Fredrika Runeberg: Piirroksia ja unelmia (1861)

»Mitä minä olen rikkonut, älä rankaise minua noin. Älä tuomitse minua pimeyteen, tuomitse minut mihin tahansa muuhun, kun et vain ota pois sielun ja sydämen sanoja.» (Kolme Ruotsiin muuttanutta)

Rakas Fredrika. Tänään vietetään sinun miehesi, kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin päivää. Mutta tiedätkö, minä olen päättänyt että tämä päivä saa olla sinunkin päiväsi. Sinun, joka olit muun muassa ensimmäisen suomalaisen historiallisen romaanin kirjoittaja, ja myös juuri se, joka teillä hoiti niin huushollin, lapset kuin miehensä vieraat ja kärsi päälle myös miehensä juoksut. Mitä olisi herra Runeberg mahtanut ollakaan ilman sinua? Ja mitä kaikkea olitkaan sinä itse, Fredrika! Sinusta jos kenestä on malliksi ja esimerkiksi myös meille kaikille täällä ajan takana – meille, jotka haluamme kirjoittaa tai ylipäätään tehdä sitä mitä omanamme ja juuri meille itsellemme tärkeänä pidämme. Sinä näytät, että sillä, jolla on tahtoa, on kyllä myös aikaa ja mahdollisuuksia.

Mies sanoo: ’Minun olet, minä olen kuninkaasi ja herrasi, valosi, elämäsi. Katso kuinka hyvä olen, kun en halveksi vähäpätöistä. Minä olen voimasi ja väkevyytesi. Mitä voisit ilman minua? Et tarvitse mitään maailmassa muuten kuin minun kauttani. Tottele, se on velvollisuutesi, kumarru tomuun jalkani edessä, olet orjattareni, se on kunniasi.’ (Elan kysymykset)

Tänä vuonna halusin tässä merkkipäivänne alla lukea kertomuskokoelmasi Piirroksia ja unelmia. Olet jo aiemmin ihastuttanut minua juuri sillä historiallisella romaanillasi Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä – niin, sillä Suomen ensimmäisellä! – sekä viime vuonna näihin aikoihin lukemallani Kynäni tarinalla. On huikeaa ajatella sinua siellä ajassasi, sitä miten ja mitä olet kaikkien askareidesi keskellä myös kirjoittanut, usein silloin kun et enää jaksanut edes ommella niin kuin kynäsi tarinassa kerrot. Mikä tahto sinulla onkaan ollut! Mikä kirjallinen tietämys ja osaaminen! Ja mikä tallenne onkaan esimerkiksi juuri tuo kynäsi tarina – siinä olet jättänyt jälkipolville omakohtaisen kokemuksesi siitä, millaisia olivat 1800-luvun naista kehystävät kirjoittamisen ehdot ja mahdollisuudet.

Vapaa on Wainahée, vapaa kuin merimetso taivaalla, kuin meren aalto, kuin tuuli lehvästössä. Vapaa on Wainahée, häntä ei ole valeltu vedellä, hänen sielunsa ei ole sidottu, hänen saarensa jumala ei sano: sinun tulee olla miehelle alamainen. Wainahéen ei tarvitse olla tottelevainen kuin orja. (Tongatabun nainen)

Nämä, piirrokset ja unelmat, ovat lyhyitä kertomuksia, ”satuparaabeleja” kuten suomentajasi Tyyni Tuulio niitä teoksen esipuheessa kutsuu. Tuulio kertoo, että sinä ja Johan Ludvig valitsitte teoksen kertomukset aikaisemmin julkaistuista ja julkaisemattomistakin kertomuksista, yhdessä. Senkin Tuulio kertoo, että myös Johan Ludvig oli valintaa tehdessänne sitä mieltä, että nämä sinun kertomuksesi piti julkaista kaikki – oli, vaikka mukaan tuli näin sellaistakin, missä näkyi juuri hänen itsensä sinulle aiheuttamat surut ja murheet. Kunnia hänelle siitä, toteamme sekä Tuulio että minä.

Alhejdi, miehen sydän on ruusutarha, siinä on tilaa monelle kukalle. Kuinka voisit pyytää että minä aina rakastaisin vain yhtä. Rakkauskin on kukka, älä pyydä kukkaa olemaan yhtä katoamaton kuin kivi, eihän se silloin olisi kaunis. Mutta myös Alhejdi on Salikille rakas. (Salik Sardar Khanin puoliso)

Ja miten nerokas sinä näissäkin kertomuksissasi olet: teoksessa Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä etäännytät oman aikasi kipeät kysymykset historiaan, nyt siirrät ne ja samalla myös oman elämäsi surut ja murheet usein kaukaisiin maihin, käsittelet niitä esimerkiksi itämaisten ja intiaaninaisten kautta. Omassa yhteisössäsikin silti viivähtelet ja näytät esimerkiksi sen, miten kirjoittaviin tai muuta omaa ansiotyötä tavoitteleviin naisiin siellä suhtaudutaan. Rohkea sinä olet, monin tavoin!

’Mitä minä kuulen, vai hankkimaan leipääsi? Sen sinä, hitto vieköön, myös jätät tekemättä. Sinun pitää mennä naimisiin ja tulla kunnon vaimoksi ja hoitaa taloutesi ja lapsesi eikä ansaita leipää.’ (Särmäkuvia naisen elämästä)

Kyllä, pohdit kertomuksissasi paljon juuri naiseutta ja naisen asemaa. Kertomustesi naisia kohdellaan usein väärin, miesten asettamalla pakolla ja mielivallalla, mutta aina näissä naisissa on sydämen rohkeutta, lujuutta valita vaikka kuolema ennemmin kuin se mielivalta jolla heidät koetetaan toisten tahtoon pakottaa. Sydämeltään rohkeina naisesi ovat aina uskollisia itselleen ja niille joita rakastavat. Ja kas vain, osaatpa sinä veikistelynkin, pilke silmäkulmassa kirjoittelun:

»Me puhumme eräästä hullutuksesta, jota yksi ja toinen meillä on ruvennut ajamaan, nimittäin että miehellä olisi sama oikeus kuin naisella ammentaa tiedon lähteistä ja pyrkiä sivistykseen.» (Maailma ylösalaisin)

Aina nämä sinun piirroksesi ja unelmasi eivät ehkä ole kaunokirjallisesti ”eheitä” ja ”valmiita” kertomuksia – niissä on luultavasti juuri ajanpuutteesta johtuvaa keskeneräisyyttä, joka sellaisena kertoo kuitenkin sekin omaa tarinaansa ja on omalla tavallaan oikeastaan myös viehättävää, yksi kuva siitä mitä kirjoittaminen on. Kertomuksesi ovat kuitenkin taidokkaita ja mukana on aitoja helmiä, sellaisia kuin ”Salik Sardar Khanin puoliso”. Kukkasymboliikkaa, eksotiikkaa... Kyllä sinun kynäsi lentää ja huomaa!

Ja köynnös kasvoi ja sysäsi hienoja lankojaan ja kiinnitti itsensä niillä puuhun ja kietoutui sen ympärille ja kehittyi yhä rikkaammaksi ja hiipi yhä lähemmäksi. Ja tämäkin puu oli rosoinen ja pahkainen siellä täällä, mutta köynnökseni hiipi vapaina, pehmeinä aaltoina kasvuun ja kiinnitti lankansa juuri näihin epätasaisuuksiin ja puhkesi juuri siinä kauneimpiin kukkiinsa. (Köynnöskasvi)

Fredrika, sinä olet klassikko ja teoksesi klassikkoteoksia. Niin kuin tiedät, klassikosta tekee klassikon juuri se, että se se sekä kantaa että kestää aikaa, kertoo jotakin omasta ajastaan ja kykenee samalla puhuttelemaan yhä uusia lukijoita. Nämäkin kertomuksesi ovat juuri sellaisia: ne kantavat mukanaan sinun omaa aikaasi, sen kysymyksiä ja kipuja, mutta niin kuin aikaa kestävissä kertomuksissa aina, näissäkin on myös ajattomuutta ja kykyä koskettaa lukijaa myös täällä kaukana 2000-luvulla.

Nainen, hoida taloutesi, keitä ruokasi, ei emännällä ole aikaa runollisiin pyrkimyksiin. (Särmäkuvia naisen elämästä)

Niin, näinkin sinä kirjoitat, Fredrika. Ja samalla näytät, omassa elämässäsi, että emännällä on kuin onkin aikaa, jos sitä ottaa. Toki maailma on muuttunut monin tavoin, eikä esimerkiksi kirjoittavaan naiseen täällä suhtauduta samoin kuin sinun aikanasi, mutta yksi on samaa – se, että ihminen voi etsiä hetkiä ja mahdollisuuksia sille, mikä on itselle tärkeää. Kiitos sinulle Fredrika ja lämmin tervehdys sinne ajan tuolle puolen ♥

*****

Tässä Fredrikalle kirjoittamani kirjeen lomassa toivotan myös oikein hyvää Runebergin päivää kaikille teille, jotka kamariini satutte piipahtamaan – ja niin, sekä Johan Ludvigin että Fredrikan! Minä menen pian juhlistamaan juhlapäivää tuolla kuvan herkullisella tortulla, jonka näppäränä keittiöhengettärenä nappasin suoraan lähikaupan leivoskaapista :)

*****

Fredrika Runebergin Piirroksia ja unelmia ilmestyi alun perin vuonna 1861 nimellä  Teckningar och Drömmar. Painos, jonka itse luin, on Tyyni Tuulion suomennos vuodelta 1982.

 

Ja jopas sattui, nämä Fredrikan satuparaabelithan sopivat oikein mukavasti myös
Ompun novellihaasteeseen. Saan neljäkymmentä novellia lisää!

Tässä vielä kamarin novellihaastenovellit tähän asti:

Aino Kallas: ”Lasnamäen valkea laiva” ja ”Gerdruta Carponai”, 2 kpl.

Karl Ove Knausgård: Talvi. 63 kpl.

Fredrika Runeberg: Piirroksia ja unelmia, 40 kpl

Tähän mennessä yhteensä 105 kpl.