Joulun rauhaa

Tuomaan päivä. Huomenna talvipäivänseisaus. Sitten jo aatonaatto ja aatto. Joulupäivä ja Tapanin. Joskus toivoisin, että aika pysähtyisi näihin ihaniin hetkiin. Näihin, joina ei aivan vielä ole joulu mutta joina se kuitenkin on jo niin lähellä, että voi melkein kuulla kuinka sävelet enkelten käsissä helisevät.

Niin, ehkä taas toivon, että aika kasvaisi, tulisi pitkäksi niin kuin se joskus kauan sitten joulun alla ja jouluaattona oli. Nyt lapseni on pitkin syksyä sanonut, että jouluaatto on vuoden pisin päivä. Kivoin mutta myös pisin. Minullekin se on kivoin, ihanin, mutta ei pisin vaan lyhin – päivä, joka menee aina liian nopeasti, niin kuin koko joulukuu tai ehkä koko syksy. Ja kuitenkin: niin sen täytyy mennä, muuttua eiliseksi, vaihtua huomiseen. Liittyä osaksi niitä muistojen jouluja, joihin kaikkiin on kuulunut niin paljon samaa ja jotka kertyvät sydämeen ihanina, kimmeltävinä jouluhelminä.

Tänäkin jouluaattona me heräämme hämäriin, syömme aamulla kynttilänvalossa joululeipää ja koristelemme kuusen, lounaaksi hautuu joulupuuro jonka syömme sen jälkeen kun olemme kuunnelleet kuinka Suomen Turku julistaa joulurauhan. Sitten, niin, sitten on niitä verkkaisiakin hetkiä, niitä jotka tekevät päivästä lapsille pitkän, joina tunnelmoidaan ja odotellaan illan joulupöytää ja mietitään, tuleeko tänäkin vuonna se pikaisesti piipahtava ja piilossa pysyttelevä tonttu joka makealle persona jättää jälkeensä karkkipapereita vai kenties ihan itse pukki... Niin tai näin, lapset saavat taas jokusen paketin ja niin aikuisetkin. Lahjat avataan hitaasti, yksi kerrallaan, hetkiä venyttäen. Ja ihana joulun tunnelma jatkuu.

En ole oikeastaan koskaan pitänyt siitä hieman hermostuneesta mielikuvasta, että jouluksi pitäisi hössöttää ja suorittaa. Tärkeintä on tunnelmointi, ja kohtuudesta kasvaa toivoakseni kaikin tavoin yhä kauniimpi sana. Minua viehättää kuitenkin valmistautumisen ajatus, ne tietyt rituaalit joilla joulua kohti astun, ja siksi on tiettyjä asioita, joita haluan jouluksi tehdä. Siitä joulu minulle tulee, tunnelmista ja sopivasta määrästä omaan tahtiin etenevää jouluista puuhaa. Niinpä minä haluan siivota, sen verran kuin kulloinkin jaksan. Tehdä joululaatikot ja leipoa leipomukset. Laittaa oveen kranssin ja ikkunaan lumihiutaleita, ostaa kauniin kukan tai kaksi. Kääriä pakettiin ne muutamat lahjat omalle perheelle ja rakkaille läheisille. Ja sitten, niin, saada sisälle kuusen ja istahtaa aatonaattona sen vielä paljaiden oksien katveeseen, katsella kuinka vihreillä oksilla tuikkivat vasta kynttilät. Juoda samalla ehkä kupillisen glögiä ja ajatella: huomenna se taas on, joulu.

Nyt, Tuomaan päivänä, kun joulu on jo nurkan takana mutta ei aivan vielä tässä, muistutan itseäni siitä kuinka aina sanon, että joulu on minulle tunnetila. Sellaisena se asuu sielussa ja sydämessä, kulkee mukana läpi vuoden. Vaikka nämä päivät jo pian ovat taas eilisiä, ei joulun siis ehkä tarvitse olla.

Johanna Kurkelan, Jarkko Aholan, Toni Kakon ja JP Leppäluodon

laulua lainaten toivotan kaikille lukijoilleni

Joulun rauhaa

Kamarissa alkaa hiljalleen joulun hämy ja hiljaisuus.

♥♥♥♥♥