myöskään anna lukemilleni kirjoille tähtiä tms., ja luulen, että tapani käsitellä kirjoja on ehkä ylipäätään pikemminkin tutkiskeleva, pohdiskeleva ja/tai elämyksellinen kuin ammattikriitikon tavalla kriittinen. Arvostelukappaleita taas olen matkan varrella pyytänyt ehkä kämmenellisen tai kaksi, mutta kovin omalta ei ole tuntunut sekään, ja ainakin nyt toistaiseksi kirjoitan vain kirjoista, jotka ovat (elämän varrella) itse ostettuja, lahjaksi saatuja tai kirjastosta lainattuja. Tämä tapa tuntuu juuri minulle oikeimmalta, omimmalta ja vapaimmalta. Jokainen toimii näissäkin kohdin omalla tavallaan, ja oikein hyvä niin.

Ja kuten siis aiemminkin todettua, haluan kirjoittaa kirjoista ennen kaikkea myönteisessä valossa. Tämä merkitsee samalla sitä, että kirjoitan lähinnä kirjoista, joista tavalla tai toisella pidän (ja juu, ”pitäminen” ei välttämättä ole yksiselitteinen käsite, mutta kelvatkoon nyt kuitenkin). Tätä (ja samalla minua) pidetään tämän takia ehkä myös kaunistelevana ja epärehellisenä mielistelijänä, ehkä myös ärsyttävänä ja naiivina ja tyhmänä, ja sille en tietenkään voi mitään. Minulle on tärkeintä olla rehellinen ennen kaikkea itselleni ja tiedän, että minulle on ominta kirjoittaa valitsemallani linjalla (joka toki saa kaiken aikaa muotoutua ja muotoutuukin). Kaikki lukukokemukseni eivät tietenkään ole kultakimpaleita, mutta jätän yleensä kirjoittamatta niistä kirjoista, jotka eivät ole minua innoittaneet (sikäli kun olen edes lukenut ne loppuun). Kun en muutenkaan kaikista lukemistani kirjoista kirjoita, niin miksipä kirjoittaisin niistä, joista en oikeastaan edes halua kirjoittaa. Sallin itselleni amatöörin vapaudet suunnata tekemisiäni rakastamaani suuntaan.

Mitä siihen kirjoitusten laatuun sitten tulee, niin sanotaan nyt täältä kamarin taholta vaikka niin, että koska kyseessä on teema, joka (minullekin) on muutenkin tärkeä – kirjallisuus ja kirjoittaminen – niin pyörittelen sitä toki siinä mielessä vakavissani, että koetan kirjoitusteni kirjoittamiseen aina jollain tavalla paneutua. Lopputulos kuitenkin vaihtelee, eikä tässä mitenkään itsekritiikistä(kään) vapaita olla, mutta en voi enkä halua ajatella, että minun pitäisi täällä kirjoittaessani täyttää esimerkiksi tietyt, ammattimaiseen kritiikkiin vertautuvat kriteerit (kurkkaa myös ne Ompun ja Kaisa Reetan kirjoitukset, jos et ole jo kurkannut). Ihan noin niin kuin omasta puolestani sanon myös sen, että sen verran on tuo perfektionismipeikkokin tuttu seuralainen, että jos ja kun sitä onnistun aina välillä vähän sivummalle tuuppimaan, niin se on kuulkaas juhlan paikka. Blogikirjoittaminen onkin ollut sen harjoittelemiselle oikein oivallinen areena, ja samalla harjoittelun linjalla aion myös jatkaa, joten anteeksi vaan, jos tämä amatööritaso ei sitten kaikkia miellytä.

Ja niin, ehkäpä yksi aika keskeinen kysymys tässä keskustelussa on myös se, kenelle koen täällä kirjoittavani. Oma pieni kamarini on tosiaan niin marginaalinen osa kirjallisuuskeskustelua ja edes kirjablogikenttää, että en oikein usko tällä olevan kovinkaan laaja-alaista vaikutusta (vaikka heh, mistäs sen tietysti ikinä tietää). Luultavasti kirjoitankin täällä yhtäältä ihan vain itselleni, omia ajatuksiani tutkiskellakseni ja tallentaakseni, mutta toisaalta toki myös sille pienelle, minulle tärkeälle lukijajoukolle, joka piipahduksillaan minua aina ilahduttaa. Selvää on, että lukija on tietenkin läsnä kaikkien kirjoitusteni mahdollisena vastaanottajana, koska tämä kerran on julkinen blogi.

Jos lukijoilla ja vuorovaikutuksella ei olisi mitään merkitystä, voisin yhtä hyvin kirjoittaa pöytälaatikkoon tai pitää blogini yksityisenä. Pidän kuitenkin siitä ajatuksesta, että täällä voin omalla pienellä tavallani esittää pieniä puheenvuoroja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta (ja niin, välillä vähän siitä kaikesta muustakin) ja käydä näistä aiheista myös pieniä, virkistäviä keskusteluja. Ja kyllä, tottakai olen ilahtunut myös siitä, kun joskus olen huomannut kirjailijankin löytäneen kirjoitukseni ja ilahtuneen puolestaan siitä. Ajattelen ennen kaikkea niin, että myös minun pienellä kirjoituksellani voi aina silloin tällöin olla jollekin, ehkäpä ihan ”vain” yksittäisellekin lukijalle jotakin annettavaa. Osan lukijoista tiedän, kaikkia en, ja sekin tietysti kuuluu blogikirjoittamisen (ja ylipäätään julkisen kirjoittamisen) luonteeseen. Suurempaan humuun tämä pieni kirjoittelu ei tähtää, enkä oikein osaa ajatella, että tämä voisi koitua kenenkään uhkaksi, harmiksi tai mielipahaksi. Valtaa en kaipaa, en edes suurta näkyvyyttä. Kunhan vaan vähän puuhastelen sitä mistä pidän: luen, kirjoitan, pohdiskelen ja pyörittelen. Ja minulla on hyvä näin.