Tampereen Teatterin Saiturin joulu ja ajatuksia teatterielämyksistä

Ei siitä mihinkään pääse: kyllä Tampereen Teatterin Saiturin joulu on kerta kaikkiaan mainio esitys. Ilkka Heiskanen on niin vänkkyrä Scrooge, että väkisinkin mieli puhdistuu häntä katsellessa. Heiskanen hengittelee kiukkuisen kitupiikin juuri sellaiseksi kärttypääksi kuin pitääkin, ja oikein oiva on myös se iloinen ja hyväntahtoinen jouluveikko, joka hänestä joulun henkien käsittelemänä sitten kuoriutuu. (Ja juu, kyllä: myös ne naisnäyttelijöiden ihanat hepenet ovat vanhanaikaisen estetiikan omaavalle katsojalle aina yhtä ihastuttavaa katseltavaa. Eli pisteet myös puvustamoon!) Näytelmä pyörii teatterissa nyt neljättä vuotta, ja meidänkin perheellemme tämänvuotinen kokemus oli jo toinen. Toivotaan, että näytelmä on ohjelmistossa myös ensi vuonna – meiltä ainakin olisi taas menijöitä :)

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.

 Humpuukia! Pah!

Ja onhan niitä vankiloita! Ja köyhäintaloja! Tai kuolkoot pois ja vähentäkööt liikaväestöä! Ei minulla ole varaa kustantaa kaiken maailman laiskureiden joulunviettoa!

Aina välillä murehdin sitä, että teatterissa tulee käytyä liian harvoin. Toisaalta ne kerrat, joina siellä käyn, ovatkin sitten yleensä erityisen hienoja. Niin nytkin. Jotakin puhdistavaa siinä on, lähelle tulevan näyttelijäntyön katselemisessa. Siinä, että istuu pimeässä katsomossa ja katselee kuinka näyttelijät lavalla tulkitsevat ihmisyyttä. Niin ja tämmöinen klassikoiden ihailija kun olen, minua puhuttelee tietenkin myös se 172-vuotiaan tekstin ajattomuus. Eiköhän vain niitä Scroogeja – valitettavasti – ole yhä vain. Ja toisaalta – onneksi – myös niitä joulumieltä ripottelevia joulun henkiä. Voi kun ne hyväntahtoiset henget ennättäisivätkin kaikkialle missä on kovasydämisyyttä ja kylmää, itsekästä itaruutta.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.

 Muilla on onneksi ihanaa joulumieltä, vaikka Saiturilla ei olekaan... vielä. 

Minulle teatterissa käyminen on aina monitasoinen elämys, joka avaa monia kerroksiani. Keskityn kokemaan esityksen ja sen välittämän tarinan, mutta samalla ajattelen myös näyttelijöiden työtä, sitä miten he rooleihinsa asettuvat ja miten he niitä toteuttavat. Teatterissa näyttelijäntyö tulee aina niin liki, sitä on kiehtovaa katsella ihan siinä lähellä, tuntea miten näyttelijä rooliaan kantaa. Elokuva ei koskaan ole samanlainen elämys, koska näyttelijä on väistämättä etäällä. Näyttämöllä näyttelijä on katsojalle läsnä, hänen täytyy keskittyä koko ajan, pitää rooliaan yllä, asettaa itsensä katsojan eteen, uudestaan ja uudestaan. Ja kaikki on pitänyt harjoitella valmiiksi, riittävän hyvin.

Ja niin, tietenkin: ajatus ihmisestä ja roolista hänen yllään on aina yhtä kiehtova. Teatterissa ja elämässä. Onko se leikkiä? Kyllä, eräänlaista. Mutta samalla myös niin totta. Etsimistä, esittämistä, esitetyn tulkitsemista.

Esityksen jälkeen keskustelimme lasten kanssa siitä, miten monta taitoa tarvitaan, että teatteriesityksestä tulee valmis. Miten teatteriesitys perustuu aina yhteistyöhön, siihen että kaikki erilaiset osaajat tekevät sen oman työnsä. Miten kaikkia tarvitaan. Siinäkin.

 

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.

Vaan kuinkas sitten käykään... Kärttypää muuttuu hyväntuuliseksi ja anteliaaksi jouluveikoksi, joka  toivottelee maailmalle oikein hyvää joulua... Sellaisia ne ovat, joulun ihmeelliset henget.

Ajatella. Miten kauan ihminen onkaan teatteria jo tehnyt. Miten valtava tarve ihmisellä onkaan ihmisyyttä esittää. Ja miten hyvä niin. Älköön ihmisen kaipuu itsensä ymmärtämiseen koskaan lakatko hengittämästä. Ja niin, olkoon joulumieli aina hyvää tahtoa täynnä. 

Suosittelen Saiturin joulua lämpimästi Tampereen seudulle sattuville. Voi tosin olla, että näytökset ovat tämän vuoden osalta jo koko lailla täynnä, mutta jospa näytelmä tosiaan olisi ohjelmistossa taas ensi vuonna. Teatterin ilmoittamasta suositusikärajasta (6 v) on kuitenkin hyvä pitää kiinni, ne henget ovat nimittäin vähän semmoisia jänniä. Ja jos Tampereelle ja/tai teatteriin ei nyt ehdi, niin kylläpä se kirjakin on aika mainio, vaikka Heiskasen tulkinta siitä puuttuukin :)

***********

Tampereen Teatteri: Saiturin joulu.

Kuvat TT:n kuvapankista, kuvaaja Harri Hinkka.

***********

PS. Sattumoisin olen juuri (uudelleen)lukenut myös erään kirjan, jossa liikutaan teatterin maailmassa. Ehkäpä siitä seuraavaksi tai ainakin aikanaan...