lauantai 13. tammikuuta 2018

Naisten aakkoset: S



  

Selma Lagerlöf, 1909.

Naisten aakkoset jatkuu kamarissani kirjaimella S. Tuttuun tapaan tässä Tarukirjan Margitin ideoimassa haasteessa nostetaan esille naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella, ja kamarissa ovat tänään siis vuorossa sykähdyttelevät S-naiset.


1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Sirpa Kähkönen. Kuopio-sarja on minulle tärkeä ihan jo kotiseutukaihon nimissä, mutta samalla se edustaa myös todella hienoa historiallisten romaanien sarjaa. Joskus vielä aion koko lukea sarjan uudelleen ♥


2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Maggie Smith. Tiedättehän, se aivan mainio professori McGarmiwa (vaikka minä en kyllä olekaan kaikkia Harry Pottereita sen paremmin katsellut kuin lukenutkaan, koska hui, liian jänniksi menivät noin kolmannen osan kohdalla) ja myös se kerta kaikkiaan loistava leskikreivitär Crawley historian havinasta nauttiville täsmätuotetussa tv-sarjassa Downton Abbey. Smithin ei tarvitse kuin silmiään pyöräyttää, niin paljon tulee sanotuksi. Todella taiturimainen näyttelijätär, jolla onkin melkoisen mittava ja huikea ura.


3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä
(voit tietysti vastata molempiin, jos haluat):
a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?
Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Tällä kertaa vastaan molempiin kysymyksiin. 
Siispä ensin kysymys a:

Selma Lagerlöfiin. Kummallista kyllä, olen tainnut lukea häneltä vain Jerusalemin (1901–1902)... No, katselin tietysti joskus kaukaisella 1980-luvulla myös Peukaloisen retkiä, mutta sitä ei nyt voi minusta oikein laskea. No mutta, tämä taitaa taas olla näitä koottuja kummallisuuksia, joiden oikomiseen on onneksi koko loppuelämä aikaa...

Ja sitten kysymys b:

Pakkohan tässä haasteessa on nimittäin mainita myös rakas Runotyttö eli Emilia Byrd Starr! Olen aina tainnut samaistua (hmm, tai kiinnittyä) enemmän Annaan kuin Emiliaan, mutta toisaalta saattaa hyvinkin olla niin, ettei tässä(kään) oikeastaan tarvitse olla joko-tai vaan voi ja saa olla myös sekä-että. Tämä on muuten aika jännä juttu: toiset ovat vahvasti sitä mieltä, että molempia, Annaa ja Emiliaa, ei voi kokea yhtä lailla omakseen. Minä taidan olla eri mieltä: kyllä voi. Ihminen kun voi kumminkin olla – ja on – aika monenkirjava paketti. Ja onhan myös niin, että he ovat lähtöisin yhden ja saman kirjailijattaren kynästä...



Kamarin aikaisemmat naisten aakkoset löytyvät täältä:
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
 N 
O
P
R

10 kommenttia:

  1. Maggie Smith on kyllä mainio ja Emllia iki-ihana.

    VastaaPoista
  2. Minulla ei ollut S-kirjaimessa yhtään samaa, mutta kaikki nämä ovat ihan tuttuja. Maggie Smithin näin ensimmäisen kerran elokuvassa Hotelli Firenzessä ja siinä hän oli loistava sekoilevana sukulaistätinä. Upea näyttelijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smith on kyllä melkoinen taituri! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Maggie Smith on ihana näyttelijä ja huikea McGarmiwa.

    VastaaPoista
  4. Minulllakin Sirpa Kähkönen ykköskohdassa. Ja Selma olisi voinut olla kolmosessa. Olen kuunnellut äänikirjana häneltä Peukaloisen retket, tosin nimellä Nils Holgerssonin ihmeellinen matka, ja mieli tekisi lukea paljon muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa Kähkönen on kyllä nykykirjailijoiden aatelia, kovasti tykkään hänen tavastaan kirjoittaa historiallista fiktiota. Selmalta kannattaa lukea ainakin tuo Jerusalem. Minä puolestani voisin lukea häneltä vaikka tuota Nils Holgerssonia :) Kiitos Paula!

      Poista
  5. Huikea Maggie Smith!

    Ja Selma lagerlöf, häneltä en ole lukenut todellakan mitään, en muistaaksein edes Peukaloisen retkiä. Hän kyllä tulee ehkä piankin ajankohtaiseksi, suunnittelen tässä ryhtyväni tutustumaan Nobel-palkittujen naisten tuotantoon.

    Ihanaa sunnuntaita ja uuden viikon alkua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, eikö olekin - Smith saa ansaitusti ropisemalla pisteitä :)

      Nobel-palkitut naiset kuulostaa oivalta idealta! Melkein voisin ottaa mallia :) Minäkin olen nuo Peukaloisen retket vain katsellut lapsena televisiosta - olisikohan siinä ensimmäinen Lagerlöfini sitten tuon Jerusalemin...

      Kiitos kommentistasi ja kaunista talviviikkoa sinulle <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!