lauantai 12. marraskuuta 2016

Aino Kallas: Lasnamäen valkea laiva (1913) ja Gerdruta Carponai (1921) (novellihaaste)







Ei ollut muita kuin he kaksi.

Aurinko oli laskenut, kun he palasivat Laesin savupirtin kohdalle. Laes, kalastaja, avasi oven, ja vapaasukuinen Gerdruta Carponai astui sisään. Ja heidän rajussa syleilyssään olkivuoteella, kalastajapirtin nokisessa hämärässä, hehkui heidän kuolemanpelkonsa ja tulevien sukupolvien elämänhalu. Maailma oli autio, heidän oli kansoitettava se, ja he olivat kahden kuten ensimmäiset ihmiset.

(Gerdruta Carponai)


Kuten kamarissani vähänkin pidempään vierailleet tietänevät, Aino Kallas on yksi tärkeimmistä suosikkikirjailijoistani ja hänen tuotantonsa tarjoaa minulle loputtomasti innoitetta ja ihastuksen aihetta. Niinpä aloitan myös Ompun novellihaasteeseen osallistumiseni nostamalla esille kaksi hänen hienoa novelliaan, kokoelmaan Lähtevien laivojen kaupunki (1913) sisältyvän novellin ”Lasnamäen valkea laiva” sekä kokoelmaan Vieras veri (1921) sisältyvän novellin ”Gerdruta Carponai”. Näitä novelleja pidetään Kallas-tutkijoidenkin keskuudessa monin tavoin merkityksellisinä, ja myös minulle nämä näyttäytyvät sekä erityisen hienoina henkilökohtaisina lukukokemuksina että Kallaksen tuotannon kannalta keskeisinä ja tärkeinä askeleina.


Mutta vaimo, joka oli juossut pois miehensä ja lastensa luota, ja jota ei kukaan tuntenut, oli huuhtonut käsivartensa valkeiksi merivedessä ja istui toisten joukossa, hiusten kätkiessä hänen kasvonsa muilta, eikä hän muistanut rahtuakaan siitä, mikä oli ollut, eikä kuka hän oli, 
sillä hän oli uudestaan syntynyt tänä päivänä.

(Lasnamäen valkea laiva)


Aino Kallas oli, kuten monet varmasti tietävätkin, ennen kaikkea juuri lyhyen muodon taituri, ja merkittävä osa hänen tuotannostaan onkin novelleja ja pienoisromaaneja. Novellien ja pienoisromaanien tiiviys tarjosikin Kallaksen kertojanäänelle ehkä parhaat puitteet päästä oikeuksiinsa: hänen ilmaisunsa on rönsyilemätöntä, kirkasta, kaunista ja tarkkaa ja samalla monikerroksisuuden kiehtovasti kyllästämää. Surmaava Eros -trilogian pienoisromaanit Barbara von Tisenhusen (1923), Reigin Pappi (1926) ja Sudenmorsian (1928) lienevätkin – ehkä Päiväkirjojen (1952–1956) ohella – yleisesti ottaen Kallaksen tuotannon tunnetuimpia teoksia, kun taas novellit ovat hänenkin kohdallaan tainneet jäädä vähän varjoon. (Niin että hyvä Omppu kun lanseerasit tämän haasteen, tässäkin taas näkee että novelli on aina vähän siellä paitsiossa.) Erityisesti ”Lasnamäen valkea laiva” lienee kuitenkin Kallaksen novelleista tiedetyimpiä.


»Kas sa süüa tahad?»
 Gerdruta vain nyökäytti päätään. Mies ojensi hänelle kampelan, ja hän söi. Kala oli tuore, rasvainen, 
mutta ilman suolaa.
 »Kaikki kuolleet?» kysyi mies.
 »Kuolleet, – kaikki», Gerdruta vastasi, samoin maarahvaan kielellä.
 »Niin täälläkin.»

(Gerdruta Carponai)


Kallas oli kirjailijana ylipäätään hyvin tuottelias ja monilajinen. Lajien kirjo näkyy jo kirjailijanuran alkutaipaleella, sillä Kallas aloitti runokokoelmalla, jatkoi novellikokoelmalla ja sitten myös esikoisromaanilla. Romaania seurasivat jälleen novellit, ja vuosien mittaan Kallas kirjoitti sitten tosiaan monenlaista. Novellikokoelmia Kallas kirjoitti kaikkiaan kymmenkunta, eli aikamoisen määrän.


Silloin hän tunsi, kuinka kaikkien näitten satojen ihmisten ikävä ikäänkuin valui häneen, kunnes hänen sielunsa kävi ahtaaksi. Hän itse hävisi, kuoli pois, ikäänkuin hänen ruumiinsa ja sielunsa rajat olisivat murtuneet, hänen elämänsä haihtui olemattomaksi, ja hän itse sen keralla, mutta yhtäkkiä elivät hänessä kaikki, jotka hänen ympärillään riutuivat kipeästä ja ylensuuresta odotuksesta. Heidän odotuksensa ja kyyneleensä kerääntyivät häneen kuten säiliöön, ja hän näki ja odotti yhtäkkiä kaikkien puolesta.

