tiistai 22. elokuuta 2017

Naisten aakkoset: N






Hella Wuolijoki (1886–1954)  ei ole N-nainen, 
mutta hänen kynästään N-naisia on kyllä syntynyt.



Naisten aakkosten eteneminen on, kuten kaikki muukin täällä kamarissa, ollut taukoilun ja harhailun vuoksi vähän niin ja näin. Viimeisin aakkoskirjoitukseni on maaliskuinen M, mutta nyt on siis tarkoitus paluun myötä jatkella myös näiden inspiroivien naisten parissa. Muistutuksena vielä, että aakkoshaaste on alkujaan Tarukirjan Margitin liikkeelle laittama, ja sen tarkoituksena on nostaa esille naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietylla kirjaimella. Haasteen parissa on täällä kirjabloggaajien keskuudessa puuhasteltu pian jo puolentoista vuoden verran, viime vuoden naistenpäivästä asti.

Kamarissa on tänään vuorossa N-kirjain:


1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Niina Hakalahti. Pidän valtavasti Hakalahden taidosta kirjoittaa tarinoita, joissa kepeys ja syvällisyys kietoutuvat toisiinsa juuri sopivassa suhteessa. Lempparini Hakalahden romaaneista on Aavasaksa (2010), jossa pohditaan myös esimerkiksi ihmisen liiallista kiltteyttä, mutta joka minulle ainakin aikoinaan teosta lukiessani näyttäytyi erityisesti ihmisen oikeutena elää omaa pientä elämäänsä juuri niin pienenä kuin tahtoo (miksi pitäisi olla menestynyt ja kuuluisa, kun voi kaikessa rauhassa paistaa pitsoja Ideaparkissa ja haaveilla ihan vaan lomareissusta Aavasaksalle?). Hakalahdelta on pikapuoliin ilmestymässä myös viihteellisenä alter egona, Amanda Vaarana, kirjoitettu uuden viihdesarjan avaus Pientä fiksausta vailla (2017), jonka toivoakseni saan kirjastosta ensimmäisten joukossa. Kovasti on nimittäin semmoinen kutina, että Hakalahti-Vaara kirjoittaa minulle oivallista täsmähömppää samaan tapaan kuin Pauliina Vanhatalon alter ego Veera Vaahtera, ja täsmähömppä aina aika ajoin tekee ihmiselle oikein hyvää.


2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Tämä menee nyt (taas) pikkuisen petkutukseksi, mutta pikkuisen vain, sillä näytelmäkirjallisuutta voidaan toki oikein hyvin pitää eri kulttuurin alana kuin kirjallisuutta :) Sitä paitsi asia on niin, että nämä naiset tunnetaan pitkälti myös elokuvien kautta. Itsekin koin heidät ensi kerran juuri elokuvina, joita joskus pienenä kesälomalaisena katselin mummun isossa kamarissa. Vasta nyt aivan hiljattain olen onnistunut kunnostautumaan toteuttamalla tämänkin iät ja ajat suunnitteluasteella roikkuneen haaveeni ja lukemaan myös nämä näytelmät. Siispä, pitemmittä puheitta, vastaukseni tähän on: Niskavuoren Naiset, ja etenkin nyt sitten Loviisa, Ilona ja Malviinakin, joka ei Niskavuoren nimeä tosin koskaan saanut. Ei ole turhan helppoa näillä naisilla ollut, vaan kovasti on tuullut elämä Niskavuoressa luihin ja ytimiin asti. Ja juu, petkutan tässä nyt silläkin tavalla, etten viittaa edes tekijään vaan hänen luomuksiinsa,  mutta kyllä vaan ovat nämä Niskavuoren Naiset sen verran komea osa näytelmä- ja elokuvahistoriaamme,
että on heidät tässäkin esille nostettava.

(Itse näytelmistä kirjoittelen myöhemmin lisää.)


3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä
(voit tietysti vastata molempiin, jos haluat):
a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?
Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Vastaan kysymykseen b:

Tähän on nyt ihan pakko vastata niin että Niiskuneidin ♥
Tämä romanttinen, haaveileva, vähän turhamainenkin niiskuneitonen on valloittavan söpö – ei tarmokas ja rämäpäinen tättähäärä niin kuin vaikkapa veikeä Pikku Myy, mutta kylläkin mitä söpöisin neitokainen otsatukkakiehkuroineen ja nilkkarenkaineen :)


***


Kamarin aikaisemmat naisten aakkoset löytyvät täältä:

A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M



4 kommenttia:

  1. Hieno oivallus - Niskavuoren naiset meinaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Aino! Ja eikö vaan olekin paikallaan Niskavuoren naiset tässä esille nostaa - kyllä siinä on komea kokonaisuus :)

      Poista
  2. Niina Hakalahtea kerran lainasin, mutten sitten ehtinytkään lukea. Josko kkeilisin tuota Aavasaksaa. Kirjailija kiinnstaa kyllä. Ja Niskavuoren naiset ja Niiskuneiti! Oikein passeleita valintoja N-naisiksi. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi, Paula ♥ Aavasaksaa suosittelen kyllä lämpimästi - luin sen pian ilmestymisensä jälkeen ja edelleen muistelen sitä lämmöllä :) Kirjailijaan kannattaa muutenkin ehdottomasti tutustua, jos pitää tietyn konstailemattomuuden ja syvällisyyden sopusoinnusta.

      Niskavuoren naiset ovat tosiaan komea joukko. Ja Niiskuneiti niin söpö :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!