maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ainon ja Liisan kesätoimet (1918)



Joulupukki, joka vanhana ja viisaana niin hyvin tietää, että vuodenajat seuraavat toisiaan 
aina nopeammin kuin arvaisikaan, toi vanhojen kirjojen ystävälle viime jouluna tällaisenkin aarteen: 
Lauri Pohjanpään runoileman ja Gertrud Solitander-Borbergin kuvittaman 
kesäisen kirjasen vuodelta 1918: Ainon ja Liisan kesätoimet

Nimensä mukaisesti kirjanen kertoo kahden pienen tyttösen,
Ainon ja Liisan, kesätoimista. Siitä kuinka


Tuli toivottu kesä ja maalle niin
pääs meidän Liisa ja Aino.
Miten hauskaa taas, kun sukat oli pois
ja pois oli kenkien paino!

Ens aamuna noustessa auringon
he lintujen lauluhun herää
ja kirmaa luontohon raikkaaseen,
sylin täyden kukkia kerää.






Oi kesä ja maaseutu! Kasvimaa ja kukkaset, possut ja kanat ja ahvenet,
marjasadot ja rantapyykki, ne söpöt pikkuiset puput!
Ihanaa suloista idylliä, kultareunaista sopusointua 
ja tietenkin soma ripaus lempeän kasvattavaa otetta:


Taas kylläpä kelpas keinuakin,
kun oli tehty työtä.
Oli mieli niin hyvä ja onnellinen
joka ilta ennen yötä.




Niin: arkisten askareiden jälkeen on aina niin ihanaa leikkiä ja lopulta nukkua, nähdä ansaittuja unia. Kesäinen elämä maalla on ihanan vapaata mutta myös mukavan touhukasta, sellaista kesätuulen siivittämää ahkeraa puuhastelua. Ei pakkoa ensinkään, vaan lempeää touhuilua. 

Juuri sellaista sen soisi olevankin, kiireetöntä ja lempeää, lapsen (ja aikuisenkin) kesän, 
oltiin sitten maalla tai kaupungissa.


Aikanaan tulee taas syksykin ja silloin tuntuu että


Kuin uni meni kesä; oli syksyhyn
pari päivää ainoastaan.
On touhussa tytöt, kun leivotaan
taas pitkää talvea vastaan.

Kakut Ainon ja Liisan leipomat
ne uunilla kasvaa ja karttuu.
Hymys äiti: ”kelpo emänniks
tytöt meidän varmaan varttuu!”


Ja kyllä, tiedän jo että syksyn ensi tuulahdus on aikanaan minulle tervetullut,
mutta tätä ajatusta enempää en sinne vielä eksy. Onhan kesä!

 Niinpä luen vain pehmoista kypsyvien leipomusten tuoksua
ja aikuistumisen ja naiseksi kasvamisen merkityksiä,
sitä kuinka vanha kirja on aina myös monisäikeinen kertomus omasta ajastaan.

Mutta kyllä, samalla se niin usein on myös kuvajainen
jostakin ihmeen ajattomasta:
ehkä siitäkin, että moni pieni tyttö (ja poika) yhä leipoo mielellään, 
mutta myös lintujen laulun ja kesäisen niityn kauneudesta,
lapsen kyvystä iloita pienestä ja yksinkertaisesta,
ja oi, niin, siitä miten ihanaa onkaan heittää pois ne sukat ja kengät,
heilutella paljaita varpaitaan hymyilevässä auringossa...


Ihanaa kesää sekä pienille että isoille varpaille!


Ehkä hetkittäin alkaa jo olla niin lämmintä, että ne tarkenevat ilman sukkaa...


 
**********

Kirja on K. J. Gummerus Osakeyhtiön tuotantoa vuodelta 1918.
Oman kappaleeni omistusmerkintä on kuitenkin vuodelta 1934,
jolloin Marita-tyttönen on saanut sen mammaltaan.
Ihania nämä vanhojen kirjojen monet tarinat
ja Joulupukin kiehtovat kirjavarastot!


**********

Tällä piirtyy ruksi kirjankansibingon ruutuun lapsi.


