perjantai 15. tammikuuta 2016

Virginia Woolf: Oma huone (1929)


Siksi pyydän teitä kirjoittamaan kaikenlaisia kirjoja, olemaan epäröimättä minkään aiheen kohdalla, miten tahansa vähäpätöisen tai laajan. Rehdisti tai kepulikonstein, te toivottavasti hankitte tarpeeksi rahaa matkustaaksenne ja ollaksenne joutilaana, pohtiaksenne maailman tulevaisuutta tai menneisyyttä, uneksiaksenne kirjojen päällä tai maleksiaksenne kadun kulmissa ja antaaksenne ajatustenne vanan kastua syvään virtaan.

Niin: Virginia Woolf, Oma huone. Ilmestynyt alun perin vuonna 1929 (englanninkielinen alkuteos A Room of One's Own) ja merkinnyt samalla tärkeää askelta feministiselle kirjallisuudentutkimukselle, vaikkei Woolf itse akateemisesti oppinut tutkija ollutkaan. Kirjailijattarena ja tarkkanäköisenä havainnoitsijana hänellä oli kuitenkin kykyä nostaa esille monia keskeisiä kysymyksiä kirjoittamisen ulkoisista reunaehdoista – siitä, että voidakseen kirjoittaa naisella (ja yksilöllä yleensä) on oltava ennen kaikkea omaa rahaa ja omaa tilaa.



- kiitos kirjastolle -



Suomeksi Oma huone ilmestyi melkoisella viiveellä, vasta vuonna 1980, Kirsti Simonsuuren suomentamana. Kuten Simonsuuri alkusanoissaan sanoo, teoksen ajankohtaisuus ei silloin ollut kuitenkaan vielä haihtunut, eikä se ole sitä vieläkään, sillä – Simonsuuren sanoja lainaten – sen ideat ja viisaus ylittävät tietyn kulttuurin ja ajankohdan rajat.

Woolf kirjoittaa:

Miksi toinen sukupuoli oli niin vauras ja toinen niin köyhä? Mitä vaikutuksia köyhyydellä on kirjallisuuteen? Minkälaiset olosuhteet ovat välttämättömiä taideteosten luomiseen? 

Niin: miksi, mitä, minkälaiset. Teosta lukiessani huomaan, kuinka minut läpäisee monitasoinen, useisiin ajallisiin kehyksiin kontekstoituva problematiikka. Pohdin aikoja, jolloin naisen oli vielä mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa kirjoittaa. Aikoja, joita kehystivät ne konventionaaliset käsitykset, joiden mukaisesti naisen tuli olla vain ja ainoastaan äiti. Joina naisella ei juuri nähty olevan kykyjä taiteilijuuteen. Joina naisen elämänkokemus rajoittui lähinnä siihen, mitä kodilla oli tarjota. Joina mahdollisuudet jakautuivat epätasaisesti yksinkertaisesti siksi, että toinen oli mies ja toinen nainen. Tai siksi, että kahdesta ihmisestä toisella oli enemmän rahaa. 

Ja kyllä, pohdin myös aikoja, joina monikaan kirjallista uraa tavoitteleva tuskin on niin hattarainen, että luulottelee mahdollisilla tuotoksillaan rikastuvansa. Aikoja, joina kovin moni kirjailija ja taiteilija yleensäkin koettanee elää jota kuinkin pyhällä hengellä. Aikoja, joina on ihmisiä jotka sanovat, että ei yhteiskunnan kuulu taiteen tekemistä kustantaa. Aikoja, joihin silti jo toivoisi enemmän ymmärrystä. Sillä kyllä: teoksessa puhutaan sukupuolesta, mutta samalla myös taiteen tekemisen ehdoista laajemminkin – kysymyksestä, joka tuntuu olevan ikuisesti niin surullisen ajankohtainen.

Teoksen ydin, "oma huone", näyttäytyy Woolfin tekstissä sekä mahdollisuuksien monitasoisena vertauskuvana että konkreettisina kirjoittamisen ehtoina. Se merkitsee vapautta ja riippumattomuutta, mahdollisuutta olla oma itsensä ja vastata tekemisistään itselleen. Ja kyllä, se merkitsee myös hyvin kirjaimellisesti sitä, että naisella on oltava rahaa ja oma huone jos hän aikoo kirjoittaa. 

Mitä jos Shakespearella olisi ollut sisar? 

Jospa kuvittelisin kun kerran tosiasioita on niin vaikea löytää, mitä olisi tapahtunut, jos Shakespearella olisi ollut ihmeellisen lahjakas sisar, Judith esimerkiksi. --- Sisar oli yhtä seikkailunhaluinen, mielikuvitukseltaan yhtä rikas, yhtä innokas näkemään maailmaa kuin hänkin. Mutta sisarta ei lähetetty kouluun. 

Eikä 

Shakespearen kaltainen nero --- synny työtätekevien, kouluakäymättömien, orjuutettujen ihmisten joukossa. ----- Silti jonkinlaista neroutta on täytynyt olla olemassa naisten keskuudessa niin kuin sitä on täytynyt olla olemassa työläisten keskuudessa. Niin: kysymys on aina ollut ennen kaikkea erilaisista mahdollisuuksista. Siitä, kenen lahjat ovat saaneet säkenöidä.

