Runoilijan ajatus runoudesta ja aineen maailmasta

Sellainenkaan puhtaasti henkinen ilmiö kuin runous ei voi välttää niiden lakien puserrusta, joilla aineen valta edelleen hallitsee maailmaamme, vaan on päinvastoin, kaikkein hennoimpiin arvoihin kuuluvana, erityisen suojaton osallinen kilvoittelussa olemassolosta. Jos lyyrikon täytyy - niinkuin hänen totisesti liian usein täytyy - viljellä taidettaan, vastoin sen luontoa, hyötykasvina, toimeentulokseen, niin se kärsii siitä, jääden monesti kitukasvuiseksi. Lyriikka v o i ihmeellisesti kukoistaen elää kivenkolossakin, mutta sen t u l i s i, puhjetakseen harmonisimpaan kauneutensa täydellisyyteen, saada versoa ylellisyyskasvina, kiireettä, vapaasti, 
huolettoman onnellisena.

Uuno Kailas 24.IX.1932

*****

Avasin Uuno Kailaan runovalikoiman Runoja. 

 Tämä ajatus on runoilijan esipuheesta: hän murehtii sitä,
kuinka on joutunut antamaan aiemmat kokoelmansa 

julkaistaviksi jo silloin, kun ne eivät oikeastaan ole olleet valmiita.

Olen lukenut ajatuksen jo monta kertaa ja ajatellut maailmaa silloin ja nyt,

miettinyt aineen valtaa ja kaiken loputonta keskeneräisyyttä, sitäkin kuinka elämä aina, väistämättä, joutuu antamaan periksi realiteeteille, vaikka kuinka kulkisi

untuvanpehmoisissa unelmissa joissa ei koskaan ole kiire tai pakko. 

Ja kyllä, olen äkkiä tullut ajatelleeksi niinkin, että elämän ja runouden viehätys on 

ehkä sittenkin juuri siinä, tässä ratkaisemattomassa ristiriidassa ja kaiken rosoisessa hahmotelmankaltaisuudessa, siinä että pyrkii kohti tasapainoa joka antaa olemassaololle riittävän vakaan mutta sittenkin sopivan unelmanutuisen tunnun.

Toivotan kaunista, pehmeästi keinahtelevaa kesäkuuta
ja rohkeutta uskoa runouteen aineen vallasta huolimatta ♥


*****

Enemmän Uuno Kailaan runoista kirjoittunee kamariin tuonnempana...