(Lasnamäen valkea laiva)


Juuri novelleissaan Kallas myös etsi ja tutki ominta ääntään ja tapaansa kirjoittaa. Esimerkiksi juuri kokoelmaan Lähtevien laivojen kaupunki onkin tallentunut mielenkiintoisella tavalla hänen 1910-luvun taitteeseen osunut etsikkoaikansa ja se, miten aiemmin etupäässä realismin hengessä kirjoittaneen kirjailijan kynää siivittivät nyt myös symbolismin ja impressionismin tuulet ja miten myös hänen tunnusmerkikseen myöhemmin kehittynyt arkaainen ilmaisutapa otti jo sekin ensimmäisiä askeleitaan. Kokoelma sisältää kaiken kaikkiaan hyvin monenlaisia ja -tyylisiä novelleja, mikä juuri mahdollistaakin sen lukemisen ja tutkiskelemisen myös kiinnostavana kirjallisena etsintänä ja ajan kirjallisten virtausten peilipintana. Vuonna 1921 ilmestynyt Vieras veri näyttäytyy Kallaksen tuotannossa puolestaan sekä paluuna että suuntautumisena eteenpäin: tässä kokoelmassaan Kallas palaa taas varhaistuotantonsa aikaisiin kysymyksiin naisen rakkaudesta, mutta käsittelee niitä esimerkiksi Kuloa ja kevättä -kokoelman realistisiin ja kevyehköihin tunne-elämänovelleihin verrattuna huomattavasti monitasoisemmin. Rakkauden teemat ja kysymykset naisen subjektiudesta ja eroottisesta vapaudesta asettuvat Vieraan veren novelleissa myös symbolistisen ja allegorisen kerronnan kehyksiin, ja kokoelma enteilee selvästi myös Surmaava Eros -trilogian kysymyksiä naisen mahdollisuudesta rakastaa ja olla myös seksuaalinen subjekti.


Kuten pitäjän Suuren Pohjansodan aikuisista kirkonkirjoista näkyy, kastettiin seitsemän vuotta jälkeenpäin Kadariku-Laesin viisi poikaa juhannuksen aikaan, kaikki yht’aikaa. Heidän äitinsä, Gerdruta Carponai, pitäjän entisen kirkkoherran, kunnianarvoisen Magnus Carponain ja tämän vapaasukuisen puolison Beata von Krämerin tytär, sai sensijaan sovittaa hairahduksensa istumalla kolmena suvisena sunnuntaina perätysten isänsä kirkossa huoranrahilla, kaiken kansan katseltavana.

(Gerdruta Carponai)


Molemmat kokoelmat, sekä Lähtevien laivojen kaupunki että Vieras veri, sisältävät tietenkin myös monia muita hienoja novelleja kuin nämä, ”Lasnamäen valkean laivan” ja ”Gerdruta Carponain”, mutta juuri näissä kahdessa kiteytyy minusta erityisen kiehtovasti se, miten Kallaksen kirjailijuus kaiken aikaa kypsyi ja kehittyi. Novelleissa tiivistyy Kallaksen kehittyvien ja kirkastuvien kertojanlahjojen hienous ja se, miten hänen kirjailijuutensa askel askeleelta kypsyy kohti 1920-luvun taidonnäytteitä. Novellit eivät tietenkään silti ole vain askeleita kohti jotakin ”parempaa”, vaan myös itsessään hienoja, monitasoisia kertomuksia naiseudesta ja naisena olemisen ehdoista. Molemmissa novelleissaan Kallas tutkii ennen kaikkea modernin naisidentiteetin mahdollisuutta ja niitä ehtoja ja rajoja, joihin naisen subjektius asetetaan. Molemmissa on keskeistä myös se, että Kallas rakentaa niihin juuri historiaan etäännytetyn naishahmon, joka kuitenkin samalla kertoo myös hänen omasta ajastaan – samaan tapaan kuin myöhemmin Surmaava Eros -trilogiassa. Kysymykseen yhden naisen yksilöllisistä mahdollisuuksista kietoutuu molemmissa novelleissa kokonainen historiallinen ja kulttuurinen tilanne naiseutta kehystävine rajoineen: ”Lasnamäen valkean laivan” Maiessa kiteytyy naisen moneus äitinä, vaimona ja omalle äänelleen paikkaa etsivänä luovana subjektina ja edelleen tämän moneuden aiheuttama ristiriita, Gerdrutassa taas ennen kaikkea kysymys naisen oikeudesta luonnolliseen, elämää ylläpitävään seksuaalisuuteensa ja samalla ihmisten keinotekoisesti asettamasta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.


Mutta hän oli saanut elää sen, mikä paratiisin ajoista on ollut ihmisiltä salassa: maailman ilman arvoeroa, säätyjä ja luokkia, ilman ihmisten kaikkinaista rihkamaa, ainoina asujaminaan rakastava ihmispari.

