tiistai 6. syyskuuta 2016

Heräilijän haparoivia ajatuksia








Kamarissa on ollut hiljaista. Koska elämä. Opinnot. Kaikki muu. Ja niin, ehkä myös tuulet. On ollut paljon muuta, joka on kaivannut ja ansainnut huomiota, ja ehkä myös hieman tarvetta käpertymiselle. Hiljaisuus on ollut koko lailla tarkoittamatonta, mutta ehkä silti myös tarpeellista.

Nyt kesä on jo vaihtunut syksyyn. Ulkona on vielä lämmintä ehkä pitkäänkin, mutta yöllä oli tainnut olla melkein pakkanen, aamussa pisaroi sumu. Syksy tuntuu hyvältä, tämä henkinen vuodenvaihteeni, hetki jona kaikki tuntuu aina jotenkin uudelta, mahdolliselta.

Olen lukenut menneinä viikkoina paljon. Vanhaa ja uutta. Luultavasti en enää edes muista kaikkia lukemiani kirjoja, mikä on ehkä harmi mutta toisaalta vain elämää, hetkien kiitävyyttä. Ehkä, jos siltä tuntuu, kirjoitan jotakin jostakin.

Olen (taas) myös miettinyt hieman kamariani, sitä millainen se on ja millainen se ehkä voisi olla. Välillä tuntuu, että kirjablogin kehykset eivät ole riittävän avarat. Joskus siltäkin, että tekisi mieli kirjoittaa enemmän jotenkin kepeästi. Tai ehkä tuo kepeäkin on väärä sana, kahleettomasti voisi olla oikeampi. Ilman tietynlaista kehystä ja kategoriaa. Kirjoittaa vaan. Kirjoistakin kyllä, mutta jos siltä tuntuu niin ihan mistä vaan. Kirjojen kamari tuntuu kuitenkin viittaavan vahvasti juuri kirjoihin. Kamarin seinämät – ja nimikin – ovat minulle kuitenkin jo jotenkin rakkaat, ja niistä tuntuu vaikealta luopua. Hankala juttu, joka ei ehkä silti ole hankala missään muualla kuin omassa päässäni. Oikeastihan on tietenkin niin, että kamarini saa olla juuri sellainen kuin tahdon ja myös etsiä muotoaan, muuttua tarvittaessa. Tai sitten voin luopua ja aloittaa ehkä jotakin uutta, jos se sittenkin tuntuu oikeammalta, paremmalta.

No. Ainakin naisten aakkosten seuraava osa – sieltä jostakin keskikesästä asti kutakuinkin valmiina odotellut F – ilmestyy kamariin pian. Ja lukupinossakin on tietysti monenlaista, sekä kesken että aloittamatta. Tällä hetkellä kesken ovat ainakin Henry David Thoreaun Walden – Elämää metsässä (koska elämänfilosofia), Milan Kunderan Tietämättömyys (uusintaluvussa, koska Kundera-tuuli) ja Rauha S. Virtasen Seljan tytöt (uusintaluvussa tämäkin, koska hellimishoito). Lukupinossa odottaa parhaillaan myös muun muassa pari uutuutta ja pari klassikkoa, mutta senhän tietää, että lukupino elää ja tuivertuu tuulien mukaan. Niin että tuulien mukaan taas mennään.

Hiljakseen lähden taas lukuretkille myös sinne naapurustoon <3

Kaunista syksyä ja hyviä lukutuulia toivotellen,

Kamarin Katja

12 kommenttia:

  1. Jos avaisit kamarista yhden seinän, niin auttaisko se? Laitat siihen vaikka jonkun verhon, jonka voi sitten aina tarpeen mukaan pitää auki tai kiinni. Vakavasti: monet rajat ovat itsemme asettamia, joten voimme ne myös itse ihan vapaasti purkaa, vaikka siltä ei aina tunnukaan. Terv. nimimerkki "just yhtä seinää moukaroin"

    On ollut ikävä kirjoituksiasi. Syyt kyllä ymmärrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä auttaisikin - niin, sellainen ajatuksille vapaa kulku, kiitos ideasta :) Mutta joo, ihan totta, itsehän me näitä rajoja ja seiniä itsellemme usein asettelemme emmekä suinkaan vain blogeissa. Ehkä on niinkin, että joskus on vaikeaa erottaa toisistaan ne hyvät ja huonot rajat, noin niin kuin ylipäätään.

