Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen (2015)

Pidän suitsukkeen tuoksusta kirkoissa.

Pidän sametista ja plyysistä.

Pidän lounaista puutarhassa.

Pidän Éric Satiesta. OSTA SATIEN KOKO TUOTANTO.

Pelkään lintuja (varsinkin puluja).

Kirjoita muistiin muitakin pelon aiheita.

Kirjakauppias ja naisen käsilaukku. Käsilaukussa punainen muistikirja ja Modianon romaani sekä hajuvesipullo, valokuvia, pesulakuitti ja avaimenperä, ei lompakkoa eikä kännykkää, ei nimeä. Niin: pieniin yksityiskohtiin kiteytyvä elämänhistoria, joka kaipaa ihmistä jolle se kuuluu.

Pelkään punamuurahaisia.

Pelkään kun katson pankkitilini tietoja ja klikkaan kohdasta ”Saldo”.

Pelkään jos puhelin soi varhain aamulla.

Pelkään mennä metroon silloin kun se on ahtamalla täynnä.

Pelkään aikaa joka kuluu.

Pelkään tuulettimia, ja tiedän kyllä miksi.

Ja niin, sattumuksia tai sitten kohtalo, tietenkin, ja sen saa ehkä jokainen (jälleen kerran) itse päättää. Yhtäällä sairaalavuode, verenpurkauma ja kooma, toisaalla yksinäisyyden motivoimia harrastelijatutkimuksia... Romanttisen tähtipölyn kehystämä hurmaava salapoliisileikki!

... ja iho kalpea, hän oli kaunis, satoi... kasvot olivat märät... hänellä on todella kaunis hymy, hän ei ole kovin pitkä, ja oikeassa suupielessä on kauneuspilkku, hän käyttää huulipunaa...

Tämä Antoine Laurainin ihastuttava teos tarttui kirjastosta käteeni ihan omia aikojaan (niin kirjat toisinaan tekevät, niin kuin me kaikki tiedämme) ja ihanaa niin, sillä se oli pian mitä parhainta seuraa vilttiin ja teekuppihöyryyn kääriytyneelle flunssavirujalle... Mutta ei, ei tarvitse olla nuhanenä teoksesta nauttiakseen. Hitunen romanttisuutta sen sijaan kyllä vaaditaan ja uskoa siihen, että elämässä saattaa tapahtua asioita, jotka kovasti muistuttavat vaaleanpunaisia ja (ihan oikeasti!) kultareunaisia pilviä.

Chloé nappasi viinilasin pöydältä ja otti kulauksen. Oletko rakastunut? hän kysyi oltuaan hetken hiljaa. Rakastunut keneen? vastasi Laurent ja nosti kattilankantta. Punaisen muistikirjan naiseen. Älä höpsi, haluan vain palauttaa laukun hänelle, tuo lautaset.

Oi kyllä: Punaisen muistikirjan nainen jättää mieleen tervetullutta ja terveellistä keveyttä, mielikuvan hellivästä tarinasta ja tekstistä, joka on kaunista, vaivatonta ja ihmiseen näkevää. Tämän enempää en tällä kertaa anna itseni kirjoittaa, sillä tämä on niitä kirjoja, joista ei pidä lörpötellä liikaa. Niitä, joista pitäisi osata sanoa vain ne muutamat taiten asetellut sanat jotka houkuttavat lukemaan mutta eivät kerro yhtään liikaa... Niinpä pyyhin pois myös viimeisen sitaatin, jonka tahtoisin tähän kirjoittaa. Toivon, että joku kiinnostuu. Sillä – niin – vaikka romanttinen kertomus on tietenkin tälläkin kertaa myös ennalta-arvattava, se on silti myös juuri niin ihanan ainutlaatuinen kuin romanttiset kertomukset kaikesta huolimatta ovat, ja siksi se pitää saada kokea ihan itse. Suosittelen lämpimästi romantikoille, jotka pitävät kauniisti kirjoitetuista ja sopivasti viisaistakin tarinoista ♥

*****

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen. Suomennos Lotta Toivanen. Romaani, 190 s. WSOY, 2015. Ranskankielinen alkuteos La Femme au Carnet Rouge, 2014.