Talvihetkiä ja pieniä mietteitä

Talvi. Paukkupakkanen vaihtunut lauhaan. Kylmään tottunut keho lämpenee kävellessä liikaa. Takana nuhaköhäviikko eikä kaikki aivan ohi vieläkään, pöpöpahalainen on kiusannut koko perheen. Ehkä siksikin mielessä hälyä ja pientä hermostumistakin, on niin paljon mitä pitäisi ja mitä tahtoisi tehdä eikä hidas ehdi määrättömästi. Haittaako se, ettei ehdi? Niin, ikuisuuskysymys, johon on aina sama lohdullinen vastaus, se joka ei kuitenkaan aina vakuuta: ei. Mutta toisaalta, eikö vain välillä teekin aika hyvää vetäytyä muutamaksi päiväksi parantelupesään, kääriä ympärille peitto ja perhe ja pehmeitä ajatuksia siitä ettei tarvitse tehdä yhtään mitään.

Hälystä ja pöpörönteistä huolimatta talvi on kaunis. Näen lunta ja tunnen sittenkin levollisuutta. Ja se, että pakkanen on paukkunut, on tehnyt talvesta oikean. Ensi viikolla onkin jo helmikuu. Se tietää jo kevättä. Ja runebergintorttuja. Laskiaispullia. Jotenkin minusta tuntuu, että minussakin on sittenkin pikkuisen kevätihmistä. Tekee mieli kukkia. Siivoamista. Auringonpisaroita. Lintujen laulua. Mutta ei lumi silti saa sulaa ennen maaliskuuta. Vielä on talven ja valkean ja pakkasen aika.

Päivien hetkiin mahtuu paljon, niin aina. Monenlaisia ajatuksia, tunnelmia, ailahteluja. Mielen vuoristoratojen vastapainoksi on onneksi myös arjen hyväätekevää käsinkosketeltavuutta. Pilkottavia porkkanoita ja tiskattavia lautasia. Pyykkejä. Tulitikun raapaisuja, valoa ja lämpöä. Ja niitä lukuisia rikkinäisiä villasukkia, joiden tilalle tarvitaan uusia. Saan olla sukkamummu. Sellaisenakin olen tosin vähän hitaanpuoleinen.
 
Illan hämyhetkissä voin ehkä kirjoittaa vielä vähän tai ainakin ajatella mitä kirjoittaisin. Tai lukea kirjaa joka on kesken. Tai jatkaa Downton Abbey -maratonia ja neuloa samalla sitä sukkaa. Kunhan vaan muistan mennä ajoissa nukkumaan, mitä sitten teenkin. Aamulla nukuttaa, aina, vaikka kuinka koen olevani aamuihminen. Mutta kun olen iltaihminen myös. Vuorokausi tarvitsee eri hetkensä niin kuin vuosi. Ja ihminen.

On se aika jännää. Että ei näitä hetkiä silti tästä läheltä oikein näe. Ne näkee aina paremmin sitten kaukaa. Kuulee paremmin kaikki ne erikokoiset kuulumiset, jotka tekevät näistä päivistä juuri näitä.