      Kiitos Omppu ja onnea ja voimia moukarointiin <3

      Poista
  2. Huomenia Katja! Joskus on hyvä antaa tuulten puhaltaa avaruutta ja kuunnella niiden vonkunaa. Sinulla on hyvä ja kiintoisa kamari. Se on Sinun ikiomasi ja voit sen somistaa mieleiseksesi sekä kirjoittaa niistä asioista, joista itse haluat, jotka kiinnostavat ja tuottavat mielihyvää, - myös meille lukijoillesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilahduttavasta kommentistasi Takkutukka :) Ja niin, kyllä toisinaan on hyvä vain antaa tuulten puhaltaa ja kuunnella mitä ne kertovat. Jatketaan siis niiden kuulostelua ja hypätään hyvältä kuulostavien puhurien mukaan <3

      Poista
  3. Voisin jatkaa tähän keskusteluun, että jokaisella on varmasti jossakin vaiheessa mietintämyssy päässä oman blogin suhteen ja sehän on elämän oppimista, muutos tai pysyvyys. Luin sellaisen kirjan, jossa kirjan henkilö kysyi toiselta, että oletko koskaan uskaltanut tehdä jotain todella rohkeeta. Erittäin pysäyttävä kysymys minulle ja nyt minä pyörin sen kysymyksen ympärillä.
    Kiva, että tulit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niin se varmaan on - en uskokaan, että olen ainoa joka näitä vatkailee :) Elämä on muutosta ja pysyvyyttä, kyllä, ja välillä melkoista tasapainoiluakin niiden välillä.

      Tuo kysymys on hieno ja monesti paikallaan. Ja parasta on, jos onnistuu löytämään sen mikä juuri itselle on sitä rohkeaa. Kiitos Mai ja kirkastavia pyrähdyksiä tuon suuren kysymyksen ympärillä <3

      Poista
  4. "Todella rohkeata" - hyvä pointti! Kun pystyn vastaamaan:tänään kysymykseen: koska teit jotain viimeksi ensimmäistä kertaa elämässäsi, on ollut hyvä päivä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeus on varmaan niitä ihmisen hienoimpia hyveitä kun vaan tietää mitä se rohkeus juuri omalla kohdalla kulloinkin on. Joskus se on syöksymistä, joskus ehkä pysähtymistä. Kiitos Takkutukka <3

      Poista
  5. Kiva kuulla taas sinusta <3 Ja minua ei ollenkaan haittaa lukea kirjablogissa myös kaikista muistakin aiheista, olisi tylsääkin, jos blogin "oikea" aihe rajaisi kaiken muun pois.
    Kuulaita syyspäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Clover, kiitos <3 Hienosti sanottu tuo, että olisi tylsääkin, jos "oikea" aihe rajaisi kaiken muun pois. Oikeastaan olen itsekin sitä mieltä, että "oikea" aihe ei välttämättä ole niin tarpeenkaan: me ihmiset olemme monitasoisia ja niin ovat myös meidän aiheemme, miksipä siis edes pitäisi pitäytyä tietyissä rajoissa :) Mutta saa nyt nähdä, miten nämä ajatukseni toteutuvat käytännössä täällä kamarissa :)

      Syyspäivien kauneutta sinullekin <3

      Poista
  6. Rohkeus ja uskallus ovat kiintoisia kysymyksiä, joten pari empiirisesti koeteltua, käyttökelpoista palloa ilmaan:
    - Miksi ? vs Miksi ei?
    - Rohkea ei ole se, joka ei tunne pelkoa, vaan hän ken pelkonsa voittaa; tuottaa suurta mielihyvää ja voiman tunnetta...
    - Loppumetreillä ei kadu sitä, mitä tuli tehtyä - vaan sitä, mikä jäi tekemättä
    Näistä olen napannut toimivia koppeja. Onnistuneita ratkaisuja & hyviä päätöksiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kyllä vain: rohkeus ja uskallus ovat mielenkiintoisia kysymyksiä, joiden kanssa varmaan kaikki meistä jollakin tavalla joskus painivat, sekä pienempien että isompien asioiden kohdalla. Ja rohkeus on tosiaan juuri sitä, että uskaltaa vaikka pelottaa - jos siis oikeasti haluaakin uskaltaa eikä kyseessä ole esim. ulkoinen paine. Hienoa on, jos osaamme ja uskallamme elää niin kuin aidosti tahdomme. Surullista, jos joudumme katumaan tekojamme siksi ettemme uskaltaneet. Kiitos Takkutukka hienoista ajatuksistasi ja hyviä päätöksiä myös sinulle <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!