On kuitenkin hyvä muistaa se, että on 

järjetöntä syyttää jotain luokkaa tai sukupuolta sellaisenaan. Suuret ihmisjoukot eivät koskaan ole vastuussa tekemisistään. Niitä ohjaavat vaistot, jotka eivät ole heidän hallinnassaan. 

Ja todellakin – myös se, että 

Olisi tuhatkertaisesti vahinko, jos naiset kirjoittaisivat samalla tavoin kuin miehet tai eläisivät niin kuin miehet tai näyttäisivät samalta kuin miehet, sillä jos kaksi sukupuolta on liian vähän kun ajatellaan maailman laajuutta ja moninaisuutta, kuinka tulisimme toimeen vain yhdellä? Eikö kasvatuksen tulisi tuoda esiin ja vahvistaa pikemminkin eroavaisuuksia kuin yhtäläisyyksiä? 

ja että 

Täytyy tapahtua jotakin mielensisäistä yhteistoimintaa miehen ja naisen välillä ennen kuin taiteellinen luominen voi toteutua. Jonkinlaisen vastakohtien avioliiton on saatava täyttymyksensä. Mielen on oltava kokonaisuudessaan aivan avoin jotta aistisimme täydellisen ehjänä kokemustaan välittävän kirjailijan. 

Vastakohtien avioliitto, niin. Tasapaino. Maailmassa ja ihmisen mielessä. Rohkeus olla oma monitasoinen itsensä ja ymmärrys erilaisuuden rikkaudesta. Kirjoittakaa naiset. Ja miehet.

Ja: 

Niin kauan kuin kirjoitat sitä mitä haluat kirjoittaa, vain se merkitsee jotain; eikä kukaan voi sanoa, merkitseekö se vuosien ajan vai vain muutaman tunnin. Mutta hiuskarvankaan uhraaminen näkökentästäsi, vivahteenkaan sen väristä, nöyristelläksesi jotakin Rehtoria hopeamaljakko kädessään tai jotakin professoria mittakeppi hihassaan, on kaikkein halpamaisinta petturuutta, ja rikkauden ja siveyden uhraaminen, joiden sanottiin olevan suurimpia inhimillisiä onnettomuuksia, on sen rinnalla pelkkä kirpunpurema.


12 kommenttia:

  1. Katja voi hyvänen aika. Minäkin luin juuri Woolfia. Hänen esikoisteoksensa (The Voyage Out). Mikä sattuma, että sinäkin juuri nyt kirjoitat Omasta huoneesta. Niin ja Simonsuuri, hän on suuri rakkauteni yliopistolta. Hänen luentonsa olivat minulle sulaa hunajaa. Voi mitä maailmoita hän avasikaan.

    Oma huone on ikuisesti tärkeä. Se on konkreettinen ja metaforinen tila. Tuot sitä niin hienosti esiin. Lainaamasi tekstipätkät ovat tärkeitä, ne ovat perusta. Oletko muuten lukenut Fredrika Runebergin Min pennas saga/Kynäni tarina. Sen lukeminen vasten Oma huonetta on kiintoisaa. Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, taitavat taas ne tähdet olla liikkeellä... Minulle tuli nyt valtava Woolf-jano, olen lukenut hänen teoksiaan vain kauan sitten ja tätä en kai koskaan vaikka jo kauan olen halunnut - tiesin näistä tämän teoksen ajatuksista siis vain niiden lukuisten tähän tehtyjen viittausten kautta. Ihana Virginia, uskoakseni luen pian lisää...

      Oma huone on. Tila, mielentila, maailmantila. Ja huikea teos joka on aina vain niin ajankohtainen, vaikka ehkä hieman erilaisin painotuksin.

      Ja voi, nyt sanon että kiitos muistutuksesta! En ole Kynäni tarinaa lukenut, mutta nytpä luen. Aikomukseni olikin jo lukea tässä Runebergin päivän tienoilla herran sijaan nimenomaan rouvaa tai rouvasta, mutta nytpä valitsenkin luettavakseni juuri tämän <3

      Kiitos kommentistasi, jatketaan lukupolkujamme täällä tähtitaivaan alla :)

      Poista
  2. Katja, tätä en ole lukenut, vaan aloitin Mrs.Dallowaysta, jonka luin ikeasti phki. Sitten olikin jo aika etsiä käsiini Woolfin esikoinen Menomatka, jossa Woolfilaisuus jo näyttytyy, mutta finalisoituu täysin hänen viimeisimmässä teoksessaan Vuodet, jota lukiessa hengitin täysin hänen rytmissään,hänen ilmaansa ja olin niin samaa mieltä...kaikesta.

    Olen lukenut paljon Woolfia sivuavaa kirjallisuutta, sillä hänessä jokin ei jätä rauhaan...

    Niin, jos Shakespearella olisi ollut sisar, hänellä ei olisi ollut mahdollsiuuskia. Kaikille, jotka sanovat muuta, suosittelen Anne Delbéen kirjaa Camille Claudel. Kuvanveistäjän tarina. Myös ihan Riitta Konttisen taidekirjatkin paljastavat, mitä tapahtui kun kaksi taiteilijaa meni yhteen. Kirja Camillesta taas kertoo,mitä taphtui naisille, jotka uhkasivat olla mestariaan parempia ja lähtivät työskentelemäään yksin. Vrt. Madetoja-L.Onerva.

    Kirsti Simonsuuri on loistava suomentaja, joten luen aina uudelleen ja uudelleen hänen Shakespearen sonettikäännöksiään ja tulkintojaan. Tämä luolanainen on nyt myös löytänyt hänen runonsa...

    Tärkeää tuoda esille Oma huone, sillä josksu mietin kyynisesti:Mikä oikeastaan on muuttunut?

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs. Dallowayn minäkin olen lukenut kauan sitten, tämän taisin lukea vasta nyt. Nyt alkoi puhallella semmoinen voimistuva Virginia-tuuli, tekee mieli palailla hänen äärelleen ja lukea häneltä sekä jo luettua että uutta.

      Shakespearen sisaren kohtalo lahjakkaana naisena olisi aikanaan tainnut olla aika karu. Woolfin ajatusleikki tässä teoksessa on aika oivaltava ja avaava. Moni asia on onneksi muuttunut parempaan, mutta valmis maailma ei ole vieläkään. Koetetaan kuitenkin jaksaa toivoa että vielä joskus. Simonsuuren runojen äärelle voisin minäkin koettaa etsiytyä...

      Kiitos kommentistasi Leena <3

      Poista
  3. Oma huone oli häikäisevän silmiä avaava kokemus kirjallisuuden opiskelijalle 25 vuotta sitten, eikä sen sanoma ole mihinkään muuttunut. Tärkeä kirja minulle edelleenkin. Hienot otteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa huoneessa on ajattomuutta ja iättömyyttä, jonka puhuttelevuus taitaa olla koko lailla lukijan ajasta ja iästä riippumatonta. Aika huikea teos siis.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Oma huone on tärkeä kirja. En näe kuvastasi kirjan asua. En edes tiedä, onko siitä muita. Omani on kellastunut, Kirjayhtymän tiettyä sarjaa. Oma huone ei ole aikaansa sidottua

    Myös Simonsuuri merkitsee minulle valtavasti. Hän oli minulle ikoni seitsemän pitkää vuotta. Pohjoinen yökirja oli minun talismaani. Hän oli selvinnyt samoissa olosuhteissa, niin päätin, että minäkin selviän. Kuljimme samanlaisen aikamatkan, joka oli hyvin erilainen niin ihmisten puheessa, tavoissa jne. En kehtaisi lainata kirjaani kenellekään. En sotke yleensä kirjojani, mutta tämän kulutin loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, tämä lukemani painos oli varmaan sama kuin sinun, ainakin tämä oli Kirjayhtymän painos vuodelta 1980. Eiköhän tästä kuitenkin ole uudempiakin painoksia. Lainasin tämän nyt kirjastosta, mutta omistushalu kiusaa kyllä taas...

      Oma huone on tosiaan hyvin ajaton. Ja täytyypä painaa mieleen myös tuo talismaanisi, jos vaikka joskus satun sen kanssa kohdakkain :)

      Kiitos kommentistasi Ulla!

      Poista
  5. Luin tämän kirjan vasta hiljattain, joitakin vuosia sitten. "Oma huone" on alkanut elää omaa elämäänsä. Oli kiinnostavaa palata ajatuksen lähteille. Lukukokemus oli hyvä, vaikka kirjan rakenne jotenkin hämmensi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma huone on tosiaan niitä teoksia, jotka saavat ajatukset liikkeelle ja joiden ideat alkavat ehkä jopa elää omaa elämäänsä... Teos oli hieno elämys, pidän sepitteiden ja syvällisten pohdiskelujen yhteenkietoutumisista. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Oma huone on kirja, joka kuiskailee minulle: ota minut ja lue! Vielä en ole totellut, mutta tämä sinun kirjoituksesi työntää minua taas lähemmäs...

    Olen lukenut Woolfilta tähän mennessä vain Mrs. Dallowayn, joka etsautui minuun kiinni. Vahvoja kokemuksia näköjään säästää, niitä tuleviakin!

    Kitos ihana Katja, hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tulevaisuuden voi ajatella ihanaksi avaruudeksi joka jatkuu ja jatkuu ja johon mahtuu kirjoja kirjoja kirjoja... Minäkin taisin tosiaan lukea tämän vasta nyt, niin kummalta kuin se minusta nyt tuntuukin. Mrs. Dallowayn minäkin olen lukenut, mutta niin kauan sitten että se ei nyt ensinkään riitä.

      Maailmassa on valtavan paljon hyvää lukematonta, mutta eikö vain joskus silti tunnu, että vahvoja kokemuksia on hyväkin vähän vielä säästää...

      Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta ja kaunista talviviikonloppua myös sinulle <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!