12 kommenttia:

  1. Oi, tämä kirja olisi varmaan sellainen, josta itsekin pitäisin, ei vähiten siksi, että toinen päähenkilö on Aino nimeltään. Täytyykin pistää korvan taakse tämä kirjan nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, kiitos kommentistasi! Tämä olisikin sinulle ihana luettava, jospa siis jostakin löytyisi :)

      Poista
  2. Voi mikä aarre taas... Jotenkin koskettavaa että tuona synkkänä vuonna on julkaistu tällaista. Ja miten arvokkaita aarteita lasten kirjat ovat olleet omistajilleen aikanaan, harvinaista herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Satu-Elina! Ja kyllä, tuo vuosiluku on karmaiseva - tämä kirja on todella ihanansuloinen pehmennin sen synkkiin sävyihin. On ihanaa ajatella myös 1930-luvun pientä Maritaa tämän äärellä, sitä miten monta kertaa tämä onkaan ehkä luettu ja katseltu... Kyllä tämän päivän tavarakylläisyys on melkoinen vastakohta entisajoille, ja kaiken ryöpyn keskellä nämä vanhat ihanuudet jotenkin niin lämmittävät.

      Poista
  3. Voi mikä kirja-aarre, todellakin! Ja niin ihanasti sen meille lukijoillesi taas esittelit...

    Varmasti tämä kirja on pehmentänyt montaa iltaa pikku-Maritan aloitellessa elämäntietään noina kovina vuosina, kuten Satu-Elina tuossa kirjoittaakin.

    Satuaarteet ovat aarteista suloisimpia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta! Ihana kesäinen aarre tämä kirjanen kyllä on <3 Pieni Marita ei onneksi aloitellut elämäänsä vielä vuoden 1918 järkyttävissä kuohuissa (voi niitä jotka aloittelivat), mutta kyllä 1930-luvun lapsellakin oli edessään monenlaista... Voi ihmisen suunnatonta hulluutta, kunpa se joskus loppuisi... Toivotaan! Ja muistetaan, että maailmassa on aina tilaa myös hyvälle ja kauniille, että kaiken kamalankin keskellä jossakin kukkii <3

      Poista
  4. Onpa suloisen oloinen kirja. Ja miten ajaton: samalla kertaa vanhanaikainen ja tuore.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi kaimani! Ja eikö vain, suloinen tämä pieni kirja on ja samalla kertaa sekä ihanasti vanhanaikainen että niin tuore. Voiko kirja oikeastaan ihanampi ollakaan <3

      Poista
  5. Voi minkä ihastuttavan palasen muista maailmoista kirjoituksesi myötä sainkaan. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni kesäinen tuulahdus menneestä maailmasta ja paljaista, auringolle hymyilevistä varpaista... Kiitos kommentistasi Omppu!

      Poista
  6. Voi mikä aarre tosiaankin! ♥ Aivan ihastuttava kirja. Ja toden totta: Ajattele, että joillekin pikkuisille on luettu tuota kirjaa jossakin hämyisässä tuvassa samaan aikaan, kun ulkona koko maailma ja isänmaa on ollut kammottavassa myllerryksessä. Hurjaa.

    Tiedätkö, minä(kin) rakastan kesää, mutta syksyä vielä monin verroin enemmän. Ja olen usein kesäisin vähän levoton, en malttaisi nauttia kaikesta ihanasta kesäisestä, kun odotan niin kovasti kuulaita syyspäiviä, ruskaa, ja kaikkea ihanaa, mitä syksy tuo tullessaan (tänä vuonna esimerkiksi uusia opintoja, ja ensimmäistä kautta kausikorttilaisena paikallisen sinfoniaorkesterin katsomossa, iik miten ihanaa!). Mutta nautitaan nyt tästä kesästä (ja vaikkei lämmöstä niin ainakin) valosta ensin, me syysihmiset, sinä ja minä. :)

    Aurinkoista juhannusviikkoa sinne! ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos kommentistasi ♥ Tämä on kyllä ihana! Ja kyllä, on hurjaa ajatella maailmaa tuvan ja lukuhetken ulkopuolella. Voi historiaa ja sen monia, monia tarinoita joista kaikki eivät ole kauniita.

      Ja sinäpä sen sanot: juuri levottomuus on oikea sana kuvaamaan kesää, jota leimaa syksyn odotus... Nyt kuitenkin tuntuu, että osaan odottaa jotenkin entistä paremmin. Ajatus saapuvasta syksystä on yhtä rakas kuin ennenkin, mutta ehkä tämä viileähkö sää tai ikä tai jokin tekee sen, että tuntuu helpommalta elää myös juuri tätä kesäistä hetkeä tässä... Syksyn tullen kyllä iloitaan siitä, lempivuodenajasta ♥ Meille molemmille taitaakin olla tulossa ihana ja mielenkiintoinen syksy - minulla ei ole tuota orkesterin kausikorttia, mutta kyllä uusia opintoja :)

      Ihanaa juhannusaikaa sinulle kirjasiskoseni, valoa ja kesän lempeyttä ♥


      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!