(Gerdruta Carponai)


Molemmissa novelleissa näkyy myös se, miten keskeisesti Kallas käyttää ilmaisemisen tapaa osana kertomuksensa maailmaa ja sen monitasoisia merkityksiä. Molemmissa on jo nähtävissä sitä omaleimaista, arkaaista ilmaisutapaa, jonka Kallas itselleen kehitteli. Minua tämä Kallaksen arkaainen muoto ihastuttaa suuresti, sillä se on osoitus siitä, miten hienosti muoto ja sisältö voivat toisiinsa kietoutua ja toisiaan tukea, ja miten kirjailija voi hyvin päämäärätietoisestikin etsiä itselleen omaa ja omaleimaista kertomisen tapaa.


Samalla joku sanoi, joku jota hän ei nähnyt, aivan hänen korvansa juuressa: 
»Mitä sinä täällä teet? Mitä sinä odotat?»
Ja heti hän hervahti heikoksi, lyyhistyen kokoon, ja hänen muistinsa palasi.
Hän näki molemmat poikansa, jotka leikkivät pihalla kaivon luona, ja vanhemman hiha oli kyynäspäästä rikki. Puodin ovi oli auki, ja elttaantuneen sillin haju nousi avoimesta nelikosta.
Hän muisti miestään, poikiaan, arkipäiväistä askarettaan, puodintauskamaria ja uunissa paistuvia leipiä, ja hänen kätensä palmikoitsivat vaistomaisesti vanunutta tukkaa, 
samalla kun hänen sydämensä oli sairas ikävästä.

(Lasnamäen valkea laiva)


Tämän enempää en nyt näiden novellien tapahtumia ja tulkinnan mahdollisuuksia tässä avaa, vaikka sormenpäitä tietysti ihan hirveästi kutitteleekin. Sen sijaan toivon, että novellit (tai ehkä jopa koko kokoelmat!) saavat monta uutta(kin) lukijaa :) Lähtevien laivojen kaupunkia sai ainakin vielä muutama vuosi sitten ihan uutenakin SKS:n klassikkopokkarina ja varmaan sitä on siten kirjastoistakin hyvin saatavilla. Vieras veri sen sijaan taitaa lymyillä lähinnä kirjastojen varastoissa, hyvällä tuurilla ehkä myös jossakin hyvin varustellussa antikvariaatissa tai yksityisessä perintökirjastossa... Molemmat novellit, ”Lasnamäen valkea laiva” ja ”Gerdruta Carponai”, sisältyvät myös Kallaksen Valittuihin teoksiin, ainakin vuoden 1954 versioon, ja näitä löytynee ihan mukavasti sekä kirjastoista että antikoista.


*****

Kamarin novellihaastenovellit:

1. Aino Kallas: Lasnamäen valkea laiva (Kokoelmassa Lähtevien laivojen kaupunki, 1913)
2. Aino Kallas: Gerdruta Carponai (Kokoelmassa Vieras veri, 1921)

Tähän mennessä yhteensä 2 novellia.


*****

(Huom. Haaste on mainio, koska siihen voi osallistua vaikka vain yhdellä novellilla.
Omasta puolestani luulen, että näitä novellikirjoituksia tulee kuin tuleekin vielä lisää,
vaikka ihan hirmuinen haastenahjus yleensä olenkin :))

8 kommenttia:

  1. Kallaksen kieli on kyllä ainutlaatuisen väkevää ja omalaatuista. Tekisipä mieleni lukea nämä novellit,vaikka voisinkin olla niiden kuvaamista asioista omaa mieltäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallaksen kieli on ehdottomasti kirjallisuutemme hienoimpia ja vahvimpia <3 Ja lue ihmeessä nämä, ovat hienoja novelleja molemmat. Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista
  2. Kallasta lukiessa huomasi, että takana on syvissä vesissä uinut, älykäs mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain Marika, ja mikä aarreaitta tuo monet myllerrykset kokenut mieli olikaan! Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista
  3. Ihana, kun kirjoitit Kallaksen novelleista. Itse tutustuin Aino Kallakseen vasta, kun luin blogiaikana Sudenmorsiamen. Tutustuin ja ihastuin. Nyt voisinkin lukea lisää tuohn novellihaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, juuri palasin Kirjan pauloista :) Onpas ihanaa, jos innostut lukemaan Kallaksen novelleja, ihan hypähtelen riemusta! Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista
  4. Novellihaaste tuli kyllä hyvään tarpeeseen. :) Juuri koitan koostaa jonkinlaista listausta novelleista, joita pyrin haasteeseen lukemaan. Saattaa listoille päätyä myös Kallas, kiitos postauksesi. Valinnanvaraa hänen tuotannostaan ainakin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novellit ansaitsevat kyllä ihan ikioman haasteensa :) Ja onpas kivaa, jos sinunkin lukulistallesi päätyy myös Kallasta, ihanaa jos innostuit! Valinnanvaraakin tosiaan on. Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!