torstai 26. marraskuuta 2015

Ruokaisia haastevastauksia







Kaisa Reetta ihanainen ilahdutti minua tunnustushaasteella ja siihen liittyvillä yhdellätoista kysymyksellä. Ruoanlaittoaiheisina kysymykset olivat minulle hieman konstikkaitakin vastattavia, sillä niin herkkusuu ja hengetär kuin olenkin, en ole keittiössä erityisen luova tai kokeileva tai aina edes kovinkaan aikaansaava (niin, se leivänleipojaihanneminäni uinuu aina vain ja korvapuustitkin tuoksuvat aivan liian harvoin). Pienestä hankaluudestaan huolimatta kysymyksiin oli hykerryttävän herkullista vastailla, joten kiitos kaunis Kaisa Reetalle <3 Tässäpä nämä, vastaukseni:


1. Onko sinulla lempikeittokirjaa?

Ei oikeastaan, mutta pidän muutamista eri syistä erityisen paljon. Vuonna 1920 ilmestynyt Kasviskotiruoka on ihana kulttuurihistoriallinen elämys, jossa voi hierotaan ja makaroonit pätkitään. Uudemman Kotiruoka-kirjan ohjeilla teen herkullisia uunijuureksia ja joululaatikot ja hieman soveltaen myös piparkakkuja ja pikkuleipiä. Martan joulukirjassa puolestaan on maailman parhaan joululeipomuksen, syntisen hyvän Amorin maustekakun ohje, ja lisäksi kirja on lahja äidiltä ja siksikin erityinen. Tuija Ruuskan Aurinkomaan mansikkakakkuohjeesta olen mukaillut oman herkullisen täytekakkumme (spelttijauhoja ja intiaanisokeria, nam!), ja saman kirjan reseptillä syntyy myös herkullista linssidahlia. En yleisesti ottaen kokkaile kovinkaan paljon kirjojen mukaan ja tyypillistä on, että keittokirjasta on käytössä yksi tai kaksi hyväksihavaittua reseptiä muiden odotellessa sitä luovaa ja kokeilunhaluista olotilaa, jossa myös muistetaan että jossakin oli se joululeivän resepti ja ai niin, se eräskin pöperö...


2. Millainen olisi unelmiesi keittokirja?

Kaunis. Kasviksinen. Ehkä myös vuodenaikainen. Sellainen ihanasti vanhanaikainen ja samalla sopivan mutkaton.


3. Oletko törmännyt romaaniin, jossa ruoasta ja/tai ruoanlaitosta kerrotaan erityisen houkuttelevasti?

Miksi minun pääni itsepintaisesti helisee tyhjää? Taitaa olla niin, että ruoka ja ruoanlaitto jäävät minulle kirjoissa koko lailla sivuseikoiksi, vaikka varmasti kiinnitän niihin lukiessani ainakin jonkinlaista huomiota. Lähinnä muistan, että lapsuuden Viisikoissa syödään koko ajan. Ihana Annakin tekee kyllä ainakin erään epäonnisen kakun. Mutta ei, mikään teos ei kai toistaiseksi ole vaikuttanut minuun erityisesti juuri ruokapuolellaan.


4. Nimeä yksi tai useampi kirjailija, jonka/jotka haluaisit kutsua lounaalle tai päivälliselle. Millainen olisi menuu?

Mjaah... Koska jo vähän toivoin taivaallista teehetkeä Aino Kallaksen kanssa, niin jospa nyt kutsuisin samantapaiselle päivälliselle L. Onervan. Tiedän, että hän osti omat ruoka-annoksensa usein valmiina, joten otaksun, ettei hän odota sanoja rakastavalta sisareltaankaan mahdottomia. Ehkä Onervalle maistuisivat näin marraskuun lopulla vaikkapa uunipunajuuret pähkinöiden ja fetajuuston kera? Salaattiakin voisi olla ja hyvää leipää, ja ehkäpä maistelisimme myös hieman punaviiniä... Jälkiruoaksi voisimme syödä sitä syntisen hyvää Amor-kakkua. Oi, kunpa Onerva tulisi! Maailma olisi päivällisemme jälkeen varmasti paljon, paljon parempi.


5. Sama kysymys kuin edellä, mutta tällä kertaa kestityksen kohteena olisi haluamasi romaanihenkilö. Kenet kutsuisit?

Tulisikohan Miss Elizabeth Bennett? Voisin sujuvasti vaihtaa päivällispöydän katjakutoiseen kello viiden teehen :) Leipoisin jälleen yhden Amorin maustekakun ja kun kerran joulualusaikaa elellään niin vaikka joulutorttujakin ja pipareita. Suolaiseksi syötäväksi loihtisin vaikka feta-pinaattipiirakkaa. (Pitäisikö olla jonkinlaisia sarviakin, taipuisinkohan?) Raikastukseksi meillä voisi olla myös hedelmiä ja ehkä pähkinöitäkin, ne ovat aina niin hyviä. Ehkäpä me näillä eväillä jaksaisimme hetken aikaa jutustella Mr. Darcysta ja leningeistä ja hieman myös ylpeydestä ja ennakkoluulosta.


6. Pidätkö romaaneista, joissa kokkaillaan tai syödään paljon?

Pähkäityäni näitä kysymyksiä nyt tovin jos toisenkin alan otaksua, että kokkailu on minulle romaaneissa tosiaan aika lailla sivuseikka... Tarinan lomaan sopivasti aseteltu ruokapuuhailu saattaa kuitenkin lukuhetkellä ilahduttaa, mutta itsessään kokkailu ei taida riittää lukemiseni motiiviksi. (Mainittakoon, että omien tarinoideni henkilöt ovat kyllä aika usein myös laittaneet ruokaa ja syöneet. Jo se kolmetoistavuotiaana kirjoittamani esikoisneitokaiseni söi ainakin tomaattia... Mitenkäs tämä nyt tulkitaan?)


7. Syötkö lukiessasi, luetko syödessäsi?

Kirjojen äärellä juon lähinnä teetä (no joo, tunnustan: toisinaan myös syön suklaata mutta EN sotke). Syödessäni luen pikemminkin lehtiä, aamupalalla Aamulehteä ja yksin ollessani lounaallakin jotakin, jos sopiva lehtinen sattuu lähettyvillä olemaan. Päivällispöydässä ei lueta vaan jutellaan.


8.Nimeä yksi tai useampi kirjailija, jonka/jotka haluaisit tutustuttaa suomalaiseen perinneruokaan, vaikkapa lanttulaatikkoon tai mämmiin. Minkälaista vastaanottoa uumoilet?

Tulisikohan L. M. Montgomery syömään karjalanpiirakoita ja rönttösiä? Eivätköhän ne maistuisi teen kanssa aika makoisille. (Ai niin, hänkin on jo taivaassa. Onko minussa taas jokin omituinen mutterivika?)


9. Jos sinun olisi seuraavan vuoden ajan valittava päivä viikossa ilman ruokaa tai ilman kirjoja, kumman valitsisit?

Olisi tietysti houkuttelevaa esiintyä henkevänä ja valita päivä ilman ruokaa. Mutta ei, olen aito, nälkäinen itseni ja valitsen päivän ilman kirjoja. Kirjat ovat mielessäni aina, niinäkin päivinä kun en lue (kyllä, sellaisiakin joskus on!), mutta ilman ruokaa minusta tulee vain väsynyt ja vihainen.


10. Minkä kirjan kannen valitsisit ruokapöytäsi kanteen tai lautasesi koristeeksi?

En taida valita mitään. Ruokapöytääni saa koristaa ihan vain liina ja lautasiani ruusut. Kirjankansista nautiskelen sitten muuten :)


11. Oletko törmänyt kirjaan, joka vastaa vaikutuksiltaan tulisinta chiliä tai täyteläisintä, ihaninta suklaaelämystä?

Hmmm.... Sanotaanko vaikka nimeämättä niin, että hyvä kirja on monesti niin kuin kerroksellinen suklaarasia... Sellainen, jonka saan toisinaan muiden maiden tuliaisina: käsintehtyjä tummasuklaisia konvehteja, jotka pitäisi malttaa syödä hitaasti ja ahmimatta, yksi kerrallaan... Ne maistuvat usein ennenkokemattomille, joskus hieman hämmentävillekin, mutta samalla niissä on aina se ihana, tuttu, täyteläinen suklaan maku ja tuntu...






Koska olen jo laittanut haasteen eteenpäin täällä, en nyt tällä kertaa haasta ketään. Sen sijaan toivotan näiden Kaisa Reetan herkullisten kysymysten myötä oikein makoisia lukuhetkiä :)


2 kommenttia:

  1. Aah miten loistavasti otit haasteen vastaan, kiitos ihana Katja!

    Vastauksistasi sain sen tunnun, että pidät kasvispainotteisesta ruoasta, niin kuin minäkin. keittokirjavinkkejä tuli roimasti, kiitos niistä! <3

    Voi, minä tahtoisin ja osallistua tuolle päivälliselle L. Onervan kanssa. Se mahtaisi olla unohtumaton kohtaaminen...

    Kirjojen äärellä minäkään en osaa syödä, korkeintaan teetä ( ja niin: suklaata!) tai jotakin muuta virvoketta - enkä voisi ajatellakaan lukevani ruokapöydässä - en edes yksin syödessäni.

    Vastauksiasi oli todella kiva lukea, kiitos, Katja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle haasteesta ihana Kaisa Reetta <3 Kysymyksesi olivat tosiaan hieman konstikkaita mutta samalla herkullisia :)

      Ja juu, kasvisruokaa... Terveellistä ja eettistä ruokavaliotani "tasapainottaa" kyllä herkkupersous :)

      Eikö vain, päivällinen L. Onervan kanssa olisi varmasti ikimuistoinen... Onervassa oli runsaasti ihanaa maailmanparantajahenkeä <3

      <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!