Kiitos hyvästä keskustelusta ja pieni kirjoittajahenkinen loppukevennys ja/tai sivupolku vielä

Täällä kamarissa on viime päivinä keskusteltu oikein antoisasti kirjojen moittimisesta ja vähän kirjoista kirjoittamisesta ylipäänsäkin. Kiitos vielä kaikille osanottajille hyvästä keskustelusta ja kaikista hyvistä huomioista – oli tosi kivaa, että niin moni keskusteluun osallistui ja että keskustelusta kehkeytyi niin rakentava ja raikas. Monenlaisia näkökulmia nousi kommentoijien ansiosta esiin, ja kokonaisuudesta tuli kommenttien myötä varmasti kaikille antoisampaa ja rikkaampaa luettavaa kuin oma purkaukseni olisi yksin ollut. Ja kirjoitusta ja keskustelua saa toki kommentoida edelleen, jos siltä tuntuu, ja asian tiimoilta on muuten vaihdettu ajatuksia myös kirjailoa säteilevän Kristan Lukutoukan kulttuuriblogissa, kuten moni teistä toki on varmaan jo huomannutkin.

Vähän vielä itsekin tähän aiheeseen palaan tai ainakin sen sivuraiteille, tällä kertaa vähän niin kuin harrastajakirjoittelijan näkökulmasta. Monet meistä kirjabloggaajista kirjoittavat itsekin myös muuta kuin näitä blogikirjoituksia, ja sehän onkin juuri oikein, sillä kyllä täällä blogimaailmassa kirjoittamisen lahjat ja ilo monin tavoin kukoistavat. Ja kuten monet kerrat todettua, lukeminen on tietenkin kirjoittajan parhaita kouluja, sillä lukemalla paljon ja monenlaista kirjallisuutta kirjoittaja pääsee peremmälle kirjallisuuden maailmaan ja oppii ymmärtämään erilaisia kirjoittamisen tapoja ja mahdollisuuksia sekä erilaisia kirjallisuuksia. Myös luetusta kirjoittaminen on tietenkin mitä mainioin mahdollisuus oppia muutenkin paremmaksi kirjoittajaksi, koska kaikki kirjoittaminen opettaa kirjoittamisesta jotakin, hiljalleen ainakin.

Myös Mika Waltarin leppoisa, hilpeässä hengessä kirjoitettu klassikkokirjanen Aiotko kirjalijaksi? (ensipainos 1935) sisältää oikein hauskoja huomioita lukemisen merkityksestä kirjoittajalle, enkä nyt millään malta olla siteeraamatta niistä muutamia tuon antoisan, kirjoista kirjoittamista koskevan keskustelumme loppukevennykseksi ja/tai pieneksi sivupoluksi. Tässäpä siis vielä vähän Waltarin mietteitä aiheesta lukeminen ja kirjoittaminen, pilke silmäkulmassa poimittuina vaikka tietysti pikkuisen vakavissaankin siteerattuina (lihavoidut kohdat ovat Waltarin omia korostuksia):

Lue mahdollisimman paljon! Mutta lue oikealla tavalla. Ajattele aina lukemaasi. Luettuasi jonkun kirjan tee ajatuksissasi siitä yhteenveto. Jos olet tarmokas, voit kirjoittaa yhteenvetosi lyhyesti muistiin. Se on hyvää harjoitusta.

Kas niin, huomaamme heti, että kirjabloggaaminen on mitä mainiointa ”oikealla tavalla lukemista” ja samalla ”hyvää harjoitusta” – ja kyllä vain, kaikissa muodoissaan, sillä kaikkeen kirjoista kirjoittamiseen liittyy väistämättä myös luetun ajattelemista. Ja kirjoista kirjoittajina saamme tietenkin myös kunnian kantaa tuota arvonimeä ”tarmokas” (mikä ainakin tällaista hitaampaa ihmistä hersyvästi naurattaa). Waltarin aikaan tällaista kanavaa kuin meillä ei tietenkään vielä ollut, joten me olemmekin erityisen onnekkaita: meillä on mahdollisuus sekä kirjoittaa lukemastamme julkisesti, mikä tuo kirjoittamiseen omat säväyttävät sivumausteensa, että myös keskustella lukemastamme ajatuksia vaihdellen. Mahtavaa!

Älä lue vain hyviä kirjoja, lue myös huonoja, sillä huonosta kirjasta voit oppia monesti enemmänkin kuin hyvästä kirjasta. Huonosta kirjasta opit sen, miten ei pidä kirjoittaa, ja usein myös, miksi ei pidä kirjoittaa juuri noin.

Tämäkin Waltarin oppi on oikein hyvä, eikö vain? Kuten jo siellä aiemmassa kirjoituksessani totesin, minulle sattuu lukuhuteja aika harvoin, mutta silloin kun sattuu, ne opettavat minulle kyllä jotakin sekä itsestäni lukijana että siitä, miten en halua kirjoittaa. Sen verran kerettiläinen Waltarin oppeihin nähden kuitenkin olen, että tarkoituksella en viitsi huonoja kirjoja vaivautua lukemaan. Mieluummin valitsen luettavani houkuttelevien kirjojen alati keikkuvasta pinosta ja uskon, että opettaa se sekin, joskin sen myönteisemmän kautta.

Mutta palatkaamme asiaan! Siis luetpa mitä hyvänsä, kirjaa, aikakauslehteä, lukemistoa, ajattele aina, mikä siinä on mielestäsi parasta, mikä sivu tai artikkeli on sinusta onnistunut ja miksi, mikä epäonnistunut ja miksi. – Ja ala sitten pohtia, miten sinä olisit tuosta aiheesta kirjoittanut. Ja jos pääset jyvälle ja innostut, kirjoita samasta aiheesta uusi ja parempi juttu.

Myös tämä kamarin lukijatar miettii tästä eteenkinpäin, mikä luetussa on parasta ja onnistunutta ja miksi ja mikä vähemmän onnistunutta ja miksi. Mutta jos kirja on hänestä kehno, hän ei kirjoita siitä, vaikka se varmasti opettavaista olisikin. Sen sijaan hän koettaa kyllä ihan jo kirjoittamisharrastuksensa vuoksi painaa mieleensä toisen kirjoittajan erheet. Jos kirja taas on hänestä hyvä ja herättää hänessä halua kirjoittaa jotakin myönteistä, ehkä jopa hurmioitunutta, hän kirjoittaa siitä kyllä, sillä omalla, usein sangen subjektiivisella mikälie tavallaan, jos vaan muuten muulta elämältään ehtii ja tahtoo. Saattaa tosin hyvinkin olla, että kirjoitus karkaakin siitä, mikä kirjassa on parasta ja onnistuneinta ja mikä ei, ja päätyy tallentamaan lähinnä lukijattaren lennähteleviä mielenliikkeitä irroten näin aika kauaksikin varsinaisesta kirja-arviosta. Hiljalleen tämäkin lukijatar siis ehkä tosiaan myös oppii kirjoittamisestaan jotakin. Esimerkiksi sen, että taitaakin olla oikeastaan niin, että täällä kamarissa ei ylipäätään juuri kirjoiteta arvioita vaan pikemminkin pohdintoja ja kokemuksia. Kyllä vaan, nyt se tuokin ajatus taas oikein kirkastui, ja tästäkin se muuten juuri omalla kohdallani johtuu se eronteko ammattikritiikkiin. (Ja juu, kaiken aikaa tämä rouvanen koettaa kyllä oppia myös paremmaksi kirjoittajaksi samalla kun itsepintaisesti kirjoittaa mitä ja miten sattuu.)

Mutta niin, todettakoon siis vielä kerran, että näin siis täällä, ja sielläkin juuri sillä omalla tavalla, eikös vaan? Vaan nyt taitaa tämä itsereflektio kyllä vähäksi aikaa tässä kamarissa riittää – vaikka, ööh, taitaa se kirjoista kirjoittaminenkin olla aina jossain määrin myös itsereflektiota, oman minän, lukijuuden ja mielenliikkeiden tutkimista... No, ehkä se on vaan ihmisyyttä, se että on oman elämänsä kokeva subjekti. Nyt lopetan, ettette te lukijaparat ihan pyörry tämänkin ryöpytyksen alle. Ja seuraavaksi kamarissa jotain ihan muuta.

Lukemisiin ja kirjoittamisiin ♥