maanantai 4. huhtikuuta 2016

Edithin päivä







Minä kasvan, hyasintti, raudankovasta maasta.
Taita minut väkevine, mehuisine käsinesi – Elämä.
Suutelen kättäsi, joka on mehuisampi minua.
Taita minut koristukseksi kuningattarelle.
Jos on olemassa suruton ja huoleton kuningatar,
hän pitäköön hyasintin kädessään valtikan tavoin,
kevään hauraan symbolin, joka on auringon sukua.

Edith Södergran: Hyasintti


Edith, sydämeni runoilijatar ja kevään kukka. Sinun syntymäpäivästäsi on tänään kulunut 124 vuotta. Minä hengittelen kevätilmaa ja ihmettelen taas aikaa, ihmisiä siinä. Ajattelen, miten merkillistä on että ihmiset aikojen takaa puhuvat suoraan sydämiimme. Sitä, miten sinä puhut. Mietin, millainen minä olisin ollut sinun aikanasi, millainen sinä olisit minun. Sitäkin, mitä tapahtuu kun sielumme kohtaavat runojen sanoissa.


Onnea sinulle rakas, palava Edith ♥


(Hyasinttia minulla ei sinulle nyt ollut,
mutta ehkäpä myös tämä punahehku sopii sinun päivääsi koristamaan...)


6 kommenttia:

  1. "Miten ihmiset aikojen takaa puhuvat suoraan sydämiimme." Ihana ajatus <3 Vähän kuin vanhat esineet, kuten vanhat kirjat, ovat aikakoneita ja menneisyyden tuulahdus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihmeellistä miten aika joskus melkein hälvenee ja miten voi kuvitella katselevansa jonnekin hyvin kauas... Kiitos kommentistasi Pearl Clover <3

      Poista
  2. Bloggeri on tänään kiva. Maanantain kunniaksi en voi painaa seuratusta blogista blogitekstiin. Kipitän siis Googlen kautta. Ja mietin Hannu Väisäsen maanantain oodia Taivaanvartijoissa.

    Olen tänä keväänä saanut nauttia hyasinttien kauneudesta - sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä bloggeri on herännyt uuteen viikkoon vähän väärällä jalalla. Jospa se siitä taas hymyksi muuttuu.

      Voi sinua onnellista hyasinttiesi keskellä. Minä en voi niitä kaunokaisia sisällä pitää, tuoksu on minulle liian voimakas. Onneksi hyasintin ihanuutta voi silti ajatella.

      Poista
  3. Mitä on aika? Miten kaukainen, vuosikymmenten ja -satojen takainen voi tuntua joskus läheisemmältä kuin hetki, joka on juuri tässä?

    Edithin päivä on myös sinun päiväsi. Sinussa on hänen sieluaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika... Miten se ihmistä askarruttaakaan... Ihmetyttää, kummastuttaa, hirvittääkin. Ja kyllä, miten sitä joskus tosiaan tuntee olevansa ajan virrassa ihan toisessa kohtaa kuin aika itse.

      Kiitos Omppu. Vaalin ajatustasi sydämeni sopukoissa ja annan sen olla vähän totta. Ehkä Edithin sielusta lentelee tähtipölyä, joka etsiytyy niihin jotka hänen runojaan lumoutuneina lukevat.

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!