Sota on alkujuuri
kaikkeen kurjuuteen, kaikkeen sosiaaliseen hätään, joka ei koskaan katoa ja
joka saa epätoivoon kaikki ihmisystävät ja maailmanparantajat. Jos on ollut
jossain maassa joitain vuosikymmeniä kestänyt rauhan aika, on ihme nähdä, miten
kaikki kasvaa ja versoo.
Juhani Ahon Rauhan erakko on teos, jonka
olemassaolosta en ennen viime kesää tainnut tietää mitään (että sitä voikin olla tietämättömyyttä täynnä!). Onneksi kävi
kuitenkin niin, että Tuusulanjärvellä vieraillessamme löysin Aholan myyntihyllystä tämän ntamon vuonna 2013 julkaiseman viehättävän
näköispainoksen. Katselin hetken aikaa kannen Madonna-kuvaa, äitiä ja lasta, ja
lukaisin takakansitekstin, joka kertoi että teos on ”fiktiivinen meditaatio ja
essee maailmanrauhan mahdollisuudesta syttyvän maailmansodan varjossa”. Ahon,
kauniin kannen, meditaation ja maailmanrauhan mahdollisuuden liitto ei juuri
jättänyt epäilystä siitä, etteikö tämä kirja olisi minulle.
Koko maailmahan
tuntee, iloitsee ja rakastaa samalla tavalla, paljoa enemmän kuin ajattelee ja
toimii. Jos maailmanveljeyden ja tuhatvuotisen valtakunnan toteutumisen avainta
on, niin ehkä se on juuri siinä. Siinä, miten tunnetaan yhteisesti, ja ehkä
siinäkin, miten yhteisesti uskotaan. Tunneveljeys, uskonveljeys, maailmanveljeys.
Rauhan erakko on kertomus matkaavasta
ikämiehestä, nuorista rauhankongressilaisista, erakosta, madonnasta. Se on
mietelmä, tutkielma ja keskustelu rauhan mahdollisuudesta ja siitä, miten
hauraita ihmisten puheet voivat ehkä hetkellisestä vilpittömyydestään ja
hyväätarkoittavuudestaan huolimatta olla ja miten vaikeaa ihmisen usein on
tehdä myös teoissaan se hyvä, mistä hän sanojensa tasolla ehkä kiihkeästikin puhuu. Se on myös surullinen esitys siitä, mitä sodan jaloissa tehdään sellaiselle yksilölle, joka eettisistä syistä kieltäytyy toisia tappamasta. Siitäkin, miten
vaikeaa uskostaan hyvään, rauhaan, on joskus pitää kiinni, mutta miten sellainen usko
silti on niin välttämätöntä. On, sillä
[s]e
ei toteudu, jos ei siihen kukaan usko... sen toteutuminen alkaa heti, kun
jokukaan siihen uskoo.
Rauhan erakko on
myös essee, kyllä. Aho antaa tekstinsä ja samalla lukijansa etsiä ja miettiä,
kysyä. Hänen henkilönsä pohtivat, keskustelevat, antavat etsinnän polveilla.
Keskustelujen ja mietelmien edetessä nyökkään monessa kohtaa, esimerkiksi siinä
miten paljon hyvää sotavarustuksiin käytetyillä rahoilla voitaisiin yhteiskunnassa tehdä. Joidenkin
yksityiskohtien kohdalla myös hämmennyn – kuten siinä, miten Aho antaa
yhden henkilöistään todeta, että ihmisen ainoa todellinen vihollinen on luonto.
Väitän kiireesti vastaan, sanon että ihminen ei ole mitään ilman luontoa ja
että ihmisten tulee rakastaa ja kunnioittaa paitsi toisiaan myös sitä, lakata
sotimasta sekä toisiaan että luontoa vastaan. Niin, keskustelen tekstin ja sen keskustelijoiden mukana. Kysyn. Ja etsin. Rauhaa...
Mikä se lopulta järjestää ja hallitsee
maailmaa? Valta ja voima, oma etu ja itsekkäisyys.
Niin. Aho kirjoitti Rauhan erakon sata vuotta sitten, vuonna 1916. Minä, joka luen sitä nyt, vuonna
2016, mietin miten ajattomia sen ajatukset ovatkaan. Surenkin sitä, tätä ajattomuutta. Mietin
(taas) miksi ihmiskunta ei opi. Toivon, että silti oppii. Mietin, miksi ihmiset kaiken aikaa tuhlaavat varojaan ja voimiaan tuhoamiseen säilyttämisen ja hyvän edistämisen sijasta. Ja toivon, että jonakin päivänä on toisin.
Sillä eihän se
semmoinen koskaan toteudu. Ei ihmiskunta ole koskaan todenteolla tahtonut
rauhaa. Se ei ole päässyt siihen siksi, että se ei ole siihen pyrkinyt.
Silti me kysymme, rauhan erakko ja minä, että entä jos me
kaikki, yksi kerrallaan, päätämme vakaasti uskoa? Onko rauhan maailma silloin
mahdollinen? Ja niin, me sanomme, erakko ja minä, että
Ei mikään toteudu, jos siihen ei usko.
Kaikki toteutuu, kun siihen uskoo.
Ja kovasti koetamme siihen uskoa, uskon voimaan.
*****
PS. Rauhan erakko
joutui ilmestyessään sensuroitavaksi. Tämä näköispainos noudattaa
ensipainoksessa julkaistua tekstiä, mutta sisältää erillisenä liitteenä ne
katkelmat, jotka siitä sensuurin myötä poistettiin. Sensuuri pyyhki pois muun
muassa seuraavaa: Ihmistä ei saa vie[d]ä
väkisin teurastettavaksi ja teurastamaan minkään asian, minkään aatteen
hyväksi, olivatpa ne kuinka suuria tahansa. Ja seuraavaa: Jos aluksi edes lakattaisiin rukoilemasta menestystä aseille, siunausta valtakuntien sotajoukoille mailla ja merillä. Eihän Kristus ole missään siunannut aseita, ei missään puhunut sodan puolesta. Ajatella, että sellaista ei saanut sanoa. Saahan nyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!