Ainon ja Liisan kesätoimet (1918)

Joulupukki, joka vanhana ja viisaana niin hyvin tietää, että vuodenajat seuraavat toisiaan aina nopeammin kuin arvaisikaan, toi vanhojen kirjojen ystävälle viime jouluna tällaisenkin aarteen: Lauri Pohjanpään runoileman ja Gertrud Solitander-Borbergin kuvittaman kesäisen kirjasen vuodelta 1918: Ainon ja Liisan kesätoimet. 

Nimensä mukaisesti kirjanen kertoo kahden pienen tyttösen,
Ainon ja Liisan, kesätoimista. Siitä kuinka

Tuli toivottu kesä ja maalle niin

pääs meidän Liisa ja Aino.

Miten hauskaa taas, kun sukat oli pois

ja pois oli kenkien paino!

Ens aamuna noustessa auringon

he lintujen lauluhun herää

ja kirmaa luontohon raikkaaseen,

sylin täyden kukkia kerää.

Oi kesä ja maaseutu! Kasvimaa ja kukkaset, possut ja kanat ja ahvenet,
marjasadot ja rantapyykki, ne söpöt pikkuiset puput!
Ihanaa suloista idylliä, kultareunaista sopusointua 

ja tietenkin soma ripaus lempeän kasvattavaa otetta:

Taas kylläpä kelpas keinuakin,

kun oli tehty työtä.

Oli mieli niin hyvä ja onnellinen

joka ilta ennen yötä.

Niin: arkisten askareiden jälkeen on aina niin ihanaa leikkiä ja lopulta nukkua, nähdä ansaittuja unia. Kesäinen elämä maalla on ihanan vapaata mutta myös mukavan touhukasta, sellaista kesätuulen siivittämää ahkeraa puuhastelua. Ei pakkoa ensinkään, vaan lempeää touhuilua. 

Juuri sellaista sen soisi olevankin, kiireetöntä ja lempeää, lapsen (ja aikuisenkin) kesän, oltiin sitten maalla tai kaupungissa.

Aikanaan tulee taas syksykin ja silloin tuntuu että

Kuin uni meni kesä; oli syksyhyn

pari päivää ainoastaan.

On touhussa tytöt, kun leivotaan

taas pitkää talvea vastaan.

Kakut Ainon ja Liisan leipomat

ne uunilla kasvaa ja karttuu.

Hymys äiti: ”kelpo emänniks

tytöt meidän varmaan varttuu!”

Ja kyllä, tiedän jo että syksyn ensi tuulahdus on aikanaan minulle tervetullut,
mutta tätä ajatusta enempää en sinne vielä eksy. Onhan kesä!

 Niinpä luen vain pehmoista kypsyvien leipomusten tuoksua

ja aikuistumisen ja naiseksi kasvamisen merkityksiä,

sitä kuinka vanha kirja on aina myös monisäikeinen kertomus omasta ajastaan.

Mutta kyllä, samalla se niin usein on myös kuvajainen

jostakin ihmeen ajattomasta:
ehkä siitäkin, että moni pieni tyttö (ja poika) yhä leipoo mielellään, 

mutta myös lintujen laulun ja kesäisen niityn kauneudesta,

lapsen kyvystä iloita pienestä ja yksinkertaisesta,

ja oi, niin, siitä miten ihanaa onkaan heittää pois ne sukat ja kengät,

heilutella paljaita varpaitaan hymyilevässä auringossa...

Ihanaa kesää sekä pienille että isoille varpaille!


Ehkä hetkittäin alkaa jo olla niin lämmintä, että ne tarkenevat ilman sukkaa...

 

**********

Kirja on K. J. Gummerus Osakeyhtiön tuotantoa vuodelta 1918.

Oman kappaleeni omistusmerkintä on kuitenkin vuodelta 1934,
jolloin Marita-tyttönen on saanut sen mammaltaan.

Ihania nämä vanhojen kirjojen monet tarinat
ja Joulupukin kiehtovat kirjavarastot!

**********

Tällä piirtyy ruksi kirjankansibingon ruutuun